Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät

Kun neurotieteen professori Joe Chayefskin puhelin soi eräänä keväisenä päivänä Baltimoressa, hänen mieleensä palautuvat muistot kahdenkymmenen vuoden takaisesta Suomesta. Joe on ollut lyhyen aikaa naimisissa suomalaisen Alinan kanssa, mutta liitto on päättynyt eroon Joen saatua viran kotimaastaan. Poikaansa Samuelia hän ei ole tavannut lähtönsä jälkeen. Nyt Alina soittaa kertoakseen, että Samuel on matkustanut Yhdysvaltoihin.
Puhelu unohtuu nopeasti, kun yliopistolle murtaudutaan ja Joen työhuone tuhotaan. Laitoksen koe-eläimet säästyvät aktivistien iskulta, mutta Joeta ja hänen uutta perhettään he eivät Joen ponnisteluista huolimatta jätä rauhaan. Pian hän saa käsiinsä tietoja, jotka asettavat uuteen valoon paitsi hänen näkemyksensä, myös aiemmat valintansa. 
Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät on viiltävän älykäs ja vaikuttava romaani niin suurista kuin pienistä ajankohtaisista aiheista. Se kuvaa oivaltavasti maailmaa, jossa alati kasvava tietomäärä ei väistämättä lisää ymmärrystä toisesta ihmisestä ja jossa jotkut ovat valmiita uhraamaan lähes mitä tahansa puolustaakseen omaa totuuttaan. 

Näin tuore teos kulkeutui käsiini sattumalta, kun sain sen varsin odottamattomasti lahjaksi: alkuperäisellä lahjan vastaanottajalla oli jo kyseinen nide hyllyssään. Niinpä olen suorastaan ajan hermolla tai ainakin vain vuoden jäljessä. Useamman kuukauden ehti Valtosen teos tosin olla hallussani ennen kuin sain aikaiseksi sen aloittaa. Yhtä kaikki, He eivät tiedä mitä tekevät suorastaan tyrmäsi ajankohtaisuudellaan, joka huokuu sen jokaisesta käänteestä - teos on ajankohtainen aina siihen pisteeseen asti, että alan epäillä sen ajankestävyyttä. Voiko tällainen kirja mitenkään olla ajankohtainen vielä esimerkiksi kahdenkymmenen vuoden päästä? Se jäänee nähtäväksi, mutta kerrankin takakannen kuvaus osuu nappiin. Oivaltava, älykäs ja vaikuttava; voin allekirjoittaa nämä.

Erityisen mielenkiintoinen osa-alue teoksessa oli tieteellisen tutkimuksen kuvailu. Vaikken voi väittää olevani tieteen maailmassa kovinkaan suvereenisti liikuskeleva henkilö, opintojeni ohessa on karttunut myös ymmärrys siitä, miten tiede toimii ja miten sitä tehdään, ja sikäli esimerkiksi markkinatalouden moninaiset vaikutukset tieteeseen ja sen mukana tulevat eettiset kysymykset osoittautuivat miltei kirjan parhaaksi anniksi - "miltei" siksi, että Valtosella on erittäin taitava tapa viedä lukija hahmojensa pään sisälle. Vaikka kirjailijan aikomuksiin tai taustaan viittaaminen ei ole paitsi tieteellistä myöskään erityisen eleganttia, uskallan arvella sekä tieteelliseen kenttään kohdistetun taitavan analyysin sekä hahmojen uskottavuuden kumpuavan osittain Valtosen taustasta psykologina. 

He eivät tiedä mitä tekevät on puolestatuhannesta sivustaan huolimatta nopealukuinen teos, jonka itse taisin selvittää noin viidellä istumalla. Valtosen kieli on jouhevaa ja parhaimmillaan hyvinkin ilmaisuvoimaista, joskin toisinaan sattuu sortumisia kuluneisiin fraaseihin, toistuvaan kielikuvaan samaa asiaa kuvattaessa, anglismeihin tai sanatoistoon kappaleiden sisällä. Nämä seikat ovat kokonaisuudessa vain pieniä takkuja, jotka eivät juuri lainkaan himmennä muita ansioita - kieli on toimivaa, jos nyt ei aivan nerokkaaseen yllä parhaimmillaankaan. Itse kuitenkin näkisin juuri tällaisen kielirekisterin käytön tarkoituksenmukaisena, kun sivuja on paljon ja sisältö raskasta: keveä eteneminen tasapainottaa kokonaisuutta.

Kielen onnahtelua suurempi ongelma teoksessa on rakenne, joka kolmen ensimmäisen neljänneksen jälkeen alkaa hajota tavalla, joka ei ainakaan omaan flowiani suoranaisesti parantanut, päin vastoin. Kun siihen asti He eivät tiedä mitä tekevät oli edennyt kuin juna, viimeinen neljännes alkoi odottamattomasti kangerrella. Kohtaukset vaihtuivat jatkuvasti sellaisiin, jotka eivät minua siinä kohdassa olisi kiinnostaneet, vaan olisin halunnut lukea jostakin toisesta juonilinjasta. Tunne tuli yllätyksenä, sillä aina siihen asti minusta oli ollut perusteltua kertoa juuri se asia, joka seuraavana oli vuorossa. 

Loppuneljänneksessä tämä tunne katosi. Ehkäpä syynä oli alun kolmen neljänneksen aikana harjoitettu järjestelmällinen aukkojen jättäminen, jotka tuli kiire täyttää lopussa, jolloin tuloksena oli aiempaa heikommin tasapainotettu sillisalaatti - tai sellainen tunnelma minulle teoksen luettuani jäi. Rakenneongelmaa hieman lievitti tekstin tasalaatuisuus loppuun asti, ainakin pääosin; muutamaan otteeseen langettiin ainakin omaan makuuni turhaan suurieleiseen dramatiikkaan.

He eivät tiedä mitä tekevät on aito maailmantuskan laukaisija, joka ei ole eskapismia, arkistakaan, nähnyt edes vilaukselta. Samalla se on kuitenkin aivan ajan hermolla oleva, monella rintamalla hyvin uskottava teos, jolla on jatkossakin paikka hyllyssäni. Tulevaisuus näyttäköön, kuinka ajattomiksi sen meriitit osoittautuvat.

---

Jussi Valtonen 2014: He eivät tiedä mitä tekevät
Tammi. Helsinki.
559s.
Kansi: Jussi Kaakinen

Kommentit

Viikon luetuimmat