Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki

Toistuvien tulvien koettelemalla saarella nuori kutoja Eliana löytää Seittien Talon pihasta verisen, puhekyvyttömän naisen. Vain naisen ihoon kirjoitettu nimi vihjaa siitä, kuinka hän on päätynyt kutojien luokse.  

Tulvien pahetessa myös tuntematon sairaus alkaa vaivata saaren kasveja, eläimiä ja ihmisiä. Äänettömän naisen tarinaa selvittäessään Eliana löytää itsensä keskeltä saaren historian ja nykyisyyden kudelmaa, jonka langat lomittuvat ja kietoutuvat toisiinsa kuin kutojien seinävaatteissa - tai niissä unissa, jotka ovat saarella kiellettyjä. 

Kudottujen kujien kaupunki on vilahdellut tiheään tahtiin blogeissa syksyn aikana, joten vastaanotettuani Itärannan teoksen joululahjaksi oli tunnelmani varsin utelias. Kannen ja takakansitekstin perusteella kyse ei ollut tyypillisimmästä laadusta kotimaista fantasiakirjallisuutta, jolla on ainakin teini-iässä lukemani valikoiman perusteella taipumusta sijoittua kotoisasti ja melko toisteisesti Suomen metsiin ja muinaishistoriaan (kuvaan kuuluu myös eläimen mukaan nimetty päähenkilö ja Kalevala-vaikutteita). En etukäteen oikein tiennyt, luokitellako teos aikuisten vai nuorten lukemistoksi - mikäli nyt luokittelulla on mitään väliä - mutta näin jälkikäteen olisin taipuvaisempi lukemaan sen nuortenkirjaksi.

Huomion kiinnittää heti teoksen alussa kieli, joka on koukeroisen koristeellista ja läpikotaisin runollista. Oma suhtautumiseni päätyi olemaan kaksijakoinen. Toisaalta kieli on merkittävä osa tarinamaailmaan uniikkia tunnelmaa, jonka puolestaan koin erääksi Kudottujen kujien kaupungin keskeisistä ansioista. Toisaalta taas se ajoittain alkoi jo työntyä lukijan ja tarinan väliin kääntämällä huomion kielelliseen ilmaisuun. Kun teoksessa ei kuitenkaan kielellisyys tematisoidu kovinkaan vahvasti jos lainkaan, jää kielen etualaistuminen lähinnä häiriön osaan.

Tietysti asiaa voi katsoa siltäkin kannalta, että kieli vei huomion tarinasta tarpeeksi, jotta tarinan tavanomaisuus ei ole aivan ilmiselvää. Erityisesti dialogikohdissa tietty kaavamainen ja geneerinen kielenkäyttö nousi paikoitellen esiin, sillä hahmojen vuorosanat eivät olleet yhtä runollisia kuin kertojahahmon sisäisyys eivätkä siten häivyttäneet sitä tosiasiaa, että huomattava osa sanotuista asioista oli suorastaan kliseisiä.

Kieli onnistui tosiaan viemään huomiota siitä tosiseikasta, että pohjimmiltaan Kudottujen kujien kaupunki on erittäin tyypillinen nuortenkirja: päähenkilö on orpo nuori nainen, jolla on yhteiskunnassa väheksyttyjä (yliluonnollisia) kykyjä ja joka osoittautuu maailman pelastajaksi. Keskeisiin juonenkäänteisiin kuuluvat romanssi sekä ystävän/auktoriteetin paljastuminen korruptoituneeksi. Nuorten aikuisten fantasian perusmateriaalia siis, mutta jostakin syystä en osaa aivan epäröimättä sijoittaa teosta nuortenhyllyyn, ja syynä on juurikin kieli. On melko surullista, että taiteellisia arvoja sisältävä nuortenkirja saa epäilemään, onko sitä kirjoitettu nuorille lainkaan. 

Nuortenkirjojen tyypillinen tapa vältellä kaikkea millään tavalla haastavaa korostuu ikävällä tavalla. (Itsehän olen vakuuttunut, että on nuorten aliarvioimista pitää nuortenkirjan ihanteena tätä nykyistä Hollywood-kuvastoa hyödyntävää, valmiiksi pureskeltua tasapaksua muovihöttöä, jonka ainoa meriitti on, että se menee kaupaksi. Kyllä se minullekin teininä kelpasi, mutta kyllä suosikeikseni nousivat jollakin keskeisellä tavalla omaperäiset teokset, joita jo silloin tuntui olevan liian harvassa.) Toisaalta taas jo pelkkä runollinen kieli saattaa riittää kuorruttamaan tarinaa siten, että se jaksaa kiinnostaa aikuislukijaakin. Tiivistettynä Kudottujen kujien kaupunki on prototyyppisen nuortenkirjan rungolla kasvava kiinnostavien kielirihmastojen verkko ja sikäli tavoittanee laajemmankin yleisön. 

Koska dystopia on ollut kaikenmallisessa kirjallisuudessa muoti-ilmiö jo jonkin aikaa, en voinut olla kiinnittämättä huomiota Kudottujen kujien kaupungin tietyllä tavalla dystooppiseen tunnelmaan. Fantasia ja dystopia on sikäli hieman ongelmallinen yhdistelmä, että dystopia perustavanlaatuisesti sijoittuu oman todellisuutemme tulevaisuuteen, kun taas fantasia tyypillisesti asuttaa jotakin aivan toista todellisuutta. Onkin asiallisempaa siis luonnehtia hypoteesiani siten, että fantasiakirjallisuuteenkin saattaa vuotaa dystooppisia asetelmia. 

Esimerkiksi Kudottujen kujien kaupunki sijoittuu maailmaan, jonka keskiössä olevalla yhteiskunnalla on pitkä historia. Nyt kuitenkin ollaan tilanteessa, jossa kansaa johdetaan rautaisella sortovallalla, ja tämän rakenteen myötä teokseen tuodaan yhteiskunnallisia teemoja. Erityisen kiinnostava muutos fantasiakirjallisuudessa on asetelman vaihdos pahan yksinvaltiaan ikeessä elävästä kansasta pahan byrokratiakoneiston ja valtaeliitin ikeessä elävään kansaan. Jälkimmäisen olen puhtaalla mutulla mieltänyt aiemmin enemmän scifin heiniksi, mutta Kudottujen kujien kaupunki on esimerkki kuvion käytöstä fantasiakirjallisuudessa. 

Kudottujen kujien kaupunki on kiinnostavaa kotimaista fantasiaa omalaatuisine maailmoineen ja kielirekistereineen. Silti se kamppailee juonen ja hahmojen tasolla kliseiden kanssa, osittain ne tietoisesti torjuen mutta osittain niihin liukastuen. Kieli on kaunista, ja vaikka se tasapainoileekin tarinankerronnan kanssa paikoin epätasaisesti, on se merkittävin komponentti teoksen parhaassa ominaisuudessa: syvään upottavassa, kylmän kiven tuntuisessa ja merenalaisen hämyn värisessä tunnelmassa, joka kantaa lukijaa läpi teoksen. 

---

Emmi Itäranta 2015: Kudottujen kujien kaupunki
Helsinki. Teos.
335s.
Kansi: Jussi Kaakinen