Jyrki Kallio (toim.): Jadepeili
Jadepeili on kokoelma esseitä kahden kukoistavimman kiinalaisen dynastian - Sonfin (960-1279) ja Mingin (1368-1644) - ajoilta. Esseet on valittu klassisesta proosa-antologiasta Guwen guanzhi, 古文觀止), joka on jo yli kolmensadan vuoden ajan kuulunut kiinalaiseen yleissivistykseen.
Jadepeilin esseiden kirjo ulottuu herkistä maisemakuvauksista ja ekspressionistisista tunnelmapaloista juhlaviin muistokirjoituksiin ja naturalistisiin henkilökuviin. Esseitä yhdistää tinkimätön kirjallinen laatu ja moraalinen sanoma, joka esitetään välillä avoimen paatoksellisesti ja välillä satiiriin verhottuna. Jadepeilissä kuvastuvat sekä Kiinan myöhemmän keisarikauden yhteiskunnalliset olot että sen aatemaailma pelkoineen ja toiveineen. Kirjoittajien ihanteet eivät ole vanhentuneet eikä niiden pätevyys rajoitu vain Kiinaan. Jadepeili auttaa ymmärtämään perinteistä aasialaista ajattelua mutta heijastaa yhtä lailla oman maailmamme menoa.
Jadepeili on itsenäinen jatko-osa teoksille Jadekasvot - valittuja tarinoita Kiinan muinaisajoilta ja Jadelähde - valittuja kirjoituksia Kiinan keskiajalta. Trilogia muodostaa Guwen quanzhin ensimmäisen kattavan käännöksen länsimaisille kielille. Jokainen teos sisältää myös johdannon ja selitysosan.
Viimeinen osa Kallion mainiosta Guwen guanzhin käännöksestä on nyt luettu. Alkuun on vielä kolmannen kerran kehuttava laadukasta toimitustyötä, joka teki lukukokemuksesta hyvin antoisan. Kuten kaksi aiempaa osaa, luin myös Jadepeilin nuohoten tarkasti kaikki mainiot viitteet selityksineen. Näin teoskolmikon jo kokonaan kahlattuani voisin arvioida, että Jadelähde oli kaikista vetävintä ja ehkä ikimuistoistakin luettavaa, mutta Jadepeili täydensi kokonaisuuden osuvasti.
Kuten edellisissäkin osissa, myös Jadepeilissä tekstit avaavat kiehtovan ikkunan aikaansa. Siinä oli kuitenkin vielä vahvempana taso, joka aiemmissa osissa oli vain kielikuvien asteella. Tämä taso on pitkän kirjallisen perinteen ja historian tuntemus, jossa Jadepeilin tekstien kirjoittajat tuntevat aiemmissa teoksissa käännetyt kirjalliset työt. Erityisen koskettavana on jäänyt mieleen teksti, jossa (heh) peilataan omaa aikaa aiemmin kirjoitetun kautta. Ja toden totta, aikaa jopa Jadelähteen teksteistä on kulunut tuhat vuotta, joten on mihin peilata.
Kun nyt mietiskelen kolmen teoksen kokonaisuutta näin kirjallisuustieteen oppiaineesta valmistuneen näkökulmasta, mullistavaa oli se, kuinka en aidosti ollut tajunnut, että opinnoissani oli totta tosiaan jäänyt valtava kirjallisuushistoriallinen aukko. Nyt kun muistelen, meillä oli pakollisia kirjallisuushistorian kursseja kaksi: Suomen kirjallisuuden historia ja Länsimaisen kirjallisuuden historia. Kaikkia lajeja, tyylejä, genrejä ja ilmaisutapoja on hahmotettu aina vain suhteessa tuohon länsimaisen kirjallisuuden aikajanaan.
Nyt kun olen blogin kautta päätynyt lukemaan muuta kuin länsimaista kirjallisuutta, on minun pitänyt aktiivisesti alkaa ajatella kokonaisuudeksi luulemaani kenttää pelkkänä yhtenä osana suurempaa ja paljon monimuotoisempaa todellisuutta. Ei sillä, että olisin luullut, ettei mitään ole koskaan missään kirjoitettu - tiesin kyllä, että vaikkapa juuri Kiinassa on kirjoitettu paljonkin.
Sen sijaan olin jotenkin sisäistänyt sen ajatuksen, ettei niillä muilla traditioilla ole mitään relevanssia enää nykypäivänä eivätkä ne vaikuta nykykirjallisuudessa. Että nykykirjallisuutta voisi muka hyvin ja ongelmitta lukea ilman näiden traditioiden tuntemista, kun kaikki nykykirjallisuushan on muka globalisaation takia länsimaista tai länsimaistunutta. Ja että länsimaissahan ne kaikki kirjalliset innovaatiot on tehty maailman sivu.
Nyt kun olen blogin kautta päätynyt lukemaan muuta kuin länsimaista kirjallisuutta, on minun pitänyt aktiivisesti alkaa ajatella kokonaisuudeksi luulemaani kenttää pelkkänä yhtenä osana suurempaa ja paljon monimuotoisempaa todellisuutta. Ei sillä, että olisin luullut, ettei mitään ole koskaan missään kirjoitettu - tiesin kyllä, että vaikkapa juuri Kiinassa on kirjoitettu paljonkin.
Sen sijaan olin jotenkin sisäistänyt sen ajatuksen, ettei niillä muilla traditioilla ole mitään relevanssia enää nykypäivänä eivätkä ne vaikuta nykykirjallisuudessa. Että nykykirjallisuutta voisi muka hyvin ja ongelmitta lukea ilman näiden traditioiden tuntemista, kun kaikki nykykirjallisuushan on muka globalisaation takia länsimaista tai länsimaistunutta. Ja että länsimaissahan ne kaikki kirjalliset innovaatiot on tehty maailman sivu.
Sehän taas ei pidä paikkaansa, ja muutenkin käsityksen kirjallisuuden "kehitysvaiheiden" kronologiasta sai kyytiä. Mielenkiintoinen esimerkki on se, kuinka teoksessa mainitaan kirjallinen suuntaus, joka vastusti vanhaa, tarkkamuotoista kirjallisuusparadigmaa ja otti ihanteekseen "luonnon ja hengen" eli yksilön kokemukset ja tunteet. Tämä tuo mieleen yhtymäkohdan eurooppalaiseen kirjallisuushistoriaan, jossa tunnetta ja muotoa vapautettiin romantiikan tyylisuunnassa 1700-luvulta lähtien. Mutta kappas vain - "luonnon ja hengen" kirjallisuussuunta vaikuttikin Kiinassa jo 1500-luvulla.
En siis yritä väittää, että näillä suuntauksilla olisi mitään tekemistä toistensa kanssa, vaan pikemminkin länsimaisen kirjallisuushistorian suuntausten itsestään selvänä pitämäni "uniikkius" ja "uutuus" sai kolauksen. Olin elänyt luulossa (toki pienin epäilyksin mutta silti), että länsimaista kirjallisuushistoriaa pidetään suunnannäyttäjänä maailmankirjallisuudelle. Tai sen kuvan ainakin opinnoissani sain, kun muuta maailmaa kommentoitiin tyyliin "ja sitten romaanikirjallisuus levisi [Euroopasta]".
Muutenkin ylipäätään se, millä perusteella tekstit lajitellaan ja miten niitä analysoidaan, on koulutuksessani ollut eurosentrinen - siinä on opetettu perinpohjaisesti lukemaan länsimaista tekstitraditiota. Siinähän ei itsessään ole mitään pahaa, ja tradition tunteminen todella vaatii syvällistä paneutumista, josta vain murto-osa ehditään tehdä opetuksessa yliopisto-opintojen aikana. Suurin osa länsimaisen kirjallisuustieteilijän tapaamista ja analysoimista teksteistä onkin länsimaisia (tai ainakin vuosikymmenet on ollut niin; globalisaatio muuttaa tätäkin asetelmaa).
Mutta tavallaan olisi ollut aika oleellista tietää se, että se ei ole ainoa olemassa oleva traditio ja tapa jäsentää ja luokitella tekstejä - toisin kuin vaivihkaa opin oppiaineeni puhetavoista. Toisten traditioiden olemassaolo oli suoraan sanottuna minulle pieni järkytyskin, niin syvällä maailmankuvassani oli esimerkiksi romaanikirjallisuuden ja erityisesti fiktion kehityksen kaari länsimaisena, pari sataa (tai enintään viisi sataa) vuotta sitten alkaneena kehityksenä.
Tämä kirjakolmikko on minulle merkinnyt siis myös (minulle) aivan uuteen kirjalliseen traditioon tutustumista. Tuntuu, että olen lukenut kokoelman suurisilmäisenä ja hämmästyneenä, enkä olisi käsittänyt ehkä kolmasosaakaan lukemastani ilman suomalaislukijalle räätälöityä kommentaaria. Näen tämän lukukokemuksen yhdenlaisena kivijalkana, joka on hyvä pohja ylipäätään itä-aasialaisen kirjallisuuden tuntemukselle. Lukulistallani ovatkin muun muassa Genjin tarina ja Punaisen huoneen uni (joka harmillisesti on käännetty suomeksi vain lyhennelmänä).
En siis yritä väittää, että näillä suuntauksilla olisi mitään tekemistä toistensa kanssa, vaan pikemminkin länsimaisen kirjallisuushistorian suuntausten itsestään selvänä pitämäni "uniikkius" ja "uutuus" sai kolauksen. Olin elänyt luulossa (toki pienin epäilyksin mutta silti), että länsimaista kirjallisuushistoriaa pidetään suunnannäyttäjänä maailmankirjallisuudelle. Tai sen kuvan ainakin opinnoissani sain, kun muuta maailmaa kommentoitiin tyyliin "ja sitten romaanikirjallisuus levisi [Euroopasta]".
Muutenkin ylipäätään se, millä perusteella tekstit lajitellaan ja miten niitä analysoidaan, on koulutuksessani ollut eurosentrinen - siinä on opetettu perinpohjaisesti lukemaan länsimaista tekstitraditiota. Siinähän ei itsessään ole mitään pahaa, ja tradition tunteminen todella vaatii syvällistä paneutumista, josta vain murto-osa ehditään tehdä opetuksessa yliopisto-opintojen aikana. Suurin osa länsimaisen kirjallisuustieteilijän tapaamista ja analysoimista teksteistä onkin länsimaisia (tai ainakin vuosikymmenet on ollut niin; globalisaatio muuttaa tätäkin asetelmaa).
Mutta tavallaan olisi ollut aika oleellista tietää se, että se ei ole ainoa olemassa oleva traditio ja tapa jäsentää ja luokitella tekstejä - toisin kuin vaivihkaa opin oppiaineeni puhetavoista. Toisten traditioiden olemassaolo oli suoraan sanottuna minulle pieni järkytyskin, niin syvällä maailmankuvassani oli esimerkiksi romaanikirjallisuuden ja erityisesti fiktion kehityksen kaari länsimaisena, pari sataa (tai enintään viisi sataa) vuotta sitten alkaneena kehityksenä.
Tämä kirjakolmikko on minulle merkinnyt siis myös (minulle) aivan uuteen kirjalliseen traditioon tutustumista. Tuntuu, että olen lukenut kokoelman suurisilmäisenä ja hämmästyneenä, enkä olisi käsittänyt ehkä kolmasosaakaan lukemastani ilman suomalaislukijalle räätälöityä kommentaaria. Näen tämän lukukokemuksen yhdenlaisena kivijalkana, joka on hyvä pohja ylipäätään itä-aasialaisen kirjallisuuden tuntemukselle. Lukulistallani ovatkin muun muassa Genjin tarina ja Punaisen huoneen uni (joka harmillisesti on käännetty suomeksi vain lyhennelmänä).
Luettuani ensimmäisen osan, Jadekasvot, ostin koko kolmikon itselleni, enkä ole katunut päätöstä. Näissä riittää pureskeltavaa ja uudelleenlukuarvoa, ja ne myös muistuttavat hyllyssä siitä, että "kirjallisuus" ei alkanut antiikin Kreikassa, vaan Homerokset sun muut olivat vain yksi nykypäivän kannalta merkittävistä kehityskuluista. Tämän kirjakolmikon luettuani tuntuu siltä, että ymmärrän maailmaa taas hiukan paremmin.
Guwen guanzhi (古文觀止):
Jadekasvot - valittuja tarinoita Kiinan muinaisajoilta
Jadelähde - valittuja kirjoituksia Kiinan keskiajalta
Jadepeili - valittuja kirjoituksia keisarillisen Kiinan kulta-ajoilta
Guwen guanzhi (古文觀止):
Jadekasvot - valittuja tarinoita Kiinan muinaisajoilta
Jadelähde - valittuja kirjoituksia Kiinan keskiajalta
Jadepeili - valittuja kirjoituksia keisarillisen Kiinan kulta-ajoilta
---
Jyrki Kallio (toim.) 2008/2019: Jadepeili - Valittuja kirjoituksia keisarillisen Kiinan kulta-ajoilta
Gaudeamus. Helsinki.
255s.
Kansi: Jukka Aalto / Armadillo Graphics
Kommentit
Lähetä kommentti