Eva Illoinen: Iltapäivällä tuli levottomuus

Eva Illoisen romaani on suora kirja naisena olemisen kivusta, elämänpelosta ja ahdistuksesta, paosta alkoholiin, alkoholismista. 

Jatta on kirjastoapulainen. Hänen miehensä on turvallinen, keski-ikäistyvä peruskoulun rehtori. Tytär on kiltti, koti on kaunis, taloudellisia huolia ei ole, ollaan rotaryja ja kuulutaan pikkukaupungin kermaan, leikitään samassa hiekkalaatikossa pankinjohtajien ja telakanjohtajien kanssa. Kaikki tuntuu olevan kunnossa, mutta silti jokin hiertää, elämä ei ole sitä miksi sen joskus kuvitteli. Valkoviinilasillinen auttaa, tai valkoinen rommi. Ensin niitä tarvitsee vain harvoin, sitten yhä useammin.

Nappasin Eva Illoisen teoksen Iltapäivällä tuli levottomuus yksinkertaisesta syystä: kotimaista naisten kirjoittamaa kirjallisuutta ei oikein koskaan voi lukea liikaa. Asiaan vaikutti myös se, että en ollut koskaan kuullutkaan Illoisesta, vaikka hän on kirjoittanut useampia kymmeniä teoksia ja myös käsikirjoittanut aikanaan suosittua radiokuunnelmaa. Osasyy lienee, että ainakin Wikipedian mukaan Illoinen kirjoitti "naisten- ja nuortenkirjoja" - tiedättehän, ei mitään sellaista oikeaa kirjallisuutta. 

No. Itse voin sanoa, että Illoinen on tietynlainen rivikirjoittaja. Hän ei erotu erityisesti kotimaisten kirjailijoiden joukosta, mutta ei toisaalta ole mitenkään erityisen yhdentekeväkään. Ainakin tämän yhden romaanin perusteella kerronta ei ole mitenkään erityisen hienostunutta, hahmot ovat paikoin hieman dramaattisia ja kirjalliset keinot taas hyvin arkisia - kömpelöitäkin, jopa - mutta jotenkin hänen tekstissään on siitä huolimatta lämpöä ja elämän tuntua. 

Minut Iltapäivällä tuli levottomuus suorastaan imaisi mukaansa sen yksinkertaisesti toimivan tarinan vuoksi. Minun piti saada tietää, mitä tapahtuu seuraavaksi. Kiinostavaa tässä oli se, että teoshan on pohjimmiltaan alkoholismikuvaus eikä mikään jännäri, vaikka psykologihahmo ja päähenkilö Jatan aviomies Pauli yrittävätkin selvittää, mikä Jatan on ajanut siihen tilaan. Iltapäivällä tuli levottomuus kuvaa alkoholismiin sairastunutta perhettä, jossa toki vain yksi juo liikaa, mutta jossa sairaita ovat kaikki. Se on hyvin tarkkanäköinen monissa asioissa ja jotenkin muodostaa tekstiriippukeinun, johon tekee mieli palata aina kun voi. 

Kolme viimeistä lukemaani teosta ovat olleet hiottuja, kaunokirjallisesti ansiokkaita, viittaussuhteiltaan moninaisia ja kieleltään juuri sen nykystandardin mukaisia, jossa pitää tehdä suuria kielikuvia ja jättää tekstiin runollista ilmavuutta. Iltapäivällä tuli levottomuus on melkeinpä tuon tyylin antiteesi, mutta jotenkin se onnistui tempaamaan mukaansa, koskettamaan ja herättämään ajatuksia enemmän kuin nykypäivän ikävystyttävät muotovaliot. 

Ehkä olen myös lukenut jotenkin erityisen suppeasti, mutta minä en muista koskaan lukeneeni teosta, joka käsittelisi perheenäidin alkoholismia. Korkeintaan jossakin sivulauseessa hienovaraisesti viitataan, kuinka kärsivä perheenemäntä 1900-luvun alkupuolella kävi siellä kaapillaan synkkinä hetkinä. Mutta tällaista pään sekaisin vetämistä ja avuttomuutta, jota puoliso ja lapsi tuossa tilanteessa tuntevat, oli kylmäävää seurata.

Paljonhan on suomalaisessa kirjallisuudessa alkoholistikuvauksia siitä, kun talon isäntä juo ja vaimo ja lapset pelkäävät, mutta aiemmin en ole lukenut alkoholismista koko perheen ongelmana, jota myös ratkaistaan koko perheen voimin: puoliso tukee, vahtii ja vie psykologille, yrittää suojella lasta ja unohtaa oman tuentarpeensa. Kirjassa Jatta, Pauli ja heidän tyttärensä Jaana ovat kaikki jotenkin epämääräisesti uhreja, ja jokaisen kohtalo liikutti. 

Pieni kömpelöys kerronnassa - kuten toistuvat, miltei joka luvussa olevat takaumat hahmon ajatuksissa - ja teoksen tarinavetoisuus olivat juuri sitä, mitä tarvitsin vastapainoksi edellisten teosten päälle. Tuntui jotenkin rehellisemmältä ja aidolta, että kaikki ei ollut niin kiillotettua ja huippuunsa hiottua. Tätä teosta ei ole tällätty laskelmoidulla rakenteella ja "tehdään kaikki kuten muutkin" -markkinointistrategialla, vaan tällä teoksella on aidosti oma ääni ja jotakin sanottavaa. Ja minua kiinnosti alusta loppuun saakka, mitä se sanottava oikein on.

Tätä teosta ei siis voi oikein hyvällä tahdollakaan sanoa kauniiksi, etenkään noiden ysärikansiensa kanssa. Kauneus ei kuitenkaan ole mikään itseisarvo, ja teos voi olla mielenkiintoinen ilmankin. Olenkin kaivannut kirjallisuutta, joka myy jollakin muulla kuin sillä iänikuisella kauneudella - valitettavasti niitä täytyy jatkossakin hakea menneiltä vuosikymmeniltä. Mutta tällaisenaan Iltapäivällä tuli levottomuus oli kaikessa jäykkyydessään raikas ja aidosti mukaansatempaava teos, jossa on psykologista tarkkuutta ja ulkonaisen pienen romuluisuuden takana taito rakentaa kiinnostavia ja uskottavia henkilöhahmoja.

Illoisen teos tulee jäämään mieleen ainakin hetkeksi aikaa, ehkä pidemmäksikin. Sen muutamat kohtaukset pyörinevät mielessä ainakin jokusen viikon. Uudelleenlukuarvoa en nyt äkkiä osaa arvioida - todennäköisesti voisin joskus kuvitella lukevani tämän tai ehkäpä sitten jonkun muun Illoisen teoksen juuri tietynlaiseen lukunälkään. Tämä painos kuitenkin menee takaisin kierrätyskirjahyllyyn, josta se toivottavasti saa lisää lukijoita. 

---

Eva Illoinen 1980/1989: Iltapäivällä tuli levottomuus
Tammi. Helsinki.
223s.
Kansi: Tiina Heikkonen