Zadie Smith: Nimikirjoitusmies
Kun 12-vuotias Alex-Li Tandem sekä samassa lähiössä varttuvat Adam ja Mark tutustuvat nimikirjoituksia keräilevään Josephiin, Alexin elämä muuttuu peruuttamattomasti.Zadie Smith maalaa sarkastista muotokuvaa Lontoon juutalaisyhteisöiden perinteisiin takertuvista uskomuksista. Hän tarkastelee ilkikurisen myötätuntoisesti päähenkilöitään, itseriittoisuutensa ristiaallokossa rämpiviä pakkomielteiden orjia ja hetken kuuluisuuden tavoittelijoita.
Smithin Nimikirjoitusmies osui lukulistalleni aivan yllättäen lainakirjana ollessani vierailulla. Zadie Smith on nimenä etäisesti tuttu, ja totesin, että voisi sitä yhden teoksen verran testata, miltä Smithin tyyli näyttää. Lisäksi tapahtumaympäristö, Lontoon juutalaisyhteisöt, oli minulle ennalta täysin vieras aihepiiri. Monenlaista uutta näkökulmaa vaikutti siis olevan tarjolla. Muistin ehkäpä hämärästi lukeneeni jostakin blogista jotakin Zadie Smithiä, joka oli vaikuttanut lupaavalta. Niinpä sain kirjan lainaan.
Nimikirjoitusmiehen hahmokaartin ydin rakentuu joukosta lapsuudenystäviä. Päähenkilönä toimii Alex-Li Tandem, jonka ystävät Adam, (Mark) Rubinfire ja Joseph esitellään alun nyrkkeilyottelun katsomossa. Myöhemmin kuvioon ilmaantuu myös Adamin sisar Esther, Alex-Lin osa-aikatyttöystävä. Alex-Li kerää ja myy työkseen kuuluisuuksien nimikirjoituksia, Adamilla on videovuokraamo ja Rubinfire on päällisin puolin keskiluikkaista idylliä elävä rabbi. (Minusta mielenkiintoisin kirjan hahmoista oli kuitenkin Alex-Lin isä Li-Jin, josta kertova osuus jäi harmillisen lyhyeksi.) Keskeiseksi hahmoksi nousee myös näyttelijätär Kitty Alexander, joka on Alex-Lin suoranainen pakkomielle. Käytännössä ensimmäinen puoli kirjasta vietetäänkin pohtimalla, onko huumetripin aikana Alex-Lin haltuun päätynyt Kitty Alexanderin nimikirjoitus aito vai ei.
Ensi alkuun minua kuitenkin alkoi hieman epäilyttää, onko teoksella minulle siltikään mitään annettavaa. Se nimittäin vaikutti ensiksi aikuistumista pelkäävien kaupunkilaisten ajankulutukselta, jossa vastuu on vieras asia ja päihteillä hankitaan jotain rytmiä ajelehtivaan elämään. Toki aikuistuminen on nykypäivänä aivan aidosti kriisissä, mutta jotenkin juuri tämä esitystapa oli jo moneen kertaan kaluttu. (Outoa muuten, että kirjallisuudessa "epätyypilliset työsuhteet" ovat vieläkin tällaista rappioromanttista, glamourin perään haikailevaa riutumista ja suurta omistautumista, kun todellisuus on vain sekalaista pätkää pätkän perään tai epämääräisiä tunteja järjettömässä työssä.)
Toki Nimikirjoitusmiehessä on tuoretta ja erilaista näkökulmaa siinä mielessä, että se kuvaa tätä haahuilevaa elämäntilannetta erityisesti juutalaisuuden kautta. Aioin kirjoittaa "juutalaisyhteisön", mutta se ei oikeastaan pidä paikkaansa - jokaisella hahmolla on oma suhteensa juutalaiseen uskoon, mutta itse yhteisöä ei oikeastaan nähdä missään vaiheessa. Juutalaisuus vain liittyy jotenkin hyvin olennaisesti kaikkeen, mitä hahmot tekevät, mutta hieman eri tavoilla. Siinä mielessä teos onkin muiden teemojensa ohella tutkielma uskonnonharjoittamisesta.
Vaikka aiheeltaan minusta Nimikirjoitusmies aika pitkälti hukkuu samantyyppisten teosten massaan, tyyliltään se on omalaatuinen. En ollut aivan varma, pidinkö tyylin metatekstuaalisista ylläreistä, tyylitellystä liioittelusta, lennokkaista kielikuvista tai muusta kerronnan vääntelystä, mutta ihan kiinnostavaa oli tuota menoa seurata. Vertauskuvia käytettiin myös paljon ja paikoin aika tuoreellakin tavalla, joten on sanottava, että Zadie Smith on kyllä erottuva kirjailija, piti hänen tyylistään tai ei.
Pienet piirrokset, kaaviot, typografiakikkailut ja muu tilpehööri hämmensi enemmän kuin viihdytti näin yksittäisellä lukukerralla enkä aivan hahmottanut tarkoitusta kuin tunnelman luojana, mutta eiköhän niistäkin olisi tarkemmalla syynäyksellä löydettävissä (juutalaista?) tulkinnallista merkitystä. Epäilin siis koko teoksen ajan olevani aika osaamaton tulkitsija näin laajan juutalaisen tulkintakehyksen edessä, mikä ei varmasti ole kaukana totuudesta.
Toki Nimikirjoitusmiehessä on tuoretta ja erilaista näkökulmaa siinä mielessä, että se kuvaa tätä haahuilevaa elämäntilannetta erityisesti juutalaisuuden kautta. Aioin kirjoittaa "juutalaisyhteisön", mutta se ei oikeastaan pidä paikkaansa - jokaisella hahmolla on oma suhteensa juutalaiseen uskoon, mutta itse yhteisöä ei oikeastaan nähdä missään vaiheessa. Juutalaisuus vain liittyy jotenkin hyvin olennaisesti kaikkeen, mitä hahmot tekevät, mutta hieman eri tavoilla. Siinä mielessä teos onkin muiden teemojensa ohella tutkielma uskonnonharjoittamisesta.
Vaikka aiheeltaan minusta Nimikirjoitusmies aika pitkälti hukkuu samantyyppisten teosten massaan, tyyliltään se on omalaatuinen. En ollut aivan varma, pidinkö tyylin metatekstuaalisista ylläreistä, tyylitellystä liioittelusta, lennokkaista kielikuvista tai muusta kerronnan vääntelystä, mutta ihan kiinnostavaa oli tuota menoa seurata. Vertauskuvia käytettiin myös paljon ja paikoin aika tuoreellakin tavalla, joten on sanottava, että Zadie Smith on kyllä erottuva kirjailija, piti hänen tyylistään tai ei.
Pienet piirrokset, kaaviot, typografiakikkailut ja muu tilpehööri hämmensi enemmän kuin viihdytti näin yksittäisellä lukukerralla enkä aivan hahmottanut tarkoitusta kuin tunnelman luojana, mutta eiköhän niistäkin olisi tarkemmalla syynäyksellä löydettävissä (juutalaista?) tulkinnallista merkitystä. Epäilin siis koko teoksen ajan olevani aika osaamaton tulkitsija näin laajan juutalaisen tulkintakehyksen edessä, mikä ei varmasti ole kaukana totuudesta.
Hahmoista vielä sen verran, että varsin virkistävästi Alex-Li ei ollut (täysin) valkoinen päähenkilö, vaan puoliksi kiinalainen. En äkkiseltään muista lukeneeni oikeastaan yhtään kirjaa, jossa päähenkilö olisi edes osittain aasialainen - en voi hyvällä tahdollakaan laskea Hessen Siddharthaa mukaan. (Monia sellaisia televisiosarjoja olen kyllä katsonut, joissa koko näyttelijäkaarti on aasialaisia.) Tämä tarkoittanee, että pitäisi ylipäätään lukea laajemmin kirjallisuutta, mieluiten eri maanosissa kirjoitettua kirjallisuutta. Olen viime aikoina lukenut paljon suomalaista - unohdettua - kirjallisuutta, ehkä välissä voisi hieman katsella muuallekin. Lukulistalla onkin jo pidempään odotellut kiinalainen klassikko, Punaisen huoneen uni. Voisi olla syksyn mittaan paikallaan rahdata se kirjastosta.
Kuuluisuus on Nimikirjoitusmiehen yksi temaattinen napa ja nähdäkseni myös yksi niistä syistä, miksi teos ei tehnyt sen syvempää vaikutelmaa. Jotenkin kuuluisuuden tavoittelu, kuuluisuuksien palvominen ja kaiken tämän ironinen seuraaminen ei oikein saanut mitään vastakaikua: minusta jo valmiiksi kuuluisuudet ovat aika pitkästyttäviä eikä kuuluisaksi tuleminen ole koskaan ollut haavelistallani. Minun on ollut myös aina vaikea käsittää sitä haltioitumista ja jännitystä, jonka kuuluisuudet tuottavat, joten sen käsitteleminen kirjassa ei henkilökohtaisesti juuri koskettanut. Nimikirjoitusmies sisältää ihan hyvää analyysia aiheesta, mutta aihe itsessään ei oikein nappaa mukaansa.
Teoksen naiskuva sai minut hieman hämmennyksiin. Smith kirjoittaa Alex-Listä uskottavasti sellaisen mieshahmon, joka ei näe naisia ihan kokonaisina ihmisinä, vaan jonkinlaisina elämää koristavina ja pehmentävinä asioina. Ristiriitainen olo tulee siitä, että vaikka hahmo on taiten kirjoitettu, sen on tuottanut naiskirjailija. Alex-Lin kaltaisia hahmoja on kirjallisuus pullollaan - usein miesten kirjoittamina - ja tavallaan tämä näkökulma on jo niin nähty. Tavallaan kaipaisi naiskirjailijoilta edes jotakin vastapainoa, mutta toki Smithillä on syynsä tehdä päähahmostaan epämiellyttävä.
Kuuluisuus on Nimikirjoitusmiehen yksi temaattinen napa ja nähdäkseni myös yksi niistä syistä, miksi teos ei tehnyt sen syvempää vaikutelmaa. Jotenkin kuuluisuuden tavoittelu, kuuluisuuksien palvominen ja kaiken tämän ironinen seuraaminen ei oikein saanut mitään vastakaikua: minusta jo valmiiksi kuuluisuudet ovat aika pitkästyttäviä eikä kuuluisaksi tuleminen ole koskaan ollut haavelistallani. Minun on ollut myös aina vaikea käsittää sitä haltioitumista ja jännitystä, jonka kuuluisuudet tuottavat, joten sen käsitteleminen kirjassa ei henkilökohtaisesti juuri koskettanut. Nimikirjoitusmies sisältää ihan hyvää analyysia aiheesta, mutta aihe itsessään ei oikein nappaa mukaansa.
Teoksen naiskuva sai minut hieman hämmennyksiin. Smith kirjoittaa Alex-Listä uskottavasti sellaisen mieshahmon, joka ei näe naisia ihan kokonaisina ihmisinä, vaan jonkinlaisina elämää koristavina ja pehmentävinä asioina. Ristiriitainen olo tulee siitä, että vaikka hahmo on taiten kirjoitettu, sen on tuottanut naiskirjailija. Alex-Lin kaltaisia hahmoja on kirjallisuus pullollaan - usein miesten kirjoittamina - ja tavallaan tämä näkökulma on jo niin nähty. Tavallaan kaipaisi naiskirjailijoilta edes jotakin vastapainoa, mutta toki Smithillä on syynsä tehdä päähahmostaan epämiellyttävä.
Nimikirjoitusmiehen loppuvaikutelma oli se, että olen toki kahlannut teoksen läpi, mutta pinnan alle ei vielä ole päästy. Se vaatisikin hieman paneutumista aiheeseen, ja olen varma, että teos aukeaisikin sen jälkeen uudella ja antoisammalla tavalla. Sen maailma ei kuitenkaan teemoiltaan oikein päässyt koskettamaan, enkä usko palaavani Nimikirjoitusmiehen pariin. Tietyllä tavalla sitä ei välttämättä edes ollut osoitettu minun kaltaisilleni lukijoille. Niinpä totean vain, että ihan kiinnostava tuntematon nurkka nähty, jatkan eteenpäin.
---
Zadie Smith 2002/2004: Nimikirjoitusmies
Suom. Irmeli Ruuska
403s.
Kansi: Roderick Mills
Kommentit
Lähetä kommentti