Nick Hornby: Alas on pitkä matka

Mitä yhteistä on elämänsä tyrineellä talkshow-isännällä, aivokuolleesta pojastaan yksin huolehtivalla äidillä, apulaisopetusministerin sekopäisellä punkkarityttärellä ja rocktähtihaaveistaan luopuneella pizzalähetillä? Eipä juuri muuta kuin satunnainen kohtaaminen tornitalon huipulla, missä uudenvuoden yönä tuntuu suorastaan parveilevan itsemurhakandidaatteja. 

Alas on pitkä matka leikittelee kylmänviileällä aiheella, mutta sympaattiset, elämäänsä uutta sisältöä rakentavat sankarit tuovat tarinaan lämpöä ja lohtua. 

Kirja eksyi hyllyyni, kun jälleen kerran olin tehnyt tuttavuutta kierrätyskirjahyllyn kanssa ja todennut Hornbyn teoksen varsin metkan kuuloiseksi tapaukseksi. Koska lieveteksti lupasi laadukasta brittikirjallisuutta ja erityisen kiitettävän kirjailijan kynästä vieläpä (niinhän ne aina), tulin yllätetyksi aivan totaalisesti tämän teoksen aloitettuani. Hornbyn teos on monilla tavoin peribrittiläinen ympäristönsä, hahmojensa, kerrontansa ja huumorinsa kautta. Näissä tavoissa kuitenkin on jotakin tuttua, liiankin tuttua television iltapäivistä. Tuttu assosiaatio on brittikomedia, joka on oudosti rullailtu tällä kertaa tekstimuotoon.

Totta tosiaan, läpi teoksen tuntui kuin olisi lukenut brittiläisen TV-komedian käsikirjoitusta. Niinpä ongelmaksi muodostui eräs keskeinen seikka: yleensä brittikomediat nojaavat mainioihin brittinäyttelijöihin, jotka puhaltavat hengen hahmoihin. Kirjassa niin ei käynyt. Hahmot ovat kaavamaisia, muutaman luonteenpiirteen ympärille rakennettuja luonnoksia. Usein jokin kohta tuntui aivan järjettömältä, kunnes sen kuvitteli mielessään lausuttuna ja näyteltynä. 

Silloin tunnisti sen tyypilliseksi kuvioksi brittikomediasta, vain naururaita puuttui. Alas on pitkä matka on ehdottomasti eriskummallisimpia lukukokemuksiani, mutta ei lainkaan hyvällä tavalla. Mediumien sotkemisen tulokset voivat olla parhaimmillaan kiinnostavia ja nerokkaita, mutta tässä tapauksessa efekti oli paitsi tahattoman oloinen myös kovin epäonnistunut - teksti nimittäin unohtaa käyttää kirjallisia keinoja ja nojaa liikaa lukijan mielestään noutamiin TV-komedian malleihin.

Kertojia on tosiaan neljä kappaletta. Kaksi näistä on sietämättömiä, kaksi hitusen kiinnostavampia. Vuorottelu menettelee tehokeinona, mutta juonenkäänteet, joita ne yrittävät motivoida, ovat varsin hajanaisia ja tarkoitushakuisia. Lisäksi ne onnistuvat hajottamaan hahmojen jo valmiiksi yksinkertaisia hahmoprofiileja, kun käänteet ovat toisinaan hahmojen perusluonteiden vastaisia. 

Juoni on muutenkin hajanainen ja sen sisältämä vähäkin dynamiikka on varsin löysää. Tunnelmaksi jäi, että alkutilanteen ja hahmojen taustan pyörittelyn pitäisi olla lukijalle niin kiinnostavaa, että juonella ei ole väliä. No, ne eivät ole tarpeeksi kiinnostavia. Ehdin jo muutamaan kertaan teoksen aikana suorastaan kyllästyä.  

Koska joka käänteessä teoksen yhteydessä nostetaan esiin huumori, sanottakoon nyt sananen siitäkin. Hauskuuden määrä riippuu siitä, kuinka paljon jaksaa kuvitella niitä brittinäyttelijöitä piristämään ilman johtolauseita esitettyä dialogia. Itse en kovasti jaksanut, joten Alas on pitkä matka kirvoitti vain muutaman viihdyttyneisyyden sykäyksen mielessäni, aivan hymyäkään se ei riittänyt saamaan aikaiseksi. Huumori ei ole suoranaisen huonoa, sitä ei vain ole esitetty erityisen hyvin. 

Sama ongelma on oikeastaan hahmoissa, niidenkin potentiaali on haaskattu laiskaan kerrontaan. Takakannessa luvattu inhimillinen ja lämmin katsontakanta on toki mukana, mutta ei riitä yksin kannattelemaan koko teosta muiden tukijalkojen - juonen, kerronnan, hahmojen, huumorin - ollessa heikoissa kantimissa. Vaikka itsemurhaa käsiteltiinkin melko armeliaaseen tapaan, silti jäin kaipaamaan tiettyä herkkyyttä, joka teki vaikutuksen etenkin Marttilan romaanissa Kertoi tulleensa petetyksi. 

Mainittakoon vielä yksi (mahdollisesti) suomennokseen linkittyvä pikkuseikka, joka ei liity mihinkään edellä kuvaamaani. Neljästä päähenkilöistä sivistynein (en siksi usko, että kyse on tiedollisesta aukosta, kuten voisi muilla hahmoilla olla) pohtii, saisiko työväenluokan lapsen innostettua "opiskelemaan äidinkieltä Oxfordissa". Olen aika varma, ettei Oxfordissa ole sellaista opintosuuntausta kuin "äidinkieli", aivan kuin ei yhdessäkään yliopistossa Suomessakaan. Kaiketi on kyse "English Language and Literature" -ohjelmasta. 

Erityisesti ilmaisu jäi kaivelemaan, koska kirjallisuudenopiskelijana (ja kuulemma myös suomen kielen opiskelijana) joutuu alvariinsa korjailemaan, että "ei, en opiskele äikkää". Vähän sama, kuin kysyisi vaatealaa opiskelevalta, että "sinäkö opiskelet kässää" tai korkeakoulutasolla maantiedettä opiskelevalta että "sinäkö opiskelet ymppää?" 

Kiteytettynä Alas on pitkä matka on tee-se-itse brittikomedia romaanimuodossa. Jatkakoon teos siis matkaansa kierrätyskirjahyllyyn. Puskaradion kahinoista päätellen teos ei ole Hornbyn paras, mutta en ole erityisen kiinnostunut tutustumaan hänen muuhun tuotantoonsa. Brittikomediakiintiöni täyttyy varsin mukavasti vaikkapa Green Wingin ja Monty Pythonin avulla ilman, että kirjallisuuden tarvitsee puuttua asiaan mitenkään. 

--- 

Nick Hornby 2005/2006: Alas on pitkä matka
Suom. Jukka Jääskeläinen
Helsinki. WSOY.
329s.
Kansi: Martti Ruokonen