Bessie Head: Maru

Maru kertoo tapahtumista pienessä afrikkalaisessa kylässä, jonne saapuu opettajaksi nuori tyttö, Margaret. Kun käy ilmi, että hän on halveksittua masarwa-heimoa, hänestä halutaan päästä eroon. Bessie Head kuvaa sortoa ja nöyryytystä, mutta myös rakkautta ja sielun vapautta.

Eteläafrikkalainen Bessie Head asui maanpaossa Botswanassa lähes kaksikymmentä vuotta. Hän oli Afrikan omaperäisimpiä ja lahjakkaimpia naiskirjailijoita. Hän kuoli 49 vuotiaana 1986.

Tapani mukaan en ollut lukenut kirjan takakansitekstiä ennen siihen tarttumista. Niinpä kävi siten, että tulin aivan tyystin yllätetyksi odotuksissani. Edellinen tältä jo toimintansa päättäneeltä Kääntöpiiri-kustantajalta lukemani teos oli erittäin pysäyttävä Nainen nollapisteessä, joten jostain syystä ajattelin, että Marun täytyisi olla vähintäänkin yhtä iskevästi kantaaottava. Tavallaan niin onkin, mutta tekstin tyyli ja tunnelma olivat kuitenkin aivan toisenlaiset.

Olen jättänyt tuosta tekstin alusta pois keskimmäisen pätkän takakansitekstistä, mutta kun luin sen aivan lopuksi, se olikin erittäin hyvä tiivistys siitä, mistä Marussa on kyse ja millainen vaikutelma teoksesta lopulta jäi:

"Koko eteläafrikkalaisen kokemuksen pohjalta halusin kiihkeästi kirjoittaa kestävän romaanin rotuennakkoluulojen mielettömyyksistä. Halusin kuitenkin kirjan olevan niin kauniin, taianomaisen ja vastustamattoman, että minä kirjailijana haluaisin lukea sen yhä uudelleen." Näin Bessie Head kirjoitti kerran ja tuloksen saamme lukea Marusta.

Olin toisin sanottuna odottanut tiukkaa yhteiskunnallista analyysia, jossa sosiaaliset mekanismit ja poliittiset virtaukset olisivat nousseet etualalle. Sen sijaan en odottanut, että kaiken keskiössä olisi neljän päähahmon väliset ihmissuhteet. Varsinkin rakkauden tunteiden kuvaaminen suorastaan löi minut ällikällä tullessaan niin nurkan takaa.

No, hyvä niin. Olin lukiessani suuren osan ajasta melko hämmentynyt, koska teos oli niin kaikkien odotusteni ulkopuolelta kaikin tavoin. Olin hieman hukassa, mutta kuitenkin kiinnostunut siitä, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Teoksen lopussa aloin huomata, kuinka teoksessa on oikeastaan tuotu hyvin kehitellyt teemat yhteen, vaikka välillä lukiessa ne tuntuivatkin osin irrallisilta.

Nimessä oleva Maru on yksi teoksen neljästä keskeisestä hahmosta. Hän on kyläpäällikkö, joka rakastuu väheksyttyyn Margaretiin. Marun sisar Dikedeli on puolestaan Margaretin läheinen, lähes sisarillinen ystävä. Margaretiin on rakastunut myös Dikedelin yksipuolisen rakkauden kohde Moleka, joka on puolestaan Marun läheinen, lähes veljellinen ystävä. Jos tämä kuulostaa monimutkaiselta, niin on sanottava, että minultakin kesti teoksen mittaan nähden suhteeton aika hahmottaa tämä kuvio.

Teoksessa on tosiaan kauneutta ja taianomaisuutta, vaikka on myös paljon karujen elämänkohtaloiden kuvausta. Tapahtumat sijoittuvat yhteisöön ja yhteiskuntaan, jossa orjien omistaminen on yleistä ja tiettyjen ihmisryhmien syrjiminen sosiaalinen normi. Käsittelyssä ei niinkään ole valkoisten ja mustien väestöryhmien välillä oleva epätasa-arvo, kuten ehkä kirjailijan eteläafrikkalaisesta taustasta voisi tulla mieleen, vaan teoksessa on vain yksittäinen valkoinen hahmo, jonka rooli jää varsin pieneksi.

Kaikista lumovoimaisinta teoksessa on toivon rooli. Siinä esitetään aivan suoraan ratkaisu kaikkeen syrjintään. Rakkaus ja sen kautta tapahtuva normalisointi on se parantava lääke, joka saa yhteisön tervehtymisen ja tasa-arvon lisääntymisen käyntiin. Se oli minusta jotenkin ihastuttavaa ja ajatuksena jotenkin harvinaisen vilpitöntä. Olen muutenkin ajatellut, että nykylukijoille voisi kirjallisuudessa noin yleisesti ottaen olla tarjolla vielä enemmän toivoa ja ehkä tällaista epärealististakin rakkauden esittämistä. Siinä on näin taiteen kautta esitettynä jotakin erityisen voimakasta.

Maru on jaettu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa kuvataan Margaretin saapuminen yhteisöön ja ne laineet, joita tämä saapuminen ja hänen taustansa ilmi käyminen aiheuttaa. Toisessa osassa ratkaistaan tupla-kolmiodraama Margaretin oman, Dikedelin kanssa vietetyn itsetutkiskeluretriitin jälkeen. Paikka yhteisössäkin löytyy lopulta, jos nyt sen verran tohdin juonesta paljastaa.

Ripaus taikaakin teokseen mielestäni sisältyy, juuri sellaisella yliluonnollisella tavalla, vaikka hyväksyn että samat elementit on mahdollista tulkita myös psykologisesti. Itse tykästyin jonkinlaisen henkitason yhteyden tulkintaan. Margaretin maalaamissa tauluissa on jonkinlaista ylätason käsitteiden tiivistymää ja erityistä kontaktipintaa Maruun. Pidän paljon tästä taiteen yhdistämisestä paitsi ihmissuhteisiin myös yhteiskunnalliseen ajatteluun.

Kuten mainitsinkin jo hieman aiemmin, olin suuren osan lukuajastani vain jotenkin todella pihalla ja hämmentynyt. Mikään ei mennyt odotusteni mukaisesti, vaan kaikessa tuntui olevan ristiriitaisuuksia: hahmojen tunteiden ja ajatusten psykologisenkin tarkka kuvaus ja toisaalta jotenkin todella symbolinen toiminta, kerronnan arkisuus ja samalla jotenkin arjen yläpuolelle kohottuminen, yhteisön ja yhteiskunnan temaattinen käsittely muutaman ihmisen romanssia kuvaamalla ja niin edespäin.

Sitten kuitenkin olin teoksen jälkeen suorastaan virkistynyt. Tässä oli tosiaankin jotakin uutta: yhteiskunnallisiin teemoihin rouheasti kiertyvä rakkaustarina, jossa on toivoa ja iloa, vaikka myös epätoivoa ja kurjuutta. Arkea ja yliluonnollista. Optimismia ja realismia. Kovuutta ja herkkyyttä. Sortoa ja taidetta. Todella jännittäviä yhdistelmiä, jotka on nidottu juuri sopivan mittaiseksi kokonaisuudeksi. Olo on vieläkin aika hämmentynyt, mutta hyvällä tavalla. Tässä taisi juuri käydä taide-elämys.

---

Bessie Head 1971/1988: Maru

Suom. Kristiina Drews

Kääntöpiiri.

143s.

Kansi: Hakapandi Ndahangwapo (kuvitus), Maija Orava (suunnittelu)