J. R. R. Tolkien: Keskeneräisten tarujen kirja

Keskeneräisten tarujen kirja on kiehtova kokoelma kertomuksia J. R. R. Tolkienin tarumaailman eri aikakausilta aina ammoisista esiajoista Sormuksen sodan päättymiseen saakka. Tarinoissa kerrotaan lisää tapahtumista, paikoista ja henkilöistä, jotka ovat tuttuja Hobitista, Tarusta Sormusten herrasta ja Silmarillionista.

Teoksen on uskollisena isänsä ajatuksille ja tavoitteille toimittanut painokuntoon kirjailijan poika Christopher Tolkien. Mukana ovat hänen laatimansa kartat Beleriandista, Keski-Maan länsiosista ja Númenorista.

Tämän Keskeneräisten tarujen kirjan 40-vuotislaitoksen ovat kuvittaneet mestarilliset Tolkienin maailman tulkitsijat John Howe, Alan Lee ja Ted Nasmith. Kersti Juvan hieno suomennos vuodelta 1986 julkaistaan tarkistettuna, ja kirjassa on kattava hakemisto Keski-Maan tutkijoiden iloksi.

Viime vuoden kesänä Silmarillionia ja Peoples of Middle-Earthia lukiessani huomasin itsessäni sellaisen puolen, että en ole lainkaan enää niin innokas Keski-Maan tutkija kuin joskus parhaimmillani olin. Olen teini-iässäni kahlannut jotakin Silmarillionin liitteitä ja haltiakielen sanastoa ja tehnyt muistiinpanoja, mutta nyt tässä nykyisessä elämänvaiheessa kiinnostaa paljon vähemmän mitkään eri luonnosversiot tai tarkat yksityiskohdat. Tämä Keskeneräisten tarujen kirjan hankin itselleni kotihyllyyn siinä vaiheessa, kun luovuin Silmarillionista, ja muistelin, että oli lukenut itse asiassa tätä paljon enemmän. Lisäksi tässä upeassa painoksessa olevat kuvitukset olivat suuri houkutin.

Jotain silti kertoo se, että en muistanut teoksesta muuta kuin Númenoriin liittyvät kohdat enkä niitäkään kovin tarkkaan, aikanaan olin siis erinäisistä syistä pitkälti viehtynyt erityisesti Númenorista. Parhaiten mielessä oli tietysti Húrinin lasten tarina, jonka olen joitain vuosia sitten lukenut erillisenä teoksena, ja josta olen kirjoittanut jo erikseen, eli ei siitä tässä sen enempää.

Verrattuna Silmarillioniin on Keskeneräisten tarujen kirjassa edelleen jotakin viehättävämpää. Jotenkin nämä taustatarinat toimivat minulle paremmin yksittäisinä kertomuksina kuin suurena historiikkina ja aikajanana, jota Silmarillion edustaa. Myös se, että tarinoissa käytiin Taru Sormusten herrasta -teoksen tapahtumiin liittyviä taustoja, oli mielenkiintoa entisestään herättänyt asia. Kaikki ei siis sijoitu kauas myyttiseen menneisyyteen, vaan mukana on myös Sormuksen sodan aikaisia täydentäviä tarinoita.

On silti sanottava, että Tolkienin sota- ja taistelukuvaukset ovat itselleni sellaista antia, jossa aivot alkavat helposti kytkeytyä pois päältä ja huomio herpaantua. Tämä ei koske siis pelkkää Tolkienia, vaan on kaikessa muussakin kirjallisuudessa minulla rasituksena oleva seikka. Kai on sitten vain todettava, että sellainen aihepiiri ei saa mielenkiintoani pysymään yllä, ja tässäkin kokoelmassa kuvaukset taisteluiden vaiheista jäivät kaikista hämärimmin mieleen.

Oikeastaan teoksen yksi keskeisistä anneista oli se, että alkoi tehdä mieli katsoa Taru Sormusten herrasta -elokuvat uudelleen, sillä siitäkin on jo vierähtänyt vuosikausia, kun ne on nähnyt. Vaikka onnekseni olen lukenut teoksen ennen elokuvien näkemistä, ja minulla on vielä selkeitä mielikuvia siitä, miltä esimerkiksi paikat ovat itse kuvitteleminani näyttäneet, ovat myös elokuvat minulle omalla tavallaan tärkeitä yhä.

Ne paljon puhutut kuvitukset, joista esimerkki onkin teoksen kansikuvassa, olivat hyvinkin teoksen omaan hyllyyn hankkimisen arvoisia. Olen ihaillut Leetä ja Howea jo kymmeniä vuosia, aina siitä asti, kun ensimmäisen kerran näin heidän konseptitaidettaan Taru Sormusten herrasta -elokuviin, ja Nasmith oli myös tässä Tolkien-kuvitusten yhteydessä hieno tuttavuus - olin nähnyt kyllä hänen muita töitään aiemmin, mutta en näitä. Kaikki kolme taiteilijaa hallitsevat jylhän luonnon kuvaamisen, jossa näkyvät suuri mittakaava, tummat taustasävyt mutta myös haikea kauneus.

Tein tällä kertaa suoranaisen kevytluvun, eli en lukenut viitteitä enkä liitteitä, mikä pudotti sivumäärää paljon pois. Keskityin tunnelmoimaan itse tarinoiden parissa. Nämäkin tarinat ovat Christopher Tolkienin toimittamia, ja osasta tarinoista on myös esitetty rinnakkaiset luonnokset, joita J. R. R. Tolkien on aikanaan tehnyt. Vaikka tekstin rakentamisen ja maailmakehittelyn kannalta ne olivat sinänsä mielenkiintoisia, tällä kertaa teki mieleni ihan vain lukea kertomukset kertomuksina.

Erityisenä suosikkinani tarinoista on mainittava juuri Númenoriin (yllätys yllätys) sijoittuva Aldarionin ja Erendisin tarina. Siinä oli juuri sopivaa tragiikkaa merta rakastavan Aldarionin ja metsiä rakastavan Erendisin myrskyisässä avioliitossa, sekä paljon Númenorin kulttuuriin ja tapoihin liittyviä yksityiskohtia. Nyt kun Tolkien-filmatisointeja on taas ollut tekeillä, tämänkin voisin kuvitella jonain televisiosarjana, jos oikeudet sellaiseen jollekin järkevälle taholle perikunnalta heltiäisivät.

Oman kirjahyllyn kannalta tämä lukukokemus oli myös yhdenlainen askel: enää omassa hyllyssäni ei ole montaa fiktioteosta, josta en olisi jo blogiin kirjoittanut. Viime vuonna tein suuren urakan ja luin kymmeniä oman hyllyn bloggaamattomia ja kirjoitin niistä, ja enää ne viimeiset kovat palat ovat olleet jäljellä. Kourallinen yhä odottaakin, mutta ollaan jo alle kymmenessä - vaikka olenkin uusi kirjoja vuoden aikana myös ostanut - ja nuo jäljelle jääneet on jo nostettu hyllystä lukupinoon.

On sanottava, että tämä tuli luettua osittain juuri tuosta loppuunviemisen tahdosta, eikä niinkään siksi, että erityisesti Tolkienia olisi tehnyt mieli tähän väliin lukea. Silti luontokuvaus sykähdytti ja hahmojen kaunopuheinen ja eeppinen sanailu teki vaikutuksen, ja olihan se mukava taas olla hetki Tarun Sormusten herrasta tunnelmissakin. Eiköhän tätä taas joskus tule lueskeltua, mutta joiksikin vuosiksi on nyt Keski-Maan historiakertomusten mittari täynnä.

---

J. R. R. Tolkien (toim. Christopher Tolkien) 1980/2024: Keskeneräisten tarujen kirja

Suom. Kersti Juva

WSOY. Helsinki.

526s.

Kansi: Alan Lee (etukansi), John Howe (takakansi)

Kuvitus: John Howe, Alan Lee, Ted Nasmith