Eka Kurniawan: Kauneus on kirous

Myyttiseen Halimundan kaupunkiin sijoittuva Kauneus on kirous on julkea, eeppinen tarina hurjista naisista ja heikoista miehistä, kommunistien aaveista ja kostonhimoisista hengistä, siveistä prinsessoista ja häikäilemättömistä konnista.  

Ällistyttäen, viihdyttäen ja sokeeraten Eka Kurniawan maalaa kuvaa nuoren kansakuntansa kipeästä historiasta ja tarjoaa poikkeuksellisen näköalan sekä Indonesian rehevään kansanperinteeseen että sen periksiantamattomaan sieluun.  

Kun haeskelin luettavakseni aasialaisia naiskirjalijoita kävi niin, että eteen osui myös erinomaisen kiinnostavia mieskirjailijoita, kuten Eka Kurniawan. Tulinkin lopputulokseen, että laajennan tätä lukumatkaani aasialaisista naiskirjailijoista ylipäätään aasialaisiin kirjailijoihin. Eka Kurniawanin teos oli niitä harvoja Suomessa julkaistuja indonesialaisia romaaneja, jotka on myös kirjoitettu maassa puhuttavalla kielellä, tässä tapauksessa indonesiaksi. 

Jostain syystä paljon on tarjolla aasialaisia kirjoja, jotka on myös kirjoitettu englanniksi alun perinkin. Erityisesti - ja ymmärrettävästi - tämä korostuu intialaisessa kirjallisuudessa. Kuitenkin kaipaan kirjallisuutta, jossa on alkujaan jonkin muun kielen logiikka kuin englannin. Tietysti monet aasialaiset teokset on käännetty suomeksi englannin kautta, mutta siitä huolimatta koetin ensisijaisessa tiedonhaussani etsiä kirjoja, jotka on kirjoitettu alun perin jollakin kyseisen maan kielellä. 

Kauneus on kirous -teosta kuvattiin jossakin yhteydessä "monumentaaliseksi", mikä sai minut heti uteliaaksi, sillä kyseinen adjektiivi yhdistää monia romaaneja, jotka ovat suosikkieni joukossa. Suuri näkökulma, paljon hahmoja, kansakunnan historian kuvaus, maagista realismia - kokonaisuus vaikutti tuoreelta, yllättävältä ja kiinnostavalta. Ja sellaiseksi se osoittautuikin. Jo teoksen aloittaessani huomasin, että sivut kääntyivät melkoista vauhtia ja suorastaan jännitti, että mihin teos seuraavaksi kääntyy ja mitä hahmoille oikein tapahtuu. Mikään ei toiminut kerronnallisesti kuten olisi odottanut, ja se oli todella mukavaa.

Kerrontatapa on suorastaan hypnoottisen mukaansatempaava. Teos tarinoi yhdestä hahmosta, siirtyen sitten toiseen, siirtyen kunkin tarinan kannalta sopivalle vuosikymmenelle, ristivalottaen toisia tarinoita, poistuen ja palaten sitten taas samoihin hahmoihin. Jokin tarina saattaa jäädä kesken sadoiksi sivuiksi, ennen kuin siihen palataan. Teoksessa on tarinoita tarinoiden sisällä, rinnakkain ja lomittain. Heti teoksen alussa esitelty Dewi Ayu on kuitenkin nähdäkseni jonkinlainen keskushenkilö, jos ei nyt päähenkilö, sillä hän on Halimundan asukas ja kaikki muut hahmot liittyvät häneen vähintäänkin välillisesti.

Varsinaisilta tapahtumiltaan teos on maan myrskyisää historiaa mukaillen täynnä hirvittäviä ihmiskohtaloita ja kauheita, groteskejakin tarinoita. On toki myös kauneutta, rohkeutta, ystävällisyyttä ja sinnikkyyttä, mutta pääosin hahmojen elämää sanelevat olosuhteet, jotka vievät heidät elämässään ei-toivottavillekin poluille. Kukaan ei puhu "omista valinnoista", vaan elämää luovitaan niillä pelimerkeillä, mitä on - ja kaikille on selvää, että kaikilla ei niitä ole. Teos on kieltämättä täynnä vankileirejä, orjuutta, mielen järkkymistä, valtaepätasapainon väärinkäyttöä ja eritteitä. 

Myönnän suoraan, että noin ylipäätään Indonesian historia on ollut minulla huonosti hallussa. Olin jo unohtanut, että Hollantihan siellä oli siirtomaaisännöinyt, ja ehkä juuri tietämättömyyteni vuoksi tiedonjano kasvoi lukiessa. Teos keskittyy ajallisesti toiseen maailmansotaan ja sen jälkimaininkeihin. Jollakin tavalla minulle tuli teoksesta lukukokemuksena mieleen Littellin Hyväntahtoiset, jossa monumentaalisuus muodostuu turruttavasta inhorealismista. Kauneudessa sen sijaan tehokeino on tarinoiden runsaus ja niitä kaikkia sävyttävä maaginen realismi. Oikeastaan kaikille hahmoille tapahtuu jotakin arkisen yliluonnollista jossakin vaiheessa. 

Ja kun hahmoista puhutaan, Kauneudessa ne ovat ihan omanlaisiaan. Hahmoilla on monimutkaisia psykologisia rakenteita, mutta ne eivät ole suorastaan realistisia. Todellisuuden liitoksista vuotava maagisuus ympäröivässä arjessa tekee hahmoistakin jollakin tavalla yliluonnolliseen vivahtavia. Hahmojen kanssa alkaa ennen pitkää pohtia, onko kyse oikeastaan symboliikasta - hyvin monisyisestä ja valtavasta symbolirakennelmasta. Muutamat hahmot ovat aivan selkeitä symboleita: parhaana esimerkkinä hirviömäisen ruma Kauneus, joka antaa teoksen nimelle tärkeimmän tulkintakehyksensä.

Erityisesti naishahmojen kohdalla symboliset tasot tuntuvat korostuvan, vaikka mieshahmoissakin niitä on runsaasti. Dewin Ayun erityisesti kantaa monia kytköksiä kolonialismiin - hänellä on hollantilaisjuuria, ja hänen kolme tytärtään tuntuvat edustavan Indonesiassa vallassa olevia tai valtaa tavoittelevia ryhmittymiä. Teosta alkaakin jossakin vaiheessa lukea etääntymällä hahmoista ja hakemalla heiltä piirteitä, jotka voisivat olla tulkinnallisesti merkittäviä. 

Erityisesti näin käy siinä vaiheessa, kun huomaa, että psykologian perusteoriat eivät aina tai edes kovin usein päde, vaan hahmojen mielet valtaa tarujen ja myyttien logiikka. Arvioissa teoksen yhteyksiä indonesialaiseen kansanperinteeseen toistellaan niin paljon, että aloin oikein miettiä, onko teos mahdollisesti täynnä toisen maailmansodan keskellä tapahtuvia kansantarinoita. Mikäli näin on, on teos vielä rikkaampi kuin tajusinkaan. 

Kauneus on kirous on niitä teoksia, joista toivoisin joskus lukevani oikein laadukasta ja syväluotaavaa tekstianalyysia. Se on ehdottomasti kiinnostavin teos taas hetkeen, ja ihan aidosti laajensi maailmankuvaani. Synkkyytensä ja tukevahkon 500 sivun pituutensa takia se tosin oli varsin raskas luku-urakka, vaikka teksti vetikin. En usko, että seuraavat, jo valmiiksi lainaamani aasialaiset romaanit ovat yhtään sen kevyempiä, mutta mielenkiintoisia nekin takuulla tulevat olemaan. 

---

Eka Kurniawan 2002/2017: Kauneus on kirous
Suom. Jaana Kapari-Jatta (Annie Tuckerin englanninkielisestä käännöksestä)
Gummerus. Helsinki.
495s.
Kansi: Jenni Noponen / Shutterstock