Vladimir Nabokov: Väärin päin

Maailmankuulun filosofin Adam Krugin kotimaassa on tapahtunut vallankumous, ja jokamiehen puolue ekwilistit ovat ottaneet maan hallintaansa. Se ei kuitenkaan kiinnosta Krugia, jonka vaimo on kuollut ja joka haluaa vain surra rauhassa ja olla kahden pienen poikansa kanssa.

Valtionjohtaja Paduk, joka sattuu olemaan Krugin vanha luokkatoveri, ei kuitenkaan tyydy tähän. Ekwilistit tarvitsevat kuuluisaa Krugia uuden hallinnon mannekiiniksi ja yrittävät kaikin keinoin taivutella tätä yhteistyöhön.

Entä mikä merkitys on Krugin näkemillä soikionmuotoisilla lätäköillä? Kuka on ohjeita antava näyttämömestari?

Väärin päin kirjoitettiin toisen maailmansodan jälkimainingeissa, ja se julkaistiin alun perin vuonna 1947. Edelleen ajankohtainen romaani ilmestyy nyt ensimmäistä kertaa suomeksi.

Katsoin tässä eräänä päivänä, että blogissani useimmin esiintyvät kirjailijat - luettujen kirjojen lukumäärän perusteella - ovat Terry Pratchett ja J.R.R. Tolkien, ja tasoihin nousee tämän kirjan myötä Vladimir Nabokov. Minulta oli mennyt ohitse, että vuonna 2021 oli ilmestynyt tämä uusi Nabokov-käännös, ja en ollut uskoa silmiäni kirjaston hyllyllä. Varsinkaan siksi, kun tämä on Nabokovin Amerikan-vuosien tuotantoa, josta olen pitänyt paljon emigranttiaiheista tuotantoa enemmän. Ei siis jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin lainata teos siinä saman tien.

En tälläkään kertaa joutunut pettymään. Heti ensimmäisistä sivuista saakka teksti oli taattua Nabokovia, tai siis Nabokovin Amerikan-kautta. Kerronta oli kielikuviltaan niin viiltävän vaikuttavaa, että oli suorastaan yllätys itsellenikin, kuinka sitä olikin ehtinyt jo kaivata. En tosin tiedä kuvittelenko vain, mutta Nabokoville tyypilliset mielenkiintoiset ja yllättävät tekstin rakenteet näkyivät tässä teoksessa jotenkin erikoisen abstraktilla tavalla. Tai sanotaanpa suoraan: yleensä pääsin jyvälle siitä, mistä rakenteessa on kyse, mutta tässä se jäi melko hämäräksi.

En tiedä kertooko minusta vai Nabokovin tekstistä enemmän se, että asia ei haitannut menoa yhtään. Teksti veti sen verran upottavaa, että kun luin teosta arkiaamuisin, välillä oli melkein tulla kiire, kun oli pitänyt lukea "vain pari sivua vielä". Nabokovin teoksissa vaikutuksen on usein tehnyt vaikuttava päähenkilön jonkin pakkomielteen kuvaus, mutta tässä teoksessa asetelma oli hieman erilainen, mikä sekin oli jo itsessään kiehtova kokemus.

Krug päähenkilönä on pikemminkin korostetun välinpitämätön siitä, mitä tapahtuu hänen ympärillään. Pakkomielteisyys on puolestaan ympäröivän totalitarismin ominaisuus. Jännitteen näiden välille luo vielä mielenkiintoisella tavalla se, että Krug ei ole mitenkään mukava tai erityisen oikeamielinen hahmo, kuten totalitarismia kuvaavissa kertomuksissa päähenkilö halutaan usein asemoida. Sen sijaan hänen passiivisuutensa toimii usein tapahtumia eteenpäin vievänä ominaisuutena.

Nabokovin englanniksi kirjoittamissa teoksissa päähenkilöt ovat usein jonkinlaisia akateemikkoja, niin tässäkin. Sivistynyt ja oppinut, joskin jollakin tavalla luonteeltaan kieroutunut keski-ikäinen mies on tässäkin teoksessa päähahmona. Erona kuitenkin muihin lukemiini Nabokovin Amerikan-kauden teoksiin on se, että Krugilla on aivan aito ja vilpitön lämmin suhde perheeseensä, kun taas muissa päähenkilön läheisimmät ihmissuhteetkin ovat jollain tavalla vääristyneitä. Se toimi tavallaan valopilkkuna teoksessa, vaikka - kuten arvata saattaa - totalitaristinen hallinto myös tekee ratkaisuja tämän tiedon pohjalta.

Saattaa olla kyse siitä, että edellisestä Nabokovin teoksen lukemisesta on jonkin aikaa, mutta jotenkin koin monet kohdat hyvin abstrakteiksi. Ehkäpä se oli unien ja teatterimaisuuden sekoitus, joka sai kerronnan tuntumaan välillä hyvinkin teoksen todellisuudesta irtaantuneelta - joskin todellisuus oli sen verran todellisuudesta irtaantunutta sekin, että ehkä eroa ei niinkään ollut. 

Tai sitten se ei ollut pelkästään kerronnan juoksua vaan osa teoksen rakennetta, jolla leikittely on myös Nabokoville tyypillistä. Kalvas hehku teki minuun valtavan vaikutuksen juuri rakenteensa vuoksi. Väärin päin hämmensi, mutta jätti myös uteliaisuuden tunteen jonkin tulevan lukukerran varalle. Selvää on, että todellisuudesta irtautuminen on erittäin voimakas teema totalitarismia käsiteltäessä.

Minulla on omassa kirjahyllyssäni jo Nabokovilta Naurua pimeässä, Lolita ja Kalvas hehku. Heti ensimmäisen parinkymmenen sivun aikana alkoi tulla sellainen olo, että kyllähän Väärin päin kuuluisi omaan hyllyyn myös. Nykyään olen yrittänyt hillitä kirjaomistuksia hankkiutumalla eroon jostakin muusta kirjasta mikäli hankin uuden teoksen, joten pitääkin alkaa pohtia, minkä teoksen Väärin päin voisi korvata. Tulossa se kuitenkin on.

Sivuhuomiona satuin huomaamaan, että toinenkin tuore Nabokov-käännös on olemassa: Kutsu mestaukseen. Se on hieman vanhempaa Nabokovia, mikä ei jostain syystä aina onnistu nappaamaan mukaansa samalla tavalla, mutta kaipa sekin joskus täytyy lukea. Hienoa, että käännöksiä on saatu lisää. Luen kaikista mieluiten laadukkaita suomennoksia, alkuteoksia vain erityistapauksissa. Eiköhän Kutsu mestaukseen ole lukulistalla ennemmin tai myöhemmin.

---

Vladimir Nabokov 1947/2021: Väärin päin

Suom. Heikki Karjalainen

Moebius. Helsinki.

295 s.

Kansi: Jussi Kaakinen