Porfyrios: Sielullisten vahingoittamista vastaan

Porfyrioksen Sielullisten vahingoittamista vastaan on laajin antiikin ajalta säilynyt eläinsuhteiden etiikkaa käsittelevä teksti, antiikin rikkaan eläinkeskustelun summaus. Teos on kirjeen muotoon laadittu tutkielma siitä, miksi eläinten syömisestä pidättäytyminen on viisauteen pyrkivälle ja omaa todellista itseään kunnioittavalle ihmiselle välttämätöntä.

Porfyrios (n. 232-305) oli Foinikian Tyroksessa syntynyt filosofi, joka eli aikuisuutensa Roomassa mutta kirjoitti kreikaksi, filosofian äidinkielellä.

En voi sanoa olevani mikään suuri, tai edes pieni, antiikin Kreikan tekstien tuntija. Lähimmät kosketuspintani vievät kirjallisuuden opintoihin, jossa raadoin tenttiä varten läpi Otto Mannisen vuonna 1919 heksametriin suomentaman, paikoin kieleltään hyvin käsittämättömän Iliaan, ja lopulta tentistä saivat paremmat pisteet ne kurssikaverit, jotka olivat luovuttaneet jo alussa ja katsoneet juonen Wikipediasta.

Mitään varsinaista vastenmielisyyttä ei tuosta sittemmin jäänyt, mutta eipä kyllä innostanutkaan tutustua laajemmin juuri tähän kirjallisuuden sektoriin. Sekin täytyy myöntää, että vähänlaisesti olen Rooman klassista kirjallisuuttakaan lukenut, vaikka olen latinaa opiskellutkin parikymmentä opintopistettä ja klassikkokirjallisuus olisi varmasti tukeneet opiskelua kivasti, ihan siis jo suomeksi luettuna.

Käytännössä olen kokenut siis antiikin tekstit jotenkin vaikeiksi. On hieman muna-kana-ongelmaa, jossa tekstit eivät ole houkutelleet lukemaan, koska niistä olisi ymmärtänyt niin vähän kontekstin puuttuessa, ja samalla kontekstiin ei ole innostunut tutustumaan, kun ei ole oikein ollut mitään henkilökohtaista sidettä, kuten vaikkapa kiehtovaa lukukokemusta, pohjalla.

Nyt kuitenkin kävi niin, että sain lahjaksi tämän uunituoreen käännöksen ja painoksen 200-luvun kreikankielisestä alkutekstistä. Eihän siinä auttanut sitten kuin syventyä, vaikka myönnän, että ihan välittömästi kirjan käteeni saatuani en sitä syöksynyt lukemaan, vaan runsas vuosi on ehtinyt jo vierähtää. Kesä on kuitenkin parasta lukuaikaa, ja tällä kertaa pääsin loppuun asti.

Teoksen ensimmäinen osa käsittelee aluksi vasta-argumentteja joita teos aikoo kumota, esimerkiksi kuinka eläinten syöminen palvelee ihmisten ja eläinten tasapainoa, tappamisesta pidättäytyminen on mahdoton vaatimus, ja eläimet itse asiassa hyväksyvät sen että ne uhrataan. Näitä vastaan todistellaan pitkin teosta, joka jakautuu neljään eri lukuun.

Ykkösluvun keskeinen argumentti on, että erityisesti filosofin tulisi pysyä kohtuudessa ja vaatimattomuudessa, eikä haalia yli oman tarpeen sen puoleen rikkauksia kuin ruokaakaan - lihattomalla ruokavaliolla voi elää aivan hyvin. Samalla tulee harjoittaneeksi samaa itsekuria kuin mitä muillakin elämän osa-alueilla filosofin tulisi noudattaa. 

Uhraamisteurastaminen nousee Porfyrioksella kakkosluvun pääaiheeksi aikansa kulttuurillisen merkittävyyden vuoksi. Päätelmä on jotakuinkin se, että eläinten teurastaminen uhrina on sekin aivan turhaa ylenpalttisuutta ja usein uskon performointia. Itse asiassa yksinkertaisin kasviuhri on Porfyrioksen mukaan jumalille usein mieleisin ja osoitus aidoimmasta vakaumuksesta. Ja uhrilihan syöminen se vasta onkin henkisesti tarhaavaa, kun jumalten edessä voi saavuttaa riittävää henkistä puhtautta eläinuhrien kautta, saati niitä syömällä.

Kolmannen luvun argumentti keskittyy perustelemaan, miksi eläinten pitäminen vähempiarvoisena esimerkiksi oletetun henkisen kyvyn vähäisyyden vuoksi on perusteetonta, ja että eläinten syömistä ei voi oikeuttaa sillä, että ne ovat jotenkin alhaisempia tai vähäarvoisempia kuin ihmiset. Porfyrios rinnastaa monessa kohdassa ihmisten ja eläinten surmaamisen samanarvoisiksi teoiksi.

Neljännessä luvussa Porfyrios keräilee vielä historiasta esimerkkejä kansoista, jotka ovat välttäneet lihan syöntiä, ja kuinka se on ollut heille eduksi. Omaan korvaani nämä kuvaukset eri kulttuureista kuulostivat varsin fiktiivisiltä, kuten tuon ajan kuvaukset kansoista, niiden historiasta ja niiden kehityksestä ylipäätään usein kuulostavat. Ne olivat siitä huolimatta - tai sen vuoksi - mielenkiintoisia lukea, koska niissä tuntuivat kiteytyvän esitetyn arvomaailman keskeiset väittämät.

Jos joku filosofiasta oikeasti joku tietävä tätä tekstiä nyt lukee, huomannee, että kuvaukseni teoksen sisällöstä on melko naiivi ja pintapuolinen - itsehän en ole oikein syvällä filosofisessa diskurssissa ja käytännöissä. Oikeastaan luen niin vähän filosofiaa, että en nyt heti muista, olenko koskaan ennen lukenut mitään filosofista teosta alusta loppuun. Täältä blogistahan se löytyy, jos niin on käynyt.

Tässä teoksessa sekä alkusanat että huolelliset sivukohtaiset viitteet tulevat todella tarpeeseen. Oli mielenkiintoista tietää, kuinka yllättävänkin laajasti antiikin filosofiassa oli kasvissyönnistä keskusteltu, tai sivuttu. Porfyrios ei nimittäin vain kirjoita manifestia, vaan hän käy keskustelua muun kirjallisuuden kanssa, ja lainaa pitkiä pätkiä muilta filosofeilta, jotka ovat argumentoineet puolesta tai vastaan tästä aiheesta. Aihe ei ole sinänsä ollut mikään suuresti käsitelty tässä laajuudessa kuin Porfyrioksella.

Olin alkusanoja lukiessani suorastaan ilahtunut, kun sain tietää, että teoksen lopussa on vielä kaksi kontekstoivaa esseetä. Niihin ennättäessäni kävi ilmi, että kyse ei ollut kaltaiselleni keltanokalle tarkoitetusta helppotajuisesta tukitekstistä, vaan molemmissa teksteissä oli aito tieteellinen ote. Tua Korhosen esseessä avataan uusplatonismin ja antiikin eläinfilosofian perintöä, Miira Tuomisen teksti puolestaan käsittelee Porfyrioksen oikeudenmukaisuuden käsitettä, joka on monessakin teoksen argumentissa keskenen.

Olen tyytyväinen siitä, että hieman ujosteltuani filosofista tekstiä, ja vieläpä antiikin filosofiaa, olen onnistunut lukemaan alusta loppuun kokonaisen teoksen. Sisältö oli monellakin tavalla tutustumisen arvoista. Puhuttelevuudesta kertoo se yksityiskohta, että Porfyrios osoittaa tekstinsä ystävälleen Firmukselle, joka on luopunut kasvissyönnistä. Porfyrios yrittää tekstillään vakuuttaa ystävänsä siitä, miksi lihasta tulisi edelleen pidättäytyä. Lopun esseistä selviää, että Firmus tosiaan palasi kasvissyöjäksi. Eli jos joku vielä ajatteli, että kasvissyönti on jonkinlainen parin vuosikymmenen takainen keksintö, saa lisätä pari nollaa aika-arvioonsa.

---

Porfyrios 270-luku/2022: Sielullisten vahingoittamista vastaan

Suom. Liisa Kaski

Tutkijaliitto. Helsinki.

270s.

Kansi: Pauliina Nykänen