Daniel Defoe: Moll Flanders
Born and abandoned in Newgate Prison, Moll Flanders is forced to make her own way in life. She duly embarks on a career that includes husband-hunting, incest, bigamy, prostitution and pickpocketing, until her crimes eventually catch up with her. One of the earliest and most vivid female narrators in the history of English novel, Moll recounts her adventures with irresistible wit and candour - and enough guile that the reader is left uncertain whether she is ultimately a redeemed sinner or a successful opportunist.Based on the first edition of 1722, this volume includes a chronology, notes on currency and maps of London and Virginia in the late seventeeth century.
Kierrätyskirjahyllyssä on, kuten olenkin joskus tainnut mainita, yllättävän suuria määriä kaunokirjallisuuden klassikoita. Tai ainakin oli siinä vakiokierrätyshyllyssäni, jota vuosia sitten käytin. Eräälläkin kerralla siellä oli Defoen Moll Flanders, jonka olin sattumoisin lisännyt lukulistalle sillä ensimmäisen kirjallisuudenopiskeluvuoden kaukaisella kirjallisuushistorian kurssilla. Tämä painos oli alkukielinen, eli samalla luin ensimmäistä kertaa 1700-luvun romaania alkukielellään.
Ensialkuun on todettava, että en ole valtava 1700-luvun eurooppalaisen kirjallisuuden ystävä, vaikka se onkin ollut kirjallisuuden kannalta kiehtovaa aikaa (ja seassa on mahtaviakin juttuja). Luen mielummin 1700-luvun kirjallisuudesta kuin 1700-luvun kirjallisuutta. Vähän jotakin 1700-luvun kirjallisuudesta lukeneena mieleen oli ennakkotietona jäänyt, että Moll Flanders on hahmona poikkeuksellinen, sillä harvemmin aikakauden kirjallisuudessa ollut päähenkilöinä seikkailevia naisia - eli naisia, jotka toimivat jollain tavalla ydinperheen ja kodin piirin ulkopuolella.
Vaikka totta kai Moll Flanders on sitten tietysti villiintyneenä naisena päätynyt tekemään kaikkea järkyttävän rikollista - jos kerronnasta välittyviä asenteita ja esipuheen kirjoittajaa on uskominen - sillä mitä niinhän automaattisesti käy, jos antaa naisten puuhailla mitä lystäävät. Mutta viihteeksi ja varoittavaksi esimerkiksi kertomus on kyllä kelvannut, eli yksi 1700-luvun eurooppalaisen kirjallisuuden bingorasti ruutuun.
Ensialkuun on todettava, että en ole valtava 1700-luvun eurooppalaisen kirjallisuuden ystävä, vaikka se onkin ollut kirjallisuuden kannalta kiehtovaa aikaa (ja seassa on mahtaviakin juttuja). Luen mielummin 1700-luvun kirjallisuudesta kuin 1700-luvun kirjallisuutta. Vähän jotakin 1700-luvun kirjallisuudesta lukeneena mieleen oli ennakkotietona jäänyt, että Moll Flanders on hahmona poikkeuksellinen, sillä harvemmin aikakauden kirjallisuudessa ollut päähenkilöinä seikkailevia naisia - eli naisia, jotka toimivat jollain tavalla ydinperheen ja kodin piirin ulkopuolella.
Vaikka totta kai Moll Flanders on sitten tietysti villiintyneenä naisena päätynyt tekemään kaikkea järkyttävän rikollista - jos kerronnasta välittyviä asenteita ja esipuheen kirjoittajaa on uskominen - sillä mitä niinhän automaattisesti käy, jos antaa naisten puuhailla mitä lystäävät. Mutta viihteeksi ja varoittavaksi esimerkiksi kertomus on kyllä kelvannut, eli yksi 1700-luvun eurooppalaisen kirjallisuuden bingorasti ruutuun.
Minusta ei tietenkään ollut yhtään yllättävää, että 1700-luvun kirjallisuus paheksuu valtavasti kaikkia naispäähenkilönsä tekemisiä, aina hyväksikäytetyksi tulemisesta avioeroon ja kaupungista toiseen yksin muuttamiseen. Sen sijaan olin hienoisesti järkyttynyt, että 1980-luvulla kirjoitettu esipuhe esittelee mm. edellä mainitun hyväksikäyttökohtauksen jo enteilevän päähenkilön "paatuneisuutta". Ylipäätään esipuhe on vähintään yhtä järkyttynyt Moll Flandersin lukuisista ja käsittämättömistä rikoksista kuin alkutekstin yhteiskuntakin.
Siksi olin esipuheen jälkeen kummastunut, kun kohtasin tekstissä toimeliaan, pitkäjänteisen, ja itseironisen hahmon, joka tuntee yllättävän paljon omantunnon pistoksia tekemistään vääryyksistä - noin niin kuin siihen nähden, että hänen vakuutetaan olevan täysin paatunut - eivätkä avioliitotkaan pääty niinkään petokseen, vaan yhteensattumiin. Tietenkään mikään herttainen rouva ei alamaailmassa seikkaileva Moll Flanders ole, mutta jotenkin nykylukijana ei osaa pitää Flandersia niin kauhean kieroutuneena kuin teos vannoo.
Kun pohdin Moll Flandersin hahmoa ja sitä, kuinka vähän teoksessa oikeastaan oli niitä karmeita ja hirviömäisiä rikoksia, joista esipuhe varoitteli, ne tuntuvat kaikki kertovan tavallaan samasta päähenkilön ominaisuudesta. Moll Flanders on 1700-luvun nainen, joka ei tyydy osaansa, ja se tuntuu olevan aikalaisten (ja ehkä jonkun nykyajan esipuheenkirjoittajan) mielestä syy kaikkeen, mitä seuraa. Ja niin ehkä tavallaan onkin, koska naisille ei ole 1700-luvun brittiläisessä yhteiskunnassa ole ollut juuri vaihtoehtoja sille, miten elää elämäänsä.
Flandersista tekee siis oletetun yleisön silmissä paheksuttavan se, että hän haluaa itse valita, millaista elämää elää. Hän haluaa aviomiehen, jonka kanssa elellä mukavasti; hän ei pelkää käyttää viehätysvoimaansa, jos saa sen avulla, mitä haluaa; hän ei aio jäädä köyhyyteen vaan vaikka sitten varastaa elintasoaan varten; hän jää kiinni, mutta pyrkii (ja onnistuu) vankikuljetuksessakin kiipeämään kapteenin suosioon.
Tietystihän tämän kaiken opetus aikalaisille on, että tällaista elämää viettääkseen tulee käyttäneeksi epäsopivia keinoja ja että siksi ei ehdottomasti kannata tehdä kuten Moll Flanders, vaikka mieli tekisikin. Teoksessa annetaan tarinalle vieläpä asiaankuuluva loppu, jossa Flandersista tulee hyveellinen plantaasinomistaja (heh heh), joka katuu asiankuuluvasti sitä, että erosi avioliitosta useammankin kerran ja varasteli Lontoon rikkailta helyjä ja lompakoita. Loppu hyvin ja sitä rataa, kaikki hienosti imperiumissa.
Itse juonihan on viihdyttävää luettavaa, joten siihen tavoitteeseensa teos kyllä pääsee. Käänteitä on paljon, ja vaikka osa niistä on traagisia, suurin osa on kirjoitettu pikareskityyliin. Moll Flanders on oikein hyvä hahmo tällaiseen seikkailuun, ja jos Flandersin aidon esikuvan elämä on ollut lainkaan näin vaiheikas, ei ole ihme, että kirjoittaja on saanut siitä inspiraation veijariromaaniin.
Siksi olin esipuheen jälkeen kummastunut, kun kohtasin tekstissä toimeliaan, pitkäjänteisen, ja itseironisen hahmon, joka tuntee yllättävän paljon omantunnon pistoksia tekemistään vääryyksistä - noin niin kuin siihen nähden, että hänen vakuutetaan olevan täysin paatunut - eivätkä avioliitotkaan pääty niinkään petokseen, vaan yhteensattumiin. Tietenkään mikään herttainen rouva ei alamaailmassa seikkaileva Moll Flanders ole, mutta jotenkin nykylukijana ei osaa pitää Flandersia niin kauhean kieroutuneena kuin teos vannoo.
Kun pohdin Moll Flandersin hahmoa ja sitä, kuinka vähän teoksessa oikeastaan oli niitä karmeita ja hirviömäisiä rikoksia, joista esipuhe varoitteli, ne tuntuvat kaikki kertovan tavallaan samasta päähenkilön ominaisuudesta. Moll Flanders on 1700-luvun nainen, joka ei tyydy osaansa, ja se tuntuu olevan aikalaisten (ja ehkä jonkun nykyajan esipuheenkirjoittajan) mielestä syy kaikkeen, mitä seuraa. Ja niin ehkä tavallaan onkin, koska naisille ei ole 1700-luvun brittiläisessä yhteiskunnassa ole ollut juuri vaihtoehtoja sille, miten elää elämäänsä.
Flandersista tekee siis oletetun yleisön silmissä paheksuttavan se, että hän haluaa itse valita, millaista elämää elää. Hän haluaa aviomiehen, jonka kanssa elellä mukavasti; hän ei pelkää käyttää viehätysvoimaansa, jos saa sen avulla, mitä haluaa; hän ei aio jäädä köyhyyteen vaan vaikka sitten varastaa elintasoaan varten; hän jää kiinni, mutta pyrkii (ja onnistuu) vankikuljetuksessakin kiipeämään kapteenin suosioon.
Tietystihän tämän kaiken opetus aikalaisille on, että tällaista elämää viettääkseen tulee käyttäneeksi epäsopivia keinoja ja että siksi ei ehdottomasti kannata tehdä kuten Moll Flanders, vaikka mieli tekisikin. Teoksessa annetaan tarinalle vieläpä asiaankuuluva loppu, jossa Flandersista tulee hyveellinen plantaasinomistaja (heh heh), joka katuu asiankuuluvasti sitä, että erosi avioliitosta useammankin kerran ja varasteli Lontoon rikkailta helyjä ja lompakoita. Loppu hyvin ja sitä rataa, kaikki hienosti imperiumissa.
Itse juonihan on viihdyttävää luettavaa, joten siihen tavoitteeseensa teos kyllä pääsee. Käänteitä on paljon, ja vaikka osa niistä on traagisia, suurin osa on kirjoitettu pikareskityyliin. Moll Flanders on oikein hyvä hahmo tällaiseen seikkailuun, ja jos Flandersin aidon esikuvan elämä on ollut lainkaan näin vaiheikas, ei ole ihme, että kirjoittaja on saanut siitä inspiraation veijariromaaniin.
Vaikka seikkailut olivatkin parhaimmillaan oikein vetäviä, lukukokemukseeni vaikutti paljon se, että luin teosta pari sivua kerrallaan useamman kuukauden mittaisen ajan. Yksi syy tähän oli kieli: vaikka 1700-luvun englanti on täysin ymmärrettävää, on vieraiden sanajärjestysten ja välillä tulkintaansa luovuutta tarvitsevien vanhahtavien sanamuotojen lukeminen omalla tavallaan kuormittavaa. Ensimmäinen lukuyritys useampi vuosi sitten oli törmännyt suoranaiseen väsähdykseen, kun yritin lukea teosta samaan tahtiin kuin mitä tahansa muuta romaania.
Kannesta on sanottava, että siinä Flanders ei näytä kovin vakuuttavasti laskelmoivalta rikolliselta, jollaiseksi hänet teoksessa esitetään. Kansi tavallaan kuvittaa erästä alkupuolen kohtausta suhteellisen osuvasti, mutta se ei kuvaa erityisen kattavasti Moll Flandersin hahmoa. Vaikka on hienoa, että kanteen on saatu aikalaiskuvitus (jos nyt oikein ymmärsin), sen valinta herättää kysymyksiä. Kansi on täynnä merkityksiä ja vahvaa tunnelmaa, mutta samalla se ei kerro teoksen tyylistä eikä sisällöstä juuri mitään olennaista. En siis edelleenkään ole varma, mitä sillä halutaan viestiä.
Kannesta on sanottava, että siinä Flanders ei näytä kovin vakuuttavasti laskelmoivalta rikolliselta, jollaiseksi hänet teoksessa esitetään. Kansi tavallaan kuvittaa erästä alkupuolen kohtausta suhteellisen osuvasti, mutta se ei kuvaa erityisen kattavasti Moll Flandersin hahmoa. Vaikka on hienoa, että kanteen on saatu aikalaiskuvitus (jos nyt oikein ymmärsin), sen valinta herättää kysymyksiä. Kansi on täynnä merkityksiä ja vahvaa tunnelmaa, mutta samalla se ei kerro teoksen tyylistä eikä sisällöstä juuri mitään olennaista. En siis edelleenkään ole varma, mitä sillä halutaan viestiä.
Tämän kirjallisuushistoriallisesti sivistävän lukukokemuksen päälle sanoisin, että kyllä kokonaisuutena Moll Flanders jäi plussan puolelle. 1700-luvun arvomaailma oli tässä teoksessa siinä mielessä kiinnostavasti esillä, että vertailu nykypäivän arvomaailman kanssa ja omien arvojen nimeäminen ja pohdinta onnistuivat lukiessa hyvin. Ja onhan pikareskeissa aina se tietty oma lumonsa. Ehkä joskus pitää palata juurille ja tarttua pikareskiklassikko Don Quijoteen, mutta se haave jääköön siihen aikaan, kun kirjastot ovat taas auki.
---
Daniel Defoe 1722/1989: The Fortunes and Misfortunes of the Famous Moll Flanders, Who was born in Newgate, and during a life of continu'd Variety for Threescore Years, besides her Childhood, was Twelve Year a Whore, five times a Wife (whereof once to her own brother), Twelve Year a Thief, Eight Year a Transported Felon in Virginia, at last grew Rich, liv'd Honest and died a Penitent. Written from her own Memorandums.
Penguin Books. London.
453s.
Kansi: Yksityiskohta William Hogarthin kaiverruksesta Before (1736)
Kommentit
Lähetä kommentti