Murakami Haruki: Norwegian Wood

Norwegian Wood on traagisen kaunis rakkaustarina 60-luvun lopun tokiolaisista opiskelijoista. Se on kulttikirjailija Haruki Murakamin kansainvälinen läpimurtoteos.

Humoristinen kertojanääni yhdistettynä elävään kuvaukseen 60-luvun Japanista, joka on kiehtova sekoitus itää ja amerikkalaisen ihailua, tekevät romaanista klassikon. Guardian-lehti valitsikin Norwegian Woodin listalle kirjoista, jotka jokaisen pitäisi lukea.

Heti alkuun on lyötävä faktat pöytään: en ole koskaan tätä ennen lukenut yhtään Murakamia. Olin kokenut laajan tuotannon vaikeaksi tarttua, eikä mikään teoksista aihepiiriltään vetänyt puoleensa. Joskus sain suositukseksi Norwegian Woodin, ja sitten jäinkin odottelemaan, että se palaisi kirjaston hyllyyn. Ehti vierähtää useampi vuosi, että olimme samalla hyllyllä samaan aikaan - en kuitenkaan niin innokas ollut, että olisin varaamaan ryhtynyt, lukulista oli jo muutenkin ihan valmiiksi pitkä.

Ensiksi kirjan hyllystä poimiessani vähän säikähdin. Tämähän näyttää ihan joltain fiilistelevältä rakkaustarinalta, mitkä eivät koskaan ole olleet juttuni, ja leffakannet antavat aina vähän huonon vaikutelman. Mutta päätetty mikä päätetty, joten mukaan lähti. Kaipa romaanissa jotain itua olisi, kun kyse on suositun kirjailijan suositusta teoksesta. Lisäksi toinen näyttelijöistä näytti heti tutulta, ja kun myöhemmin tarkistin asian, selvisi että olin nähnyt hänet pääroolissa jossain muualla aiemmin. Ehkäpä, jos teos tekisi vaikutuksen, voisi elokuvaversionkin katsoa.

Ensimmäisen sadan sivun aikana koitui ongelmaksi sekin, etten ollut koskaan kuunnellut The Beatlesin kappaletta Norwegian Wood, johon teos viittaa. Alkoi hieman tuntua, että tämä kaikista ilmeisin intertekstuaalinen viittaus olisi sitten kuitenkin tärkeä tulkintavihje, joten täytyihän siihenkin sitten tutustua. Se puolestaan hieman pelästytti, koska sanoitusten raju käänne oli aivan kaukana kansikuvan lupaamasta hempeilystä. En oikein tiennyt, mitä ajatella. Lähinnä pohdin, että jatketaan ja katsotaan, mitä tuleman pitää.

Kävi ilmi, että popkappale Norwegian Wood esiintyy teoksessa, mutta ei suinkaan ole ainoa: teos suorastaan vilisee aikansa populaarimusiikin kappaleita, lähinnä länsimaisia sellaisia. Popmusiikkia hyvin vähän kuuntelevana en tuntenut suurinta osaa. Varmasti kappaleiden tuntemisen kautta olisi ollut mahdollista saada uusia ulottuvuuksia lukukokemukseen, erityisesti ajankuvan osalta. 

Paljastan heti tässä vaiheessa, että Norwegian Wood ei ollut mikään suosikkikokemus. Kun jossain sadan sivun ylitettyäni tajusin, että teos tulisi käsittelemään lähinnä ihmissuhdedraamaa, jotenkin petyin hieman. Nuoruutta toki teos kuvaa hyvin ja monelta osalta varsin osuvasti, ja rakkaustarinakin on jotenkin hyvin leimallisesti vasta aikuistuneiden ihmisten rakkaustarina, mutta jostain syystä olin odottanut jotankin, noh, laajempaa teemaa. Kansikuva siis oli kuin olikin osuvasti valittu.

Ehkä juuri se rakkaustarinan keskeisyys oli tässä yksi niistä asioista, jotka jättivät vähän kylmäksi. Romanssi ei ole suosikkiaiheitani, vaikka hyvin kirjoitettu rakkaustarina hyvin voikin sopia joksikin juonen elementiksi. Sinänsä juoni rakkaustarinalle oli mielestäni tässä teoksessa rakennettu ihan laadukkaasti ja tarinankuljetus oli sulavaa, eli teknisesti mitään vikaa ei ollut. Jotenkin vain tunnetasolla kaikista eniten puhutteli se ensimmäisten yliopistovuosien päämäärättömyys, kaikki muu jäi aika etäiseksi.

Osittain etäännytti myös teoksen naiskuva, mihin on tietysti vaikuttanut kirjoitusaikakin. Naishahmojen omat "en ole kuten muut tytöt" -arviot ovat ehkä ennemmin sekoitus juuri ajankuvaa ja nuoruuden epävarmuutta, mutta yhdistettynä hyvin vahvaan päähenkilön miesnäkökulmaan tuli kokonaisuudesta aika vieraan oloinen. Siis siinä mielessä, että en jotenkin tunnistanut omista kokemuksistani mitään yhteistä teoksen naishahmojen kokemusten kanssa. Ja eipä siinä mitään, kirjailijat kirjoittavat omista lähtökohdistaan. Tällä kertaa se johti siihen, että tuntui, etten ollut kohdeyleisöä.

Takakanteen lisätyissä arvioissa joku luonnehti teosta adjektiivilla "seksikäs". On totta, että teoksen kaikki hahmot harrastavat paljon seksiä, jota myös kuvaillaan paljon, ja juoni usein pyörii sen ympärillä. Tämänkin näin liittyvän ensisijaisesti opiskelijaelämän kuvaukseen, vaikka jossain vaiheessa aloin epäillä, että seksikohtauksissa olisi jotakin itsetarkoituksellisuutta, kun niillä ei ihan aina tuntunut olevan juonelle mitään annettavaa. 

Seksikkyydestä olen kuitenkin jonkin verran eri mieltä. Seksikohtauksiakin tuntui ainakin omassa lukukokemuksessani kehystävän jonkinlainen pohjaton surumielisyys ja irrallisuus, niissä ei tuntunut olevan mitään varsinaista ihmisten välistä lämpöä ja yhteyttä kuin hyvin harvoin ja silloinkin vain ohikiitävästi. Lisäksi suorastaan karmeana jäi mieleen yksi kohtaus, jossa aikuinen osapuoli esitetään esiteini-ikäisen osapuolen uhrina. Tiedän että kyse on fiktiosta, ja että edes teoksen maailmassa ei ole täysin selvää onko kyse pelkästä sepitteestä, mutta olen myös sitä mieltä, että asioiden esitystavoilla on väliä.

Takakansi- ja lievetekstien hehkutus humoristisesta ja hauskasta kerronnasta melkeinpä tyrmistyttivät. En nimittäin ollut lukenut tekstiin tai sen kertojaan mitään humoristisuutta. Teoksen tunnelma oli mielestäni lähinnä ahdistunut ja varsinkin naishahmojen kohtalot suorastaan surullisia. En tiedä sitten oliko joku ironia tai muu niin hienovaraista ettei se tarttunut haaviin, mutta vaikka usein takakansitekstien kanssa olenkin eri mieltä, nyt tuntuu suorastaan kuin olisin lukenut eri kirjan. Avatkaa muut lukijat ihmeessä kommentteihin, mikä teoksessa oli hauskaa, jos sen humoristisena koitte.

Edellä olevasta listauksesta voisi saada kuvan, että en olisi pitänyt Norwegian Woodista. Oikaisen sen verran, että lukukokemus oli ihan mukiinmenevä ja erityisesti nuoruuden itsensä etsinnän kuvaus yhdistettynä tunnelmoivaan ajankuvaan olivat onnistuneita. Suurin ongelma teoksessa oli ehkäpä se, että uskon unohtavani lukukokemuksen varsin pian, koska se ei herättänyt paljoakaan tunteita tai ajatuksia.

Olen tyytyväinen siitä, että olen nyt lukenut Murakamilta jotakin, vaikka se johti lähinnä tunteeseen siitä, että en ihan heti lue enempää tältä kirjailijalta. Noin teoriassa voisin ajatella kokeilevani joskus jotakin Murakamin scifi-kirjallisuutta, mutta se tuskin tulee tapahtumaan kovin lähiaikoina. En ole kovin ahkera scifin lukija, ja lukulista on muutenkin varsin pitkä. Toisaalta aivan hiljattain sain muistutuksen siitä, että samankin kirjailijan eri teokset voivat maistua ihan eri tavalla.

Nyt kun lukemisen jälkeen katson teoksen elokuvakantta, alkoi tuntua että oikeastaan tämä elokuvasovitus kiinnostaa minua enemmän kuin jonkin muun Murakamin teoksen lukeminen. Aiemmin pääroolissa näkemäni näyttelijä oli muistaakseni varsin hyvä. Norwegian Woodin opiskelijaelämää ja 60-lukua tunnelmoiva tyyli myös toimisi varmaan hienosti elokuvassa, ja ehkä tunnelmakin olisi vähemmän synkkä, kun konkreettisesti voisi nähdä jotakin valonpilkahduksia. Pitääpä pistää korvan taakse.

---

Murakami Haruki 1987/2012: Norwegian Wood

Suom. Aleksi Milonoff (englannista)

Tammi. Helsinki.

436s.