Jonathan Stroud: Golemin silmä



Kaksi vuotta sitten Nathaniel, maagikon nuori oppipoika, päihitti julman maagikko Simon Lovelacen. Nyt 14-vuotias Nathaniel on kipuamassa kovaa vauhtia korkeammalle maagikoiden maailmassa. Pääministeri on valtuuttanut hänet kukistamaan vastarintaliikkeen, joka yrittää kansannousun avulla kaataa maagikoiden valtakunnan. 
Vastarintaliikkeen toimintaa tarkkaillaan voimakastahtoisen tytön, Kittyn, näkökulmasta. Monen turhan yrityksen jälkeen Nathanielin on nieltävä ylpeytensä ja kutsuttava avukseen vanha tuttavansa Bartimeus, 5000 vuotta vanha dzinni.  
Tilanne muuttuu hengenvaaralliseksi kun voimakas maaginen olento, golem, saattaa koko Lontoon sekasorron valtaan. Nathanielin ja Bartimeuksen on pystyttävä löytämään golemin voimanlähde. 

Trilogian toisessa osassa tapahtumiin tulee paljon lisää kerroksia ja  kierroksia. Muistelen aikoinani pitäneeni trilogian ensimmäistä osaa Samarkandin amulettia hyvänä kirjana, mutta tykästyneeni Golemin silmään vielä enemmän - siinä kun tapahtumat ovat paljon vähemmän suoraviivaisia ja monien liikkuvien osien suhteutuminen toisiinsa esitetään eri hahmojen näkökulmien kautta. Kun sanon "monien", en suinkaan tarkoita mitään Martinin A Song of Ice and Firen tyyppistä valtavaa rakennelmaa, vaan muutamaa keskeistä juonta yhden sijaan. Golemin silmässä risteävät juonet on kuitenkin rakennettu huolellisemmin kuin nuortenkirjallisuudessa yleensä, mikä tekee koko teoksesta heti astetta laadukkaamman.

Golemin silmässä aloin myös pistämään merkille, kuinka sarjan maailmaa väritetään varsin kiinnostavilla, todellisilla ilmiöillä, kuten propagandaviihteellä ja yhteiskuntaluokkien välisen dynamiikan moninaisten sävyjen avaamisella, vaikka kummassakin pysytään melko pinnallisella tasolla. Jo niiden läsnäolo on varsin kummallista fantasiakirjallisuudessa, ainakin ennen dystopiavillitystä kirjoitettujen kirjojen joukossa. Sarjassa oli alkujaan jo jonkinlaista yhteiskunnallista otetta, mutta joko yhteiskunnan kokonaiskuva oli kypsynyt tämän toisen osan aikana tai sitten ensimmäisessä osassa oli panostettu seikkailullisuuteen ja vetävyyteen uuden lukijakunnan koukuttamiseksi

Ehkäpä juuri lukijan kiinnostuksene luottaen Golemin silmä rönsyilee enemmän ja se näkyy myös sivumäärässä. Se ei kuitenkaan ole lainkaan Samarkandin amulettia raskaampaa luettavaa. Pikemminkin sivujuonet tuovat mukavaa syvyyttä maailmaan ja ehkäpä juuri siksi trilogian seuraava ja viimeinen osa tuntui aikoinaan ensimmäisellä lukukerralla niin hurjan jännittävältä: Golemin silmä oli pedannut hyvän tilanteen grand finalille, jonka lopputulos todella kiinnosti.

Bartimeus-triloga sijoittuu vaihtoehtohistorialliseen todellisuuteen, mikä on toteutettu varsin kiinnostavasti. Tavallisen nuortenkirjatyyppisen "muuten sama maailma, mutta tää niinku osais taikoa" -vaihtoehtohistorian sijaan asiat on vinksautettu kunnolla eri raiteelle. Aikakausi lienee 1900-luku, jossa brittiläinen imperiumi on edelleen erittäin paljon voimissaan ja maagikoiden hallitsema. Imperiumin keskeisimmät sotatoimet ovat Pohjois-Amerikan mantereella, jossa käydään verisiä taisteluita aiheesta siirtomaa vai ei. 

Erityisen virkistävää - ja ensimmäisellä lukukerralla hämmentävää - oli se, kuinka brittiläisen imperiumin vuosisataisena perivihollisena ei esitellä Ranskaa, vaan Tsekki. Golemin silmä nimenäkin viittaa tähän yhteyteen ja teoksessa seikkaillaan myös Prahassa, jonka olemusta vuosisataisena ja rapistuneena maagikkojen kaupunkina on kuvailtu erittäin tunnelmallisesti. Kun mukaan heitetään vielä satiirisia elementtejä ja dystopiajuonteita, kokonaisuus alkaa olla sisällöllisesti ihan kiinnostavaa näin teini-iän jälkeenkin.


Kirjassa on silti vielä ne teinit puolensa. Olen ehkä päässyt hieman nostalgiasokeudestani sitten sarjan ensimmäisen osan, mutta Golemin silmästä bongasin vielä enemmän rikoksia, joita en varmasti katsoisi hyvällä, jos nyt lukisin sarjaa ensimmäistä kertaa. Ja puhun nyt siis selvistä aukoista juonessa. Bartimeuksen "pakko" olla jälleen paljastamatta Nathanielin nimeä kenellekään oli suoraan sanottuna äärimmäisen heikosti perusteltu. Sikäli koko teoksen perusasetelma kääntyi aika keinotekoiseksi tilanteeksi, mikä on kieltämättä seikkailullisen viihteen vuosisatainen helmasynti, mutta silti aina yhtä ärsyttävää. Keinotekoisuuden tulokset, Bartimeuksen ja Nathanielin seikkailut, olivat toki viihdyttäv.  

Hahmojen vuorovaikutuksen kökköyttä tosin oli havaittavissa tässäkin teoksessa, mutta paljon vaatimattomammassa mittakaavassa kuin genren teoksissa tavallisesti. Huomasin myös järkytyksekseni, että ensimmäisellä kerroilla olin lukenut teosta suhteellisen sokeasti. Tapahtumien taustalla toimiva salaliitto paljastetaan vasta sarjan kolmannen osan lopussa, mutta se on jo Golemin silmän alusta asti hahmojen riesana. Ensimmäisellä lukukerralla salaliiton jäsenet tulivat minulle aivan täysin puun takaa vasta silloin viimeisessä osassa, mutta nyt huomasin, että jo tässä toisessa osassa vinkit ovat niin selkeitä kuin suinkin voi olla ilman, että suoraan kirjoittaa asiaa auki. Tähän ei voi todeta muuta kuin että positiivista huomata sisälukutaitoni kehittyneen.

Kaikesta huolimatta pysyn edelleen kannassani: Bartimeus-trilogia on yksi parhaista nuorten fantasiasarjoista, joita olen koskaan lukenut. Muistan kuinka teini-itseäni miellytti erityisesti pakkoromanssin puute siitäkin huolimatta, että kolmesta päähenkilöstä yksi on nainen ja  kaksi miespuoleisia (sikäli kuin henkiolennoilla on suoranaista sukupuolta - sekin oli muuten yksi vaivaamaan jäävä asia, sillä hengillä ei ole mitään järkeä tai tarvetta olla yhtään mitään sukupuolta. Miksi siis Bartimeus siis on nimetty maskuliinimuotoisella nimellä? Koska olen lukenut sarjan loppuun asti ennenkin, tiedän yhden asian varmasti: en saa koskaan tietää). Sarjan maailman vaihtoehtohistorialliset ja satiiriset sivumaut sekä sujuva toiminta tekevät kokonaisuudesta vielä yhden tason parempaa. Eteenpäin siis kohti Ptolemaioksen porttia

Bartimeus-trilogia:
Samarkandin amuletti
Golemin silmä
Ptolemaioksen portti

---

Jonathan Stroud 2004/2005: Golemin silmä.
Suom. Mika Kivimäki
Helsinki. Tammi. 
707s.


Kommentit

Viikon luetuimmat