Outi Nyytäjä: Heinäpaali roihuaa - Näkyjä ja näkemyksiä Bretagnesta


Voisi luulla, että vanha maupassantilainen Ranska, jossa juorut, juonet ja salapaheet kukoistivat, olisi mennyttä. Ei ole. Se elää yhä Ranskan maaseudulla.  
Tähän elämänmuotoon tarvitaan pikkukaupunki, joka talvisin tyhjenee turisteista. Tarvitaan sivukylä ja asukkaat, jotka päällisin puolin elävät tapahtumatonta elämää. Tarvitaan näkyviä ja näkymättömiä henkilöitä. Tarvitaan surua ja iloa, kukkia, kiviaitoja, kolmijalkaisia koiria ja kissanpoikia, joilta joku on puraissut puolet korvalehteä. Ja ennen kaikkea on aina pystyttävä sanomaan: "Täällä ei koskaan tapahdu mitään".    
Maupassantilainen maailma edellyttää jatkuvaa tarkkaavaisuutta, paranoiaa ja luonnollista vahingoniloa. 

Kierrätyskirjahyllyllä ravaaminen palkittiin jälleen. Käsiini osui varsin kummallisen oloinen teos, joka oli koottu lyhyistä Anna-lehteen kirjoitetuista kolumneista. Onneksi kuulin kontekstista vasta ehdittyäni jo hieman pidemmälle kirjassa, sillä alusta asti Nyytäjän teoksessa on oma tunnelmansa, jonka on täytynyt latistua alkuperäisessä kontekstissa. Tai ehkäpä se on korostunut, en tiedä. Olen joka tapauksessa tyytyväinen, että luin Nyytäjän tekstit kirjasta enkä naistenlehdestä. 

Kolumnimaisista teksteistä koottu kokoelma on nopealukuinen ja ilmava. Se on sisältää aivan nimensä mukaisesti "näkyjä ja näkemyksiä", luonnosmaisen herkkiä tunnelmakuvauksia Bretagnen pikkuporvarillisesta (ja siitä ylpeästä) mielenmaisemasta hieman ilkikurisen näkökulman värittämänä. Porvarillisuus edustaa säädyllisyyttä ja on asennekysymys, johon suhtaudutaan varsin käytännöllisesti. 

Muutenkin alueellinen kuvaus on sopivan tyyliteltyä ripauksella sopivaa uskottavuutta ja elämän järjettömyyttä. Ehkäpä juuri tämä sekoitus on muhevan tunnelman takana. En aina jakanut hahmojen tai kertojan mielipiteitä tai arvoja, mutta siitä huolimatta tekstissä oli jotakin varsin tenhoavaa. Tekstistä ei vain malttanut olla pitämättä.

Yksi keskeisistä upottavista ominaisuuksista on kieli. Se ei ole erityisen runollista, päin vastoin: siinä on tietynlaista arkista ilmaisuvoimaa, vaikka kielikuvia ja muuta taiteellisempaa ilmaisua sisältääkin. Pidin näkökulmasta, jossa oli jotakin hieman tovejanssonmaisella tavalla äkkiväärää. Tyylin tarkoituksellisuus teki siitä kahta mukavampaa seurata. Kun tiesin tekstien kolumnitaustan, oli helppo huomata tyylissä paikoin tiettyä kolumnimaisuutta, joka ei itsessään ole hyvä tai huono asia. Tässä teoksessa se olikin varsin neutraali, huomion tasolle jäävä ominaisuus. 

Ranskalaisen kulttuurin kuvaus on - kuten teoksen nimestäkin jo näkee - keskiössä, ja sen olemusta tulikin pohdittua varsin perusteellisesti. En tunne ilmaisun "maupassantilainen Ranska" (viitanneeko kirjailija Maupassantiin) sisältöä, joten se taso jää minulta toistaiseksi tavoittamatta tämän teoksen puitteissa. Sen sijaan minulla on jokin kuva siitä, millainen on ranskalaisen stereotyyppi.  

Heinäpaali roihuaa osittain vahvistaa, osittain purkaa näitä stereotypioita, joista etenkin se purkamispuoli osoittautui varsin kiinnostavaksi. Voin kuvitella, että jollekin Ranskan (tai jopa spesifimmin Bretagnen) kulttuurista erityisesti kiinnostuneelle henkilölle Nyytäjän teos on todellista herkkua. 

Heinäpaali roihuaa on mukavalla tavalla kutitteleva teos, joka tarkastelee ranskalaista arkea paikoin varsin omalaatuisestakin näkökulmasta. Lyhyet tekstit tekevät lukukokemuksesta huolettoman, mutta samalla tyyli ja tunnelma kietovat lukijan vahvatunnelmaiseen maailmaansa. 

---

Outi Nyytäjä 2004: Heinäpaali roihuaa - Näkyjä ja näkemyksiä Bretagnesta
Helsinki. Teos.
238s.
Kansi ja kuvitus: Juha Markula

Kommentit

Viikon luetuimmat