Chigozie Obioma: Kalamiehet

Pienessä nigerialaisessa kaupungissa neljä veljestä, poikaa vasta, käyttää hyväkseen isänsä poissaoloa ja livistää kalastamaan kielletylle joelle. Siellä he tapaavat pelottavatn kylähullun, joka ennustaa, että yksi veljistä tappaa toisen. Hurja ennustus horjuttaa veljesten vahvaa liittoa ja käynnistää traagisten, kiihkeästi eteenpäin vyöryvien tapahtumien sarjan.

Minulla meni lukujono hieman sekaisin, kun edellinen - yhä kesken oleva - teos oli sen verran hankalaa tekstiä, että ajattelin lukaista jotain muuta ensin. Kalamiehet oli siinä mielessä juuri sopiva teos. Helppolukuinen on se ensimmäinen sana, joka tulee mieleen, ja sillä tarkoitan, että teos sai hyvin nopeasti huomioni ja etenin tekstissä jotenkin hyvin vauhdilla, kuitenkin koko ajan pysyen kärryillä siitä mitä tapahtuu. On nimittäin niitäkin teoksia, joissa kiiruhtaa eteenpäin vähän puolihuolimattomasti ja sitten täytyy palata taaksepäin.

Kalamiesten ytimessä on perhetarina, jossa ripaus yliluonnollista lisämaustetta paikallisten uskomusten muodossa, vaikka teoksen maailmassa on ihan mahdollista, että lopulta ollaankin silti psykologisten ilmiöiden äärellä. Joka tapauksessa tapahtumapaikan uskomusten tuonti mukaan juoneen toi siihen paikallisuutta ja persoonallisuutta.

Olen hiljattain lukenut useampiakin perhekuvauksia afrikkalaisilta kirjoittajilta, ja tässäkin keskiössä on juuri perhe. Jotenkin olen alkanut huomaamaan jo jonkinlaista yhtenäistä kuvaustapaa, jossa analysoidaan hyvin syvällisestikin perheenjäsenten välisiä suhteita ja kuvataan kokonaisvaltaisesti perheen yhteistä dynamiikkaa. Kalamiehissä perhetarina muodostaa komean ja jopa hieman - hyvässä mielessä - melodramaattisen kaaren, jota pidin kyllä ansiona. Se nousi jo traagisuudessaan todellisuuden yläpuolelle.

Jotenkin silti jäi olo, että en välttämättä muista tätä teosta kovin pitkään noin tunnetasolla. Tunnetta ei teoksesta sinänsä puutu, mutta jotenkin se jäi omaan makuuni latteaksi ja vähän kliiniseksikin, eikä missään vaiheessa käynyt sillä tavalla pakahduttavaksi, joka jää kirvelemään pitkäksi aikaa. Arvostin kovasti hyvin käytettyjä kirjallisia keinoja, mutta tuntui että teoksen kanssa meillä oli kohteliaan etäiset välit.

Kun puhun kirjallisista keinoista, tarkoitan, että kerronta on perushyvää ja sujuvaa, rakenne toimiva ja tarina ylipäätään laadukkaasti rytmitetty. Sinänsä monellakin tavalla ihan positiivinen lukukokemus, mutta en usko, että jää mitenkään hohtelemaan kirkkaana mieleen. Voisi sanoa, että ymmärrän sekä sen, että Kalamiehet on ollut Booker-palkinnon ehdokkaana, että sen, ettei se kuitenkaan ole Booker-voittaja. 

Rakenne oli omaan makuuni vähän melkein ylituotettukin, vähän samaan tapaan kuin jossain teknisesti laadukkaassa draamasarjassa huomaa että joo, tässä on nyt se kuva lapsesta leikkimässä vihreällä nurmikolla ja piano pimputtaa, ja kohta sitten tapahtuu joku hirveän dramaattinen käänne. Jonkinlaista rosoa jäi kaipaamaan, en ihan tiedä mihin osa-alueeseen - teos ei kuitenkaan ole mitenkään sievistelevä, vaan paikoin suorastaan groteski. 

Aiemmin mainitsin jo teoksessa kuvatut paikalliset uskomukset. Niiden ja kristinuskon yhteenkietoutuma ja jännitteiset suhteet oli ympätty sopivasti juoneen, kuten myös Nigerian poliittinen lähihistoria. Arvostin sitä, että nämä elementit olivat mukana ja että kirjailija oli loppusanoissaan myös nostanut erityisesti lähihistorian näkökulmaa esiin. Se peilaa ihan hyvin teoksen keskiössä olevaa perhekriisiä.

Teoksen nimi ja kansi ovat muuten todella hyvät. Harvoin on näin hyvää temaattista pelkistystä teoksen nimessä ja yhtä osuvaa visuaalista ideaa ja monitasoisuutta kansikuvissa. Tai sitten olen vain jotenkin erityisen huono kansikuvien tulkitsija. Joka tapauksessa pidin tehokkuudesta ja osuvuudesta, joka aukeaa sitä paremmin, mitä pidemmälle teokseen uppoutuu.

Mitäs tähän loppuun sitten sanoisi. Ihan tyytyväinen voi olla että tämä tuli luettua, mutta ei se nyt ihan viime aikojen kärkeen mene. Ehkä tämä on taas niitä kirjoja, joita ei muista parin vuoden päästä lukeneensakaan, jos ei omasta blogistaan käy katsomassa. Tai sitten perheen tuho, joka mielessäni nousi jonkinlaisen kreikkalaisen tragedian mittoihin, jää mieleen kummittelemaan. Aika näyttää.

---

Chigozie Obioma 2015/2016: Kalamiehet

Suom. Heli Naski

Atena. Helsinki.

336s.

Kansi: Gray318