John Polidori: Vampyyri

John Polidorin (1795-1821) Vampyyri on ensimmäinen moderni vampyyrikertomus, tarina verenhimoisesta lordi Ruthvenista. Kirjan esipuheen on kirjoittanut Christopher Frayling, populaarikulttuurin tutkija ja Kauhun historia -sarjan (BBC) juontaja ja käsikirjoittaja.

En ole kovin yleinen kauhuhyllyn selaaja kirjastossa. Joitakin vuosia ennen blogin aloittamista luin kauhua hieman enemmän, jotakin Stephen Kingiltä, Joe Hilliltä ja muutaman klassikonkin, kuten Bram Stokerin Draculan. Jotenkin ne olivat aina lukukokemuksina luokkaa "ihan ok", vaikka jotkut karmaisivatkin silloin tällöin. Harvemmin minulle kuitenkaan tulee sellainen olo, että kaipaisin kauhun lukemista.

Tästä kertonee riittävästi se, että blogin jo lähes kymmenvuotisen olemassaolon ja yli kolmensadan blogikirjoituksen kuluessa olen lukenut ja blogannut vain kuusi teosta, jotka voisi luokitella kauhugenreen kuuluvaksi, nekin aivan blogin alkuvuosina. Kun nyt pimenevien iltojen inspiroimana pohdin jonkinlaisen kauhukirjallisuuden lukemista, kaikista eniten puoleensa vetivät klassikot, joilla on myös yleissivistyksellistä arvoa.

Alun perin etsin hyllyltä Mary Shelleyn Frankensteinia, mutta sitä ei ollut saatavilla. Sen sijaan Polidorin Vampyyri oli hyllyssä ja sekin samaan tapaan läheinen osa nykyaikaisen kauhugenren alkuaskelia. Lisäksi erittäin lyhyt mitta oli siinä vaiheessa teoksen puolesta puhuva seikka, koska  tässä vaiheessa kirjastokäyntiä minulla oli jo sylillinen täynnä kaikenlaista muuta luettavaa.

Teos on fyysisesti varsin pieni ja fontti suurta, millä ratkaisulla on saatu novelli aseteltua kokonaisen kirjan muotoon. Pidin oikeastaan tästä enemmän kuin arvasinkaan, ja hieman toivoisin, että novelleja olisi yleisestikin saatavilla tällaisessa muodossa - novellikokoelmien lisäksi tietysti - koska välillä novelleja lukiessa jokin puhuttelee enemmän kuin toinen, ja voisi olla hauska esimerkiksi omistaa vain se yksi novelli. Toisaalta silloin kokonaisuus ja niiden teemojen käsittely hajoaisi. Oli miten oli, Vampyyrin kohdalla tämä oli lukumukavuutta parantava seikka.

Täytyy sanoa, että yksityiskohtainen alkupuhe teoksen historiasta oli tarpeen. Minulle oli jäänyt jostakin kirjallisuushistoriallisista dokumenttisarjoista mieleen, että Vampyyri kirjoitettiin sinä samana myrskyisänä yönä sveitsiläisessä huvilassa kuin Frankenstein. Alkuteksti avaa hieman tarkemmin teoksen epämääräistä syntyhistoriaa. Alun perin idea aristokraattisesta vampyyrista oli lordi Byronin myrsky-yön tarinassa, ja hänet on paitsi joissain aikalaispainoksissa jopa ilmoitettu kirjoittajaksi, myös nähty teoksen synkän lordi Ruthvenin esikuvana.

Polidori on kuitenkin julkaisun Vampyyri-novellin kirjoittaja. Byroniin yhdistetty teos sai paljon suosiota ja huomiota Byronin maineen myötä, ja myöhemmin Polidori julkaisi myös teoksen, joka perustui hänen itse myrsky-yönä kertomaansa tarinaan. Kirjailijanura jäi kuitenkin lyhyeksi, koska Polidori menehtyi nuorena.

Olin odottanut teokselta perinteistä 1800-luvun kerrontaa ja sitähän oli luvassa. Hahmot olivat selkeitä tyyppejä, ja moraalikäsitykset tuotiin esiin hyvin selkeästi. Kaikki tutu elementit haaveilun pilaamasta nuoresta ulkomaanmatkoihin, salonkielämään ja hulluksi tulemiseen asti olivat mukana. Lukijan oletettiin elävän samassa maailmassa kuin hahmojenkin siinä mielessä, että mitään ylimääräistä ei turhaan selitetty auki.

Vampyyrin pahuus sai varsin mielenkiintoisia piirteitä teoksessa. Yläluokan elämään kuuluvat tavat ja velvoitteet olivat läsnä myös vampyyrin elämässä, mutta hän hoiti niitä nurinkurisesti ja herrasmiehen periaatteiden vastaisesti. Osa näistä sai melko koomisiakin sävyjä nykypäivän perspektiivistä - kuten rahojen voittaminen uhkapelissä hyveellisiltä ja niiden samojen rahojen häviäminen niinikään tahallaan pelihuijareille - mutta ehkä vain niiden kontekstin ajallisen kaukaisuuden vuoksi. Vampyyrin teot olivat siis syvimmältä olemukseltaan herrasmiehen tapojen irvikuva.

Vielä on käsittelemättä yksi keskeinen puoli noin kauhukirjaa ajatellen: oliko tarina pelottava? Ei sillä tavalla, että hämärässä ulkona kulkiessa juuri lordi Ruthven pulpahtaisi mieleen (en tiedä olisiko asia eri, jos harrastaisin uhkapelejä). Sen sijaan arvostin tapaa, jolla 1800-luvun kauhutarina rakennettiin ja kuinka se huipentui dramaattisella tavalla kauhistuttavaan päämääräänsä. Pidin siis teoksen estetiikasta, vaikka en valtavia määriä goottilaista kirjallisuutta olekaan lukenut. Ehkä pitäisi.

Usein klassikkoteosten lukeminen on palkitsevaa, niin tälläkin kertaa. Se Frankenstein pitäisi vielä joskus yhyttää kirjastosta. Joka tapauksessa tämä hyvin nopea ja tiivis vampyyrilehahdus sopi oikein näppärästi lukuaikatauluuni. Suunnitteilla on vielä toinenkin kauhuklassikko syksyn mittaan, siitä lisää toisella kertaa.

---

John Polidori 1819/2005: Vampyyri

Suom. Sami Jansson

Faros. Turku.

86s.

Kansi: Kari Salmi / Henning Buchholz