Monica Ali: Brick Lane

Valloittava esikoisromaani Lontoon värikkäästä bangladeshilaisyhteisöstä.

Ellei jotain voi muuttaa, se on vain kestettävä. Ja koska mitään ei voi muuttaa, kaikki on vain kestettävä. 

Tämän periaatteen mukaan Nazneen elää, kunnes joutuu 34-vuotiaana ensimmäisen kerran päättämään itse tulevaisuudestaan. Silloin hän on saanut kolme lasta ja menettänyt niistä yhden, hänellä on saamaton aviomies ja nuori vaativa rakastaja.  

Brick Lane kuuluu niihin romaaneihin, jotka ostin silloin, kun vielä hankin kirjoja hetken mielijohteesta vain sen perusteella, että halusin lukea ne joskus. Monen monituista vastaavaa kirjaa olen kantanut jo kierrätyshyllyyn, mutta Brick Lane vaati ehdottomasti uusintaluvun, ennen kuin edes ryhtyisin harkitsemaan siitä luopumista. Nyt uusintaluvun jälkeen voin sanoa, että se on edelleen oikein kiinnostava ja ajatuksia herättävä teos, jonka mahdollisesti voisin haluta vielä joskus lukea. 

Edellä lainattu takakansiteksti summaa suunnilleen, mistä on kyse, vaikka erityisen onnistunut takakansiteksti se ei minusta olekaan. (Luonnehdinnat hahmoista eivät ole kovin osuvia ja "värikäs bangladeshilaisyhteisö" tuo jotenkin alentuvan ja eksotisoivan viban, erityisesti koska yhteisö oli ennemmin arkinen kuin erikoisen "värikäs".) Teoksessa käsitellään monenlaisia teemoja, mutta pohjimmiltaan se on kasvutarina: Nazneen oppii tunnistamaan omat toiveensa ja päämääränsä ja olemaan pyytelemättä niitä anteeksi. 

Jostain syystä teos oli jäänyt mieleeni myös yhdenlaisena kuvauksena radikaalista islamista. Nyt kun luin sen uudelleen, ihmettelen hieman, miksi juuri tuo osa-alue jäi niin vahvasti mieleeni. Toki teoksessa sivutaan useampaankin otteeseen radikalisoitumista Karimin hahmon kautta, mutta pääosin toiminta on melko kesyä verrattuna siihen, mikä mielikuva sanaparista nykypäivänä syntyy. Teoksen bengaliyhteisössä organisoidutaan yhdistykseen ja pidetään mielenosoituksia, vaikka dialogissa silloin tällöin Lähi-Idän tilannekin mainitaan ja teoksen aikajanassa nähdään syyskuun yhdennentoista päivän iskut. Loppujen lopuksi kaikista eniten väkivaltaa kuvatussa bengaliyhteisössä aiheuttavat  kuitenkin näköalattomuus ja päihderiippuvuus. 

Pääosassa on kuitenkin alusta loppuun Nazneen, jonka tajunnan kautta tarinamaailma lukijalle tarjoillaan. Naisen ja uskovaisen roolit ovat niitä, joiden kanssa Nazneen eniten kamppailee. Kerronta on hyvin arkista, ja Nazneen - kuten oikeastaan kaikki muutkin teoksen hahmoista - muodostuu hyvin sävykkääksi ja monipuoliseksi. Teoksen ehdoton vahvuus on sen hahmokaarti, jossa riittää tasoja ja harmaan sävyjä. Yksi kiinnostavimmista hahmoista Nazneenin ohella onkin hänen "saamattomaksi" luonnehdittu aviomiehensä Chanu. 

Periaatteessa teoksen keskeinen teema on omaksi itsekseen ja oman elämänsä puikoissa olevaksi täysivaltaiseksi ihmiseksi kasvaminen, mutta sivuteemoina on monenmoisia laajoja kokonaisuuksia, kuten edellä mainittu radikalisoituminen. Muita teemoja tai teemanpoikasia ovat ghettoutuminen, naisen asema, Bangladeshin yhteiskunnalliset ongelmat ja muutamat muut kokonaisuudet, jotka Brick Laneen on leivottu yllättävän onnistuneesti. Toisin kuin monesti samantyylisten ratkaisujen äärellä, tämän teoksen kanssa ei jäänyt jäänyt sellaista tunnetta, että se olisi sekalainen kokoelma "vähän kaikkea". Aiheiden kiinnittäminen Nazneenin hahmoon ja hänen arkeensa sai maailman vain tuntumaan suurelta ja monitahoiselta. 

Tyylillisesti pidin Brick Lanesta kovasti molemmilla lukukerroilla. Teos ei alleviivaa eikä selitä, vaan jättää lukijalle tilaa hengittää. Jotenkin teoksen kerronta onnistuu vangitsemaan arjen pienet hetket, joissa tapahtuu suuria asioita. Monimutkaisia ja monisävyisiä tunteita ja ajatuksia ilmaistaan yksinkertaisin ja vaivattomin virkkein. Alin tekstiä on suoranainen ilo lukea. En ehkä rakastunut tyyliin siinä mitassa, että se nostaisi teoksen suosikkieni joukkoon, mutta ehdottoman taidokasta ja tehoavaa se joka tapauksessa on. 

Nazneen itse elää Lontoossa perheineen, mutta hänen sisarensa Hasina asuu Bangladeshissa ja joutuu kokemaan monenlaisia elämänvaiheita. Sitä kautta myös tarkastellaan monia Bangladeshin yhteiskunnan rakenteita, jotka vaikuttavat erityisesti naisten elämiin ja mahdollisuuksiin. Tämä toinen todellisuus esitetään Hasinan lähettämien kirjeiden kautta, jotka toisaalta peilautuvat Nazneenin omien muistojen kautta. Hänen lapsuudenmuistonsa Bangladeshista ovat täynnä täyteläisiä värejä ja tuoksuja, ja kotikylän karu elämä saa muistoissa paratiisimaisia vivahteita. Kirjeet tuovat mielenkiintoisen ristiriitaisen jännitteen Nazneenin muistojen ja Hasinan nykyisyyden välille. Teoksen loppua kohti Nazneenin Bangladesh käykin monisävyisemmäksi.  

Huomasin jälleen, kuten usein minulle tuntemattomien aiheiden kohdalla - lipsahtavani sellaiseen sinisilmäiseen "ai niinkö" -lukuasenteeseen. Totta, en tiedä aiheesta enkä kulttuurista yhtikäs mitään, joten siinä mielessä uskon ehdoitta kirjailijan kuvauksen. Toisaalta taas kyse on kaunokirjallisuudesta, joka lähtökohtaisesti ei ole dokumentaarista, joten dokumentaarisena lukeminen tuntuu jotenkin kiusalliselta. Taiteilen aina näiden asenteiden välillä lukiessani aiheista tai kulttuureista, joista en tiedä juuri mitään. Brick Lanea yritin lukea kaunokirjallisuutena, mutta takuulla sen kuvaukset bangladeshilaisista vaatetehtaista ovat vaikuttaneet siihen, millaisina ne kuvittelen. Lääkkeeksi ei varmaankaan auttaisi kuin lukea faktatietoa aiheesta - silloin ei ole sen varassa, miten kaunokirjallisuus tyylittelee. 

Tältä lukemalta sanoisin, että Brick Lane saa jatkossakin pysyä hyllyssäni. Se kesti oivasti toisenkin lukukerran, enkä keksi, miksei kolmattakin. Sen jälkeen voi olla uuden harkinnan paikka, mutta ainakin toistaiseksi sen paikka on hyllyssäni. Näin monipuolista ja onnistuneen teoksen pariin on mukava palata. Brick Lane ei ollut minulle aiemmin eikä tälläkään kertaa elämää mullistava kirja, mutta ehdotonta laatukirjallisuutta silti. 

---

Monica Ali 2003/2005: Brick Lane
Suom. Sari Karhulahti
Otava. Helsinki. 
574s.
Kansi: Rachel Lockwood