Kalle Päätalo: Mustan lumen talvi
Uusi aika on kaikella voimallaan tullut Koillismaahan. Televisio tuo suuren maailman suoraan Sammalsuon tupaan ja Olkivaaran yksinäiseen kamariin. Uudet ajoneuvot ovat mitätöineet selkosen etäisyydet.
Mutta vaikka nälkä on selkosesta kadonnut, kaikki ei ole läheskään hyvin. Sulaan maahan satanut oudonvärinen lumi hautaa alleen monen sadon ja koituu porojen kuolemaksi. Monivuotinen työn puute pahenee. Yhä useamman on pakko lähteä Ruotsiin.
Aivan Mustan lumen talven ensimmäisten lukujen aikana tuli melko epiloginomainen olo, sillä aikaa on edellisen kirjan jälkeen kulunut yhtä kauan kuin muissa kirjoissa yhteensä. Mustan lumen talven rooli viisiosaisen sarjan viimeisenä osana tuntuukin olevan sen niittämistä, mitä aiemmissa kirjoissa on kylvetty. Hahmoille, joiden lapsuutta ja nuoruutta sekä aikuiseksi kipuilua sota-ajan keskellä Koillismaassa on seurattu, alkaa vanhuus jo häämöttää yhä lähempänä. Lukija pystyy heidän kanssaan muistelemaan ja pohdiskelemaan koettuja asioita.
Itse pidän tällaista asetelmaa nimenomaan pitkiin sarjoihin liittyvänä kauniina ja surumielisenäkin piirteenä. Parissa sadassa sivussa ei yksinkertaisesti vain ole mahdollista viettää niin kauan ja syvällisesti aikaa hahmojen seurassa kuin esimerkiksi Koillismaan liki kolmen tuhannen sivun aikana. Etenkin Koillismaan kaltaisessa ihmiskuvaukseen painottuvassa sarjassa jälkivaikutelma on todella voimakas.
Itse pidän tällaista asetelmaa nimenomaan pitkiin sarjoihin liittyvänä kauniina ja surumielisenäkin piirteenä. Parissa sadassa sivussa ei yksinkertaisesti vain ole mahdollista viettää niin kauan ja syvällisesti aikaa hahmojen seurassa kuin esimerkiksi Koillismaan liki kolmen tuhannen sivun aikana. Etenkin Koillismaan kaltaisessa ihmiskuvaukseen painottuvassa sarjassa jälkivaikutelma on todella voimakas.
Elämän kaarta on Päätalon kaltaisen ihmisluonnon kuvaajan esittämänä todella miellyttävää seurata, ja se myös kiehtoo aiheena. Mustan lumen talvi katsoo vahvasti taaksepäin sarjan aiempiin osiin, aivan kuten hahmot katsovat nuoruuteensa ja siellä tekemiinsä valintoihin. Samalla uusi sukupolvi toimii jo maailmassa ja tekee asiat omalla tavallaan. Tässä teoksessa palasi erityisen vahvasti sarjan ensimmäisessä osassa herännyt vertailu omaan sukuhistoriaan. Teoksessa kuvatut ikäluokat vaikuttavat yhteiskunnassa edelleen, ja tämän sarjan lukeneena tuntuu siltä, että ymmärrän hieman paremmin, kuinka valtavan erilaisessa maailmassa he ovat eläneet. Sen on toki tiedostanut, mutta nyt voin todella sanoa ymmärtäväni - ainakin aiempaa paremmin, jos kohta täydellistä ymmärrystä lienee mahdoton saavuttaa.
Epiloginomaisuutta vahvistaa Mustan lumen talvessa edelleen se, että moni asia saa suoranaisen loppuratkaisun. Täytyy tosin myöntää, että omaan makuuni liian moni. Keskeneräisyys olisi sopinut ihan yhtä hyvin sarjan tunnelmaan, joskin päätökseen saatavien asioiden kautta syntyvä "onnellinen loppu" - tai ainakin tasaisempi ja toiveikkaampi lopputilanne - ei sekään suoranaisesti riko kokonaistyyliä. Dramatiikka on ollut hillityssä sivuroolissa läpi Koillismaa-sarjan ja tavallaan loppuratkaisujen antaminen on koko sarjan sävyn asettaminen tiettyyn valoon. Toisin sanottuna kokonaissävy jää toiveikkaaksi, kun sen olisi helposti saanut keikautettua toivottomankin puolelle. Pieni sentimentaalisuus on kuitenkin melko kiinteä osa sarjojen loppuratkaisuja jäähyväisjuonteiden vuoksi, joten osaa katsoa sitä kovin pahalla.
Yksi asia tosin jäi täydeksi mysteeriksi nimenomaan tässä teoksessa. Mikä loppujen lopuksi oli "mustan lumen talvi"? Sarjan aloittaessani silmäilin teosten nimet läpi ja aavistelin sanan "myrsky" kahden osan nimessä viittaavan sotavuosiin ja "mustan lumen" teollisuuden saapumiseen Koillismaan voimakkaan luonnon keskelle. Jälkimmäinen arvaukseni kuitenkin meni mönkään. Kyse oli ilmeisesti jostakin mystisestä, ilmeisen paikallisesta ilmiöstä, jossa lumi oli myrkyllisen oloista ja epäilyttävän väristä. Historiallista esikuvaa moiselle luonnonilmiölle en yrityksistä huolimatta löytänyt, mikä kummastutti. Mikäli jollakulla on tietoa tästä salaperäisestä mustan lumen talvesta ja sen syistä, kertokoot ihmeessä.
Samalla myös kyseisen tuhoisan talven merkitys temaattisella tasolla jäi hieman hämäräksi. Ehkä se vilautteli jo elämäntavan peruuttamatonta häviämistä, joka teoksen tapahtuma-ajankohtana, 60-luvulla, on jo vääjäämättä edessä. Informaatioyhteiskunta koputtelee jo muutaman vuosikymmenen päässä, ja keskeiset hahmot itsekin alkavat tiedostaa edustavansa tavalla tai toisella mennyttä maailmaa.
Samalla myös kyseisen tuhoisan talven merkitys temaattisella tasolla jäi hieman hämäräksi. Ehkä se vilautteli jo elämäntavan peruuttamatonta häviämistä, joka teoksen tapahtuma-ajankohtana, 60-luvulla, on jo vääjäämättä edessä. Informaatioyhteiskunta koputtelee jo muutaman vuosikymmenen päässä, ja keskeiset hahmot itsekin alkavat tiedostaa edustavansa tavalla tai toisella mennyttä maailmaa.
Hieman haikeissa tunnelmissa Koillismaa tuli lopetettua, joskin toisaalta olen valmis jo siirtymään muun lukemiston pariin. Ehkä luen joskus vielä Päätaloa, sillä hyllyssä maleksii muutamia Päätalon itsenäisiä teoksia. Niihin tuskin tulen tarttumaan aivan lähiaikoina kuitenkaan. Iijoen aion kyllä ihan suosiolla jättää väliin. Helsingin Sanomissa luettavissa oleva Vilja Päätalon blogi Iijoen lukemisesta riittää minulle. Ensikosketukseni Päätalon tuotantoon oli kyllä varsin mukava, eikä hänen teostensa suosiota ole vaikea ymmärtää.
Koillismaa-sarja:
---
Kalle Päätalo 1969/1972: Koillismaa: Mustan lumen talvi
Jyväskylä. Gummerus.
550s.
Kansi: Matti Louhi
Heitin sulle tietokirjahaasteen!
VastaaPoistaKiitokset!
Poista