J.R.R. Tolkien: Roverandom

Roverandom sai alkunsa kesällä 1925, J.R.R. Tolkienin poika Michael hukkasi hiekkarannalle rakkaimman lelunsa, mustavalkoisen lyijykoiran. Poikaansa lohduttaakseen Tolkien sepitti tarinan leikkisästä pikku koirasta nimeltä Rover, joka tulee puraisseeksi äkkipikaisen velhon housunlahjetta. Kiukustunut velho taikoo Roverin lelukoiraksi, joka päätyy erään pienen pojan haltuun. Poika kuitenkin kadottaa Lelu-Roverin hiekkarannalle, josta sen löytää vanha hiekkatietäjä Psamatos Psamatides. Tästä alkavat Roverin ihmeelliset seikkailut.

Valloittava satu on tolkienmaiseen tapaan täynnä kielellistä leikittelyä sekä viittauksia myytteihin ja historiaan. Mukana on kirjan toimittajien laatima johdanto ja kulttuurihistoriallisia viitteitä valaiseva selitysosa. Kuvitus on Tolkienin itsensä käsialaa, ja suomennoksesta vastaa Kersti Juva. 

Tolkienin saduista Roverandom ei ole se kaikista lähinnä sydäntäni majaileva - tuo kunnia suotakoon Maamiehelle ja lohikäärmeelle - mutta ajatuksen kanssa luettuna se osoittautui aiemmin luulemaani mainiommaksi lukukokemukseksi. Olen menneisyydessäni muutaman kerran rämpinyt Roverandomin seikkailut lävitse suorastaan ennenkuulumattoman hajamielisesti, sillä kaikki käänteet ja ylipäätään tapahtumat tulivat minulle aivan uusina viimeisimmällä uusintakierroksella. Tolkienin mahtipontisempi tuotanto on aina ollut satumaailmoja kiinnostavampaa, mutta olen parin vuoden mittaan alkanut nähdä satumaailmojen viehätyksen.

Ensinnäkin valtava pikkutarkkuus yksityiskohdissa ja erilaiset intertekstuaaliset hupailut ovat vaikuttavia piirteitä lapsille kerrotussa ja alkujaan improvisoidussa kertomuksessa. Toki voimakasta muokkausta on tapahtunut sitten kesän 1925 jolloin aivan alkuperäinen satu kaiketi kerrottiin, alkaen myöhemmin tapahtuneesta ylöskirjauksesta ja jatkuen lukuisina hienosäätöinä sen jälkeen. Teoksen kommentaarista päätellen ei ole aivan yksiselitteistä, oliko Roverandom aivan yhtä selvästi kaksoisyleisölle suunnattu alkujaan kuin se nykyisellään on. 

Voisin silti kuvitella, että mikäli alkuperäinen versio sisälsi paljon mytologiaviittauksia, olivat ne ensisijaisesti Tolkienia itseään huvittamassa. Joka tapauksessa nykyisellään Roverandomilla on kuitenkin aikuiselle ja lapselle erilaista tarjottavaa, ja sikäli kaksoisyleisön käsite on tarkoituksenmukainen. Erityisen mielenkiintoiseksi juuri Roverandomiin sirotellut "aikuisemmat" viittaukset nousevat siksi, että ne vasta ennakoivat Tolkienin myöhempiä, valtavia mytologioita ja ikonisia hahmoja; esipuheessa hahmotellaan Roverandomista esiin muun muassa Gandalfin, Smaugin ja Tom Bombadilin aihioita. 

Tolkien on sadunkertojana suorastaan riemastuttava. Käänteet hipovat usein nonsensea, kun lähes mikä tahansa ympäristön asia saa yhtäkkiä inhimillisiä piirteitä, matkaa tehdään kuusta merenpohjaan asti ja nurkan takana vaanii aina uusi ihmeellinen käänne. Lukijan huomion hetkellinenkin herpaantuminen vaatii usein muutaman kappaleen takaisin palaamista kärryille palaamisen edellytyksenä. 

Seikkailullisuus ja vauhti ovat kuitenkin omiaan lastenkirjalle, joka Roverandom pohjimmiltaan on. Vaikka en enää ole lapsenmielisenäkään ensisijaista yleisöä, voisin kuvitella pitäneeni Roverandomista kovasti lapsena, jolloin seikkailut, hauskat ja vauhdikkaat käänteet ja etenkin eläimet olivat suosikkiasioitani kirjallisuudessa. 

Toisaalta rönsyilevyys selittää pitkälti aiemmat epämääräiset läpilukuni. Epäilemättä olin jossakin vaiheessa vain lipsahtanut mutkassa ojaan ja sieltä ei ollut palaamista kuin hetkittäin. Tolkienin kieli toki jaksoi ilahduttaa, mutta viittaukset menivät etenkin aiemmin viuhuen ohitse, kun en hoksannut pitää takana olevaa selitysosiota auki lukemisen rinnalla. Vauhdikkuus ei jatkuvassa hämmennyksessä onnistunut edes viehättämään, mikä taso aukesikin huomattavasti paremmin tällä kertaa. Erityisen huvittavia olivat silmänkääntäjä Artakserkseen edesottamukset vedenalaisen maailman maagina sekä vedenväen monenkirjavat huolet, joihin lukeutui muun muassa hajamielisen hain lipuminen ruokasaliin kesken illallisen. 

Roverandom on taattua satutolkienia, jota ainakin omistamassani painoksessa sulostuttavat kirjailijan omat kuvitukset. Ehkäpä verrattain myöhäinen julkaisuajankohta kirjoitusaikaan nähden on suoranaisen klassikkoaseman puuttumisen taustalla. Itse rinnastaisin Roverandomin ehkäpä Hobittiin, sillä edellinen on tietyllä tavalla nivel satujen ja kunnianhimoisen korkean fantasian välillä. Roverandom ei ole vielä irrottautunut satumaailmasta, mutta tähyää jo meren ylitse kohti haltioiden asuinsijoja. 

---

J.R.R. Tolkien: Roverandom (1998/2002)

Suom. Kersti Juva

WSOY. Helsinki.

115s.

Kansi: J.R.R. Tolkienin kuvitusta