Amélie Nothomb: Vaitelias naapuri

Kun takana on kuusikymmentäviisi vuotta kohteliaisuutta, sille ei enää pysty viittaamaan kintaalla - vai pystyykö? Mitä piileekään sivistyneen kuoremme alla... 

Vaitelias naapuri on nerokas pieni taideteos, huumorintäyteinen ja pureva kertomus minän rajoista ja itsensä tuntemisesta, avioparista jonka eläkepäivien idyllin naapurit rikkovat. 

Jälleen osui eteen kierrätyskirjahyllystä astetta kiinnostavamman oloinen teos. En ollut kuullut Nothombista aiemmin, ja teoksen kuvaaminen omituiseksi oli omiaan valpastuttamaan lukuinnostukseni. Näennäisen yksinkertainen konsepti lupaili hyvää - ainakaan ei olisi kyse kirjasta, joka on pakattu täyteen ylidramaattisia juonenkäänteitä vain siksi, ettei kirjoittaja keksinyt, miten muuten lukijan kiinnostuksen saisi pidettyä yllä. Pienieleisyys on taitolaji, joka herättää kunnioitusta ja joka on yhteinen tekijä suosikkiteoksissani. 

Asetelma osoittautui kiinnostavaksi; Vaitelias naapuri käsittelee paitsi kohteliaisuutta ja henkilökohtaisten rajojen asettamista myös elämän tarkoitusta ja laatua sekä syvästi ahdistuneen ihmisen mieltä. Tutkielmana se on varsin kiinnostava, ja tunnistin sieltä paljon teemoja, joita olen itsekin paljon pohtinut. Näitä aiheita ovat esimerkiksi se, missä menee itsesuojelun ja epäkohteliaisuuden raja. 

Päähenkilö haluaa vain olla rauhassa vaimoinensa, mihin voin näin kotona ja omissa oloissani viihtyvänä varsin vahvasti samastua. Tarinan voi myös lukea symbolisena, joka on varsin kiinnostava taso sekin - kummankin teoksen pariskunnista voisi lukea yhden mielen kääntöpuolina. Psykologisia teemoja on käsitelty tarpeeksi uskottavasti, jotta hämmennystä ja epäuskoa ei synny. 

En kaikesta tästä huolimatta vaikuttunut aivan niin paljon teoksesta kuin olisin ehkä halunnut. Kerronnasta puuttui tietty terävyys, ja kokonaisuus jäi tekstin tasolla valjummaksi kuin olisin toivonut. Kieltämättä hahmot ja asetelmat ovat miellyttävän omalaatuisia ja maailma ehyt. Tunnelmakin oli melko vahva ja rakennettu hyvin. Kyse ei ollut niinkään kertomuksen sisällöstä, sillä se kuvasi varsin kauniitakin asioita ja hetkiä sekä oli monella tavoin tarkkasilmäinen.  

Vaikka monia osa-alueita käsiteltiin varsin hyvin, minulle jäi silti hieman vieraantunut olo. En aina pitänyt tekstin kertojasta ja tavasta esittää asioita. Esitystavasta puuttui ajoittain tietty herkkyys, vaikka se ihastuttavia ja varsin osuvia kielikuvia välillä onnistuikin maalaamaan. Kerronta ei ollut suoranaisen huonoa, mutta se oli miltei tylyllä tavalla asenteellinen muutamissa ilmauksissaan. 

Ehkäpä kyse on sitten jonkinlaisesta kulttuurierosta: minusta on melko vastenmielistä viitata vaikeasti ylipainoiseen, vammaiseen henkilöön nimellä "kysta" ja kuvailla toistuvasti hänen raajojaan "lonkeroiksi" - vaikka teos kuinka hakisi kuvailulla epätodellista tunnelmaa, hirviömäisyyden yhdistäminen ylipainoon onnistui jo vuosisatoja sitten, eikä se sikäli ole millään mittapuulla tuore tai oivaltava näkökulma edes taiteen nimissä. (Erityisen kummalliselta luonnehdinta kuulostaa kohteliaaksi ja lempeäksi rakennetun päähenkilön tajunnasta pulpahtaneena.) Yhtä käytetty kuvio on myös lapsen viattomuuden korostaminen vastaparina groteskille ulkonäölle. 

Olen entistä taipuvaisempi tulkitsemaan teosta symbolisesti, jolloin hahmo edustaisi onnettoman, henkisesti haavoittuneen ja elämäänsä kyllästyneen ihmisen sisintä ja liioiteltu ilmiasu toimisi vertauskuvana. Yhtä kaikki, "sen jonkin" puuttumisesta kertoo osaltaan se, että Vaiteliaassa naapurissa oli monia henkilökohtaisesti puhuttelevia aiheita, mutta ne eivät silti onnistuneet suoranaisesti koskettamaan, lähinnä vain herättämään ajatuksia ja tunnistamisen kokemuksia. 

Olen varsin tyytyväinen, että tulin lukeneeksi Nothombin teoksen, mutta aivan tarpeeksi maukas se ei ollut, jotta hyllyssäni olisi sille tilaa jatkossa. En kuitenkaan vielä sulje pois mahdollisuutta, että joskus lukisin vielä Nothombia. Vaiteliaassa naapurissa oli monenlaista potentiaalia. 

---

Amélie Nothomb1995/2001: Vaitelias naapuri
Suom. Annikki Suni
Helsinki. Otava. 
205s.
Kansi: Katja Alanen