Susanna Clarke: The Ladies of Grace Adieu and other stories

Faerie is never as far away as you think. Sometimes you find you have crossed an invisible line and must cope, as best you can, with petulant princesses, vengeful owls, ladies who pass their time embroidering terrible fates or with endless paths in deep, dark woods and houses that never appear the same way twice. The heroines and heroes bedevilled by such problems in these fairy tales include a conceited Regency clergyman, an eighteenth century Jewish doctor and Mary, Queen of Scots, as well as two characters from Jonathan Strange & Mr Norrell: Strange himself and the Raven King. 

Olen jälleen tehnyt taustatyöni huonosti, paremmin sanottuna en lainkaan. Clarken esikoisromaani Jonathan Strange & herra Norrell teki minuun suuren vaikutuksen ja on yksi parhaita koskaan lukemiani romaaneja. Siitä huolimatta sain vasta nyt tietää, että Clarke oli julkaissut heti kyseisen romaanin perään kokoelman samaan maailmaan sijoittuvia novelleja. Tietolähteeni erittäin ystävällisesti lainasi minulle The Ladies of Grace Adieun ja siten pääsin hämmästelemään aivan uutta nurkkaa tästä fantasiamaailmasta.

Uskomatonta mutta totta, Clarke on jälleen ylittänyt itsensä. Aivan kuin Strangen & Norrellin yrjöjen aikainen kieli - joka soljuu edelleen yhtä taitavana Grace Adieussa - ei olisi ollut tarpeeksi vaikuttavaa, on novelli The Lickerish Hill kirjoitettu huimalla 1600-luvun englannin kirjoitusasulla. (Grace Adieutahan ei ole suomennettu, mutta valtava haaste tämä suomentajalle kyllä olisi. Varmasti onnistuisi, ei siinä, mutta noinkohan perienglantilaisesta tunnelmasta jäisi jotakin matkalle.

Strangessa & Norrellissa ei niinkään jäänyt, mutta toisaalta 1800-luvulla kieli oli huomattavasti lähempänä nykyenglantia kuin 1600-luvun kieli.)Tunnelma muotoutuu kuin huomaamatta aivan eri tavalla vahvaksi, kun tarina on kerrottu tapahtuma-aikana käytetyn kielen avulla. Sivuhuomiona tämä on juuri ongelma suurimmassa osassa historiallisia romaaneja tai vaihtoehtohistorioita, joita olen lukenut: hahmojen käytös ja puhe on kuin 2000-luvulta, vaikka tapahtumat sijoittuisivat kauaskin menneisyyteen. Onneksi on Clarke näyttämässä, kuinka asiat tehdään oikein.

Eikä Clarken taito jää kielelliseen ilmaisuun. Eri tekstilajien ja kerronnallisten rakenteiden - kaikki toki klassisia sellaisia - hallintaa on mahdollista esitellä novellimuodossa paljon tehokkaammin ja mykistävämmin kuin romaanissa. Grace Adieu sisältää muun muassa kansantarun, sadun, kirjeromaanityyppisen kertomuksen sekä legendan. Kiinnostavaa on myös, että teoksen niminovelli, The Ladies of Grace Adieu - jossa myös Jonathan Strange esiintyy - on kirjoitettu ennen Strangea & Norrellia. Kyse ei siis suinkaan ole suositun romaanin "tilkkeestä" tai "jatkeesta", vaan eri vaiheessa luoduista laajennuksista. Osa novelleista on myös julkaistu erinäisissä yhteyksissä aiemmin. Minkä tahansa tarinan voisi  lukea erillään tietämättä mitään Clarken luomasta fantasiamaailmasta, ja se toimisi yhtä hyvin.

Varsin sopivasti luin Grace Adieun juuri sen jälkeen, kun olin vihdoin saanut käsiini Strangesta & Norrellista tehdyn televisiosarjan, jota ensiesitettiin aika tarkalleen vuosi sitten. Sarjakin oli ihan toimiva käännös, mutta hieman Clarken alkuperäisteoksen syvyyttä olisi tuonut mukavan lisän - ja ollut informatiivisempi myös niille katsojille, jotka eivät ole alkuperäistä romaania lukeneet. Lisäksi teoksen omaleimaisuutta oli hieman siivottu pois näkyviltä, mikä kai toimi televisiosarjassa ihan järkevästi sekin. Sarja oli ihan mukavaa katseltavaa, mutta kyllä Clarken kerronta on ihan omaa luokkaansa. Siitä muistutti viimeistään Grace Adieu.

The Ladies of Grace Adieu oli vaikuttava ja mukavakin sukellus takaisin yhden suosikkiromaanini maailmaan. Varsin harvinaisena tapahtumana lisään Grace Adieun hankittavien kirjojen listalle. Vaikka yritän parhaillani karsia kirjoja hyllystäni, Clarken teoksia siellä ei koskaan voi olla liikaa. 

---

Susanna Clarke 2006/2007: The Ladies of Grace Adieu and other stories
Bloomsbury. Lontoo. 
235s.
Kansi: Petra Borner
Kuvitus: Charles Vess