Fredrika Wilhelmina Carstens: Muratti

Ensimmäinen suomalainen romaani - vihdoin suomeksi!

Fredrika Wilhelmina Carstensin rehevä kirjeromaani vuodelta 1840 on tunnekylläinen kuvaus nuoresta naisesta, joka matkustaa Tukholmaan seuraneidiksi ja kuvaa kokemuksiaan, pettymyksiään ja onnen hetkiään yläluokkaisessa perheessä. Jane Austenin hengessä kirjoitettu teos oli tarkoitettu lukunälkään, kotimaiseksi vastineeksi aikakauden muotikirjallisuudelle.

Olen nyt jostain syystä lukenut putkeen jo kolmannen sellaisen kirjan, jonka olen lukenut joskus aiemminkin. Edellinen oli Petri Tammisen Elämiä, ja sitä edelsi Marja-Liisa Vartion Kaikki naiset näkevät unia (josta olen blogannut jo vuonna 2021). Tämän kolmannen teoksen ensimmäinen lukukerta kuitenkin ajoittuu kaikista kauimmas: olen lukenut sen aikanaan peruskoulun yhdeksännellä luokalla.

Silloin olin jo parin vuoden ajan yrittänyt päästä kiinni niin sanottuun aikuisten kirjallisuuteen fantasiakirjallisuuden parista. Reitti kulki historiallisen fiktion kautta, sekä historiallisten romaanien että vanhojen romaanien, kuten Muratti. Sehän on siis aivan takakansitekstin mukaisesti ensimmäinen suomalainen julkaistu romaani. Alkukieli tosin oli ruotsi, joten monet ehkä arvuuttelisivat virheellisesti ensimmäiseksi romaaniksi Kiven Seitsemää veljestä, joka oli puolestaan ensimmäinen Suomessa julkaistu suomenkielinen romaani.

Nyt jos aivan rehellisiä ollaan, tuolloin teininä lukemani Jane Austenit ja Charles Dickensit olivat minusta suorastaan kyllästyttäviä, ja Muratti meni suoraan samaan kategoriaan. Rakastin Austen-filmatisointeja, mutta teksti ei yhtään samalla tavalla napannut mukaansa kuin huippuunsa koukuttamaan kehitellyt ja nykyaikaiset nuortenkirjat, joihin olin tottunut. Oikeastaan vasta Brontën Humiseva harju kaikessa väkivaltaisuudessaan ja raivossaan sai aikaan jonkin reaktion.

Tavallaan tämä on ironista siksi, että ne Austenit ja Dickensit aivan kuten Murattikin oli tarkoitettu viihdyttämään. Nyt jo huomattavasti syvemmälle 1700- ja 1800-luvun kirjallisuuteen kahlanneena Muratti oli paitsi paljon ymmärrettävämpi kuin 16-vuotiaalle itselleni, myös aivan ilmiselvästi viihdettä. Olin osannut odottaa jonkinlaisia vinhoja juonenkäänteitä, mutta silti ne saivat minut tyrskähtelemään ääneen silkasta "niinpä tietysti"-riemusta.

Muratti muuten sisältää varsin mielenkiintoisen esipuheen, jota jälleen suosittelen luettavaksi vasta teoksen lukemisen jälkeen, ellei halua juonipaljastuksia ja ennakkokäsityksiä. En ollut niin pitkään aikaan lukenut mitään klassikkoteosta, että unohdin koko asian ja tajusin vasta juonipaljastukset luettuani että olin tehnyt virheen. No, onneksi aivan kaikkea esipuheessa ei kuitenkaan kerrota.

Teoksen päähenkilö, köyhtyneen ylhäisöperheen tytär Matilda Sommer, on esipuheen kuvauksen mukaisesti keskiluokan moraaliset ihanteet täyttävä vaatimaton, työteliäs, velvollisuudentuntoinen ja hyvin käyttäytyvä nuori nainen. Vaikka tunteen tuskaa kärsitään teoksessa milloin milläkin lähipiirin taholla eikä Matilda itsekään jää siitä osattomaksi, hän kuitenkin kirjoittaa aina varsin ylevään tyyliinsä kaunopuheisesti ja moraalisia periaatteitaan korostaen. Niinpä ajan lukija saattoi huoleti antautua hänen johdatettavakseen.

Tällaisen oppaan seurassa siis jalkaudutaan - kirjemuodon välityksellä - Tukholman hienoihin seurapiireihin ja ajanviettoihin. Teos on monella tavoin nykyisen romanssikirjallisuuden juurilla toiveiden täyttymyksen kuvauksessaan. Vaatimaton Matilda saa ikään kuin palkinnoksi hyvyydestään ylellisen elämäntavan ja arvostetun aseman, joita hän ei tietenkään ikinä tarkoituksella tavoitellut, sillä hänelle riitti ainoastaan uskollisuus ja moraalinen puhtaus.

Referoidakseni esipuhetta vielä hieman, 1800-luvulla naisten kirjoittama romaanikirjallisuus ei ollut tavatonta, vaan suorastaan muotikirjallisuutta, vaikka nimimerkkien käyttö oli yleistä. Muratti sijoittuu kansainväliseen jatkumoon naisten kirjoittamia lukuromaaneja, jotka oli tarkoitettu viihdyttäväksi ajankuluksi. Niitä oli luettu Suomessakin jo Murattia ennen, ja naisten kirjoittamalle kirjallisuudelle oli ehtinyt muodostua jo esikuvia ja ihanteitakin tässä vaiheessa.

Mielenkiintoisin osa esipuheesta onkin aikalaislehtien kirjoittamat teosarviot. Eräässäkin peräänkuulutettiin realistisempia hahmoja, mikä oli minusta varsin kiehtovaa - vaikka naturalismi taidesuuntauksena pääsisi varsinaisesti vauhtiin vasta muutama vuosikymmen myöhemmin, tällainen asioiden kuvaaminen sellaisena kuin ne "oikeasti" ovat on selkeästi vielä pidempi perinne, joka ulottaa nykypäivään saakka.

Ehkäpä tässä tapauksessa asiaan sekoittuu toinen kirjallisuuden juonne: naiskirjoittajien toivottiin kirjoittavan jotakin, mikä olisi heidän omassa elämänpiirissään tunnistettavaa, eikä mistään kaunopuheisista rikkaista paroneista ja vapaaherrattarista ja hienoista juhlista, jotka eivät monellekaan olleet todellisuutta. Romaanikirjallisuudessahan nuorisoa, erityisesti nuoria naisia, turmeli eniten se, että ne eivät olleet totta ja siten antoivat epärealistisia käsityksiä ja haihatuksia.

No, joku sana vielä omasta lukukokemuksestani. Takakansiteksti käyttää sanaa "rehevä" ja esipuheen aikalaisarvio toruu teosta monisanaisuudesta ja liiasta pikkutarkkuudesta. Tämä suuri kuvailun määrä oli iso osa lukukokemusta. Jotenkin nyt enemmän 1800-luvun historiaan perehtyneenä yksityiskohtien määrä oli ilahduttava, koska ne olivat mielenkiintoisia, ja olisin toivonut joissain kohdissa melkeinpä jopa lisää arkisia yksityiskohtia.

Tarkoitus ei ole kuitenkaan liioitella. Muratti on vain kolme- ja puolisataasivuinen, mukavalla fonttikoolla ja asettelulla varustettu teos, eli mitään sivukaupalla kestäviä kuvauksia ei tarvitse pelätä. Tapahtumiakin on runsaasti ja tahtia pidetään reippaasti yllä, joten laahaavaa oloa ei tule. Mielestäni hahmogalleria oli hyvin hallittu, lähipiiri ja tuttavat erottuvat hyvin toisistaan ja juonen ymmärtääkseen ei tarvitse palailla varmistelemaan, kuka olikaan kuka. Jälkipuoliskolla, kun ollaan jo menossa kohti loppuratkaisua, alkaa juoni vetääkin vielä ihan kunnolla.

Lukukokemukseni oli siis suorastaan mukava. Muratti ei ole mitään elämää suurempaa kirjallisuutta, mutta genressään hyvin pätevä ja ajankuvana kiehtova siloittelussaan - sekin on kiinnostavaa, mitä siloitellaan. Vaikka hahmojen kohtaloissa on 1800-luvun kirjallisuuden tuntijalle varsin ennalta-arvattaviakin käänteitä, onnistui teksti viihdyttämään alusta loppuun. Sepä kai tarkoitus olikin. 

Varmaan tätä pitäisi suositella ainakin Jane Austenin ystäville, tässäpä on nimittäin kotimainen versio juuri samaan lokeroon menevästä kirjallisuudesta vähemmällä brittiläisellä huumorilla ja enemmällä "suomalaistyttö kohtaa Ruotsin hienoston" -asetelmalla. En ole ihan varma, mutta olin huomaavinani silti varsin kansainvälisiä vaikutteita: esimerkiksi maaseutukartanon lähellä olevat goottilaiset rauniot tuntuivat yllättävältä Ruotsin metsissä.

Joka tapauksessa tämä toinen lukukokemus oli parempi kuin ensimmäinen. Konteksti kiinnosti ja puhutteli nyt paljon enemmän kuin sinänsä jonkin verran etäiseksi jäävä juoni ja tyylitellyt hahmot. Genre ei sinänsä oikein herätä minussa tunteita, mutta kirjallisuus- ja muukin historia kiehtoo. Muratti toimi siinäkin roolissa hienosti.

---

Fredrika Wilhelmina Carstens 1840/2007: Muratti

Faros. Turku.

Suom. Eeva-Liisa Järvinen

340s.

Kansi: Mari Siipola