Heidi Köngäs: Hertta

Säkenöivä romaani palavan poliittisesta liitosta, sen noususta ja tuhosta sodan ja vaaran vuosina.  

Hertta Kuusinen vapautuu vankilasta keväällä 1939, nälkäisenä ja täynnä tahtoa. Poika Juri on jäänyt Moskovaan, samoin nuoruus. Hertta tutustuu komeaan Yrjö Leinoon, ja rakastuu. 

Talvisodan Hertta Kuusinen ja Leino piileskelevät maan alla ja joutuvat jatkosodan aikana turvasäilöön. Rauhan tultua koittaa kommunistiparin loiston aika. Leinosta tulee ministeri ja Hertasta maan tunnetuin naispoliitikko. Hertta on valmis antamaan aatteelle koko elämänsä, mutta mihin Leino on valmis? Kenen puolella hän on?

Jälleen on lukupinooni osunut aivan puolivahingossa kirja, jonka mediamyllystä ei ole kuin kolme vuotta - luen siis käytännössä pinnalla olevaa kirjaa ainakin omalla mittapuullani. Tähän tilanteeseen päädyttiin siten, että olin jälleen kerran kierrätyskirjahyllykierroksellani ja yhtäkkiä tajusin tunnistavani hyllystä yhden kirjan, Hertan. Että tämä on nyt niitä kirjoja, joita on blogiluettelossani luettu joskus taannoin niin taajaan, että yhtenä päivänä selaillessa on joka toinen, kolmas tai viides vastaantuleva kirjablogin teksti käsitellyt juuri tätä. Joten alkoihan sitten vähän kiinnostaa, että mikähän tässä on se juttu. 

Hertta Kuusinen noin historiallisena hahmona on ollut minulle aika etäinen, ja olen tiennyt hänen olemassaolostaan lähinnä nimitasolla. Kun nyt sitten tämän lukurupeaman yhteydessä tuli haettua tietoa, olin milteinpä järkyttynyt, etten esimerkiksi koulussa ollut koskaan historiantunnilla hänestä kuullut. Sen enempää koulujen historianopetukseen uppoamatta täytyy todeta, että Kuusinen on varsin kiinnostava hahmo noin niinkuin luonnollisena henkilönä, mutta myös tämän teoksen hahmona. 

Kuusinen on hahmona kotimaisen nykykirjallisuuden joukossa virkistävä poikkeus, psykologisesti uskottava naishahmo, jolla on selkeät omat tapansa olla maailmassa, heikkouksia ja jopa sisäisiä ristiriitaisuuksia. Mieshahmot jäävät ohuemmiksi: eeppisen romanssin toiseksi osapuoleksi takakannessa maalailtu Leino on oman häilyvyytensä määrittämä, kaksikkoa jäljittävä rikospoliisi Riekki taas puolestaan on kooste palavaa isänmaallisuutta, Saksan ihannointia ja eri tavoin ajattelevien vihaamista.

Kun nyt palavista aatteista puhutaan, Kuusinen on myös hyvin tulisieluinen ajattelija ja toimija aaterintamalla.  Hänelle kommunismi on suorastaan osa hänen olemustaan. Hän käyttää liki jokaisen olemassaolon hetkensä pyrkimällä kohti parempaa maailmaa. On virkistävää lukea naishahmosta, jolla on elämässä jokin muu korkea päämäärä kuin olla romanssin osana. Jos totta puhutaan, suomalaisessa kirjallisuudessa - erityisesti naiskirjailijoiden kirjoittamina - on tällaisia hahmoja paljon, vaikka niiden määrä onkin ollut kokemukseni mukaan laskemaan päin - ainakin niiden naiskirjoittajien kirjoittamina.

Minulle teoksen Hertta pysyi kuitenkin ehdottoman fiktiivisenä hahmona. En osannut yhdistää häntä siihen naiseen, joka teki pitkän ja merkittävän poliittisen uran ja josta on jäänyt jälkeen valokuvia, elämäkertoja ja ylettömästi tietoa. Kun lueskelin netistä Kuusisesta, syntyi minulle varsin eri mielikuva siitä, millainen persoona hän on mahtanut olla. Ehkäpä siksi, että Hertan Kuusinen on säröistään huolimatta jotenkin läpeensä tyylikäs, sankarittaren auraa kantava, kun taas oikea historiallinen Kuusinen vaikuttaa olevan huomattavasti lähempänä arjen tasoa. 

Jotenkin en pääse silti ylitse siitä pohdinnasta, että onko tämä teos eettisesti aivan okei. Tavallaan historialliseen kirjallisuuteen liittyy melkeinpä aina jonkinlainen kysymys esitystavoista ja kunnioituksesta esimerkiksi henkilöiden perhettä kohtaan. Tavallaan juuri sen takia Hertta herättää näitä kysymyksiä, että päähenkilöt - joita kuvataan ensimmäisestä persoonasta! - ovat kuitenkin suhteellisen tuoretta lähihistoriaa. 

Historiallinen romaani sijoittuu määritelmällisesti "kauas" historiaan, joten Hertta ei siihen genreen oikeastaan osu. Se on yksinkertaisesti romaani, kuten teoksen alaotsikkokin alleviivaa. Se on teoksena varsin synkkä ja raskaskin, ja valonpilkahduksia on vähän. Toisaalta se tällaisena on ihan tasapainoinen kokonaisuus, enkä itse olisi ainakaan kaivannut mitään väkinäistä positiivisuuskierrettä teokseen. Vaikka pieniä iloja on, suurin osa hahmojen ajasta ja energiasta menee suurten kanssa kamppailuun, mikä on ihan uskottava kuvaus 1900-luvun puolivälin kieppeiltä. 

Kokonaisvaikutelmana Hertta ei ollut kaikista ansioistaan huolimatta kovin mieleenpainuva. Monet kertojat, lyhyet luvut ja kotimaiselle nykykirjallisuudelle tyypillinen ilmava asettelu sai teoksen sujahtamaan ohi aika sukkelaakin tahtia. Siitä puuttui tietty painavuus, joka jätti käsittelyn tunnelmoivan tyyppiseksi pintapuoliseksi käsittelyksi. Romaaniin olisi voinut lisätä vaikka viisisataa sivua lisää ja muuttaa käsittelytapaa syväluotaavammaksi, niin tässä olisi voinut olla jotain pysyvämpääkin käsillä.

Haluan vielä lopuksi tapojeni mukaan nillittää vähän takakansitekstistä. "Palavan poliittinen liitto" on melko kummallinen ilmaisu, kun ottaa huomioon, että "poliittinen liitto" on aika eri asia kuin teoksessa kuvattu kiihkeä seksi- ja rakkaussuhde. Adjektiivi "palava" ei mitenkään pelasta väärän käsitteen käyttöä. Lisäksi käsitteen "vaaran vuodet" laittaminen niin ikään Kuusisen ja Leinon suhteen aikamääreeksi on aika mieltävääntävä, kun juuri heidän ja heidän aatetoveriensa vuoksi nuo ajat "vaaran vuosiksi" nimitettiin - vastapuolen näkökulmasta tietysti. 

Vaikka vielä nykypäivänkin Suomessa kommunismi on sellainen mörkö, jota nähdään joka varjossa - ainakin poliittisessa puheessa - on mielestäni ihan positiivista, että käytännössä ilmapiiri sallii kommunistien näkemisen ihmisinä, kuten tässä teoksessa. Aatteitahan maailmassa riittää, ja oma yhteiskuntammekin perustuu useammalle - osin kilpailevalle - aatteelle. Ne, jotka muuta väittävät, ovat vain sisäistäneet ne täydellisesti. Aatehistoria on lisäksi sellainen tieteenala, joka vähän kutkuttelee kyllä.

Palautan Hertan kierrätyskirjahyllyyn, josta sen joku muu poimikoon. Teoksessa oli ytyä ja näkemystä - vaikka en edelleenkään oikein osaa pitää siitä, kuinka hiljattainen historiallinen hahmo on kyseessä - mutta lopulta sen kanssa tuli sama olo kuin liian usein nykyromaanikirjallisuuden kanssa. Nimittäin kaunokirjallisuus light - kun et halua lukea romaaneja, vaan mieluummin jotain Valitut Palat -tyyppistä tulkintaa romaanikirjallisuudesta. Eli lyhennettyjä, helpotettuja, muodikkaita romaaneja. En kaipaa kaunokirjallisuudeltani mitään noista ominaisuuksista. Takaisin siis vaan jonnekin pienen präntin ja kellastuneiden sivujen maailmaan. 

---

Heidi Köngäs 2015: Hertta - romaani
Otava. Helsinki.
285s.
Kansi: Anna Lehtonen