Kiran Desai: Hulabaloo hedelmätarhassa

"Joka luumulla on alkunsa." 

"Ei pidä niellä mitä tahansa jos tahtoo säästyä mahanpuruilta." 

Näin lausuu intialainen nuorimies Sampath, joka on kiivennyt guavapuuhun jäädäkseen. Ja siitä paikasta Sampathista tulee Shahkotin pikkukaupungin oma pyhimys, jonka syvällinen viisaus alkaa vetää puoleensa seudun omalaatuisia ihmisiä - eläimistä puhumattakaan. 

Kas niin: tammikuussa tekemäni lupaukset eivät jääneet tyhjäksi puheeksi, kun viimeksi menin kirjastoon. Lainasin nimittäin useamman aasialaisen naiskirjailijan teoksen ja ryhdyin sitä kautta kartoittamaan tätä lähes täysin uutta aluetta lukutottumuksissani. Päätöksen syntymiseen myötävaikutti se, että olin hiljattain vaikuttunut uudelleen Monica Alin Brick Lanesta. Tartuin siis melkoisen innoissani Desain teokseen, joka vaikutti nimensä ja aiheensa puoleesta juuri sopivalta kevättalvisen räntäisiin iltoihin. 

Hulabaloo ei pettänyt, vaan osoittautui suorastaan piristäväksi teokseksi. Siinä käsitellään monenlaisia yhteisöllisiä aiheita - yhteisön ihanteita, käytäntöjä, unelmia, perheen dynamiikkaa - mutta sävy pysyy jatkuvasti leppoisan puolella. Hahmot Desai piirtää riemastuttavan ironisin, mutta kuitenkin lempein vedoin, ja heistä muodostuu monisärmäisiä hahmoja, joiden kohtaloa seuraa mielellään. Pinnan alla lymyää muutama vakavampi teema, mutta pinnalla niistä näkyy vain taustavarjo, joka tuo teokseen mainiota runsautta. 

Vaikka - kuten takakansitekstissäkin mainitaan - keskiössä on Sampath, oikeastaan teos kertoo koko Chawlan perheestä. Näkökulma annetaan Sampathin lisäksi hänen vanhemmilleen, sisarelleen ja isoäidilleen. Lisäksi tarinassa nähdään monia sivuhahmoja, joiden kautta Shahkotin kylä suorastaan herää henkiin miltei omana hahmonaan. Miljöö ja pikkukaupungin tunnelma välittyvät mainiosti. Ainoa itselleni hieman vieraampi ja siten eksoottisempi asia oli pyhimysilmiö, johon tarinan juoni pitkälti nojaa. 

Sampath itse on kiehtova hahmo. Hänen mutkaton näkemyksensä elämänsä ideaalista kulusta on hätkähdyttävää ja herätti lukijana suoranaista ihailua. Vaikka toki Sampath kertomuksen monien muiden  hahmojen tavalla perustaa toimintansa pienelle vilunkipelille, hänen itseluottamuksensa ja omakuvansa on niin vaikuttavan ehjä ja suoraviivainen, että se herätti suurta kunnioitusta. Oma osansa oli tietysti sillä, että Sampath onnistuu samalla olemaan uskottava hahmo. 

Erityinen asema teoksessa annetaan kuitenkin Sampahtin ja hänen äitinsä Kulfin suhteelle. Kulfi itse ei ole kaikin puolin ideaali vaimo, mutta hän tekee parhaansa hiljaisella päättäväisyydellä - ja samalla päättäväisyydellä myös poikkeaa normista ja vaatimuksista. Sampathin päätöksissä on samaa hiljaista, hyväntahtoista järkähtämättömyyttä, ja Kulfi tukeekin Sampathin ratkaisuja tyynesti mutta omistautuneesti. Muu perhe - isä, sisko ja isoäiti - ovat käytännöllisiä toiminnan ihmisiä, jotka pyrkivät aina tavoittelemaan koko perheen taloudellista etua ja hyvää asemaa yhteisössä. Koko perheen keskinäinen kiintymys kuitenkin tekee perhetarinasta pohjimmiltaan varsin harmonisen.

Teos rakentuu konstailemattomasti kronologiseksi tarinaksi, jossa on klassiset kertomuksen vaiheet. Kertojanääni koristelee tämän perusrakenteen sirottelemalla mukaan osuvaa kuvailua, maailmaa rakentavia yksityiskohtia ja suorastaan ilkikurisia huomautuksia. Juuri kertojanääni teki teoksesta hahmojen ohella niin mainion tyylikkäällä ja lempeällä ironian käytöllään. Jos yhdistettäisiin tyylillisesti Muumi-kirjat ja Jane Austenin teokset, tulos olisi aika lähellä Hulabaloota. 

Hulabaloo oli kaiken kaikkiaan aidosti todella hauskaa luettavaa. Ei välttämättä hassua, mutta todella viihdyttävää ja samalla kiinnostavaa, liikuttavaa ja sympaattista. En muista, milloin olisin viimeksi tullut näin kokonaisvaltaisen hyvälle tuulelle lukemastani teoksesta. Pitää muistaa Desai jatkossakin kirjastossa käydessä. 

---

Kiran Desai 1998/1999: Hulabaloo hedelmätarhassa

Suom. Kristiina Drews

Otava. Helsinki.

303s.