Lawrence Sterne: Tristram Shandy - elämä ja mielipiteet
1700-luvun modernein romaaniklassikko!
Laurence Sterne (1713-68) on Englannin kirjallisuushistorian omaperäisimpiä kirjailijoita, tyylilajista toiseen siirtyilevä satiirikko, joka on kahden- ja puolensadan vuoden ajan hykerryttänyt lukijoitaan. Sternen pääteos on vuosina 1759-67 ilmestynyt Tristram Shandy, yksi romaanitaiteen suurimmista teoksista. Romaanin tapahtumat etenevät katkelmallisesti ja ajassa poukkoillen: Sternen mestariteosta ei ole turhaan kutsuttu silmänkantamattomaksi poikkeamien järjestelmäksi ja sellaisena verrattu James Joycen Odysseukseen.
Tristram Shandy on eräitä pisimpään lukemista odottaneita teoksia hyllyssäni. Hankin sen joskus ammoin fuksivuonna, kun peruskurssille piti lukea siitä joku osuus ja tehdä esseekin. Säästääkseni itseni monenmoisilta kiusallisilta tuntemuksilta en palannut esseen pariin näin vuosien jälkeen koko teoksen luettuani. Sen kylläkin muistan, että pidin Tristram Shandya tuolloin aivan kahjona ja sekopäänä kirjana - huonossa mielessä, sillä olin aivan hämmentynyt sen jaarittelevasta kulusta, laittoman oloisesta määrästä ajatusviivoja ja taisipa 1700-luvun kiertelevä ja kaarteleva puheenparsikin tehdä oman osuutensa.
Vaikka ajattelen mieluusti tulleeni sittemmin avoimemmaksi ja tottuneemmaksi kaikenlaisia kirjallisia kummallisuuksia kohtaan, on ensimmäinen kohtaaminen varmasti vaikuttanut ennakko-oletuksiini siinä vaiheessa, kun uudelleen palasin teoksen pariin, tällä kertaa aikomuksena kamppailla se alusta loppuun.
Ensimmäinen yllätys oli, ettei lukukokemuksesta muodostunutkaan minkään sortin kamppailua. Tristram Shandy vain kuohusi vauhdilla eteenpäin, ja minä vain istuskelin aallonhajalla hölmistyneenä mutta myös erittäin viihdyttyneenä. Valtava rönsyily oli ensimmäisellä lukuyrityksellä sumentanut sen seikan, että Tristram Shandy on vekkulia tekstiä ja tuo kirjoitusaikansa lukijan eteen varsin eläväisenä. Useammin kuin kerran se kirvoitti huvittuneita tuhahduksia älyllisen leikittelyn loikkiessa hölmöihin suuntiin.
Tristram Shandy ei silti ole niitä teoksia, jotka huomaamaton kieli johdattaa pikavauhtia teoksen lävitse; pikemminkin on kyse jatkuvasta kiemurtelusta, jonka raskassoutuisuuteen on helppo uppoutua hieman flow-tyyppisesti. Saavutettuaan tuollaisen tekstiin täysin keskittyvän mielentilan saa pian huomata lukeneensa jälleen uudet kymmenen sivua ennen kuin aavistaakaan. Yhdeksästä erikseen julkaistusta kirjasta koostuva pitkästi yli 500-sivuinen kirja tuli lukaistua läpi noin sadan sivun pätkissä.
Poiketakseni hetkeksi historialliselle polulle, Tristram Shandyn merkittävyys rakentuu sen tavalle nostaa esiin kertomisen ongelmallisuus ja toisaalta tärkeys - sillä on väliä, miten kerrotaan, ja Tristram Shandy koostuu pitkälti sen pohdinnasta, miten itse teos tulisi kertoa. Kertojana toimii Tristram Shandy, joka koko teoksen ajan yrittää eri tavoin kertoa elämäntarinaansa. Käytännössä keskiössä ovat hänen isänsä, setänsä ja sedän palvelija.
Kuten jo tällainen summaus antaa ilmi, mielenkiintoiseksi rakennettu ristiriitaisuus on eräs teoksen keskeinen anti. Mainittakoon tässä välissä, että Kersti Juvan käännös on erinomainen eikä syyttä palkittu. Ylellä on itse asiassa joitakin vuosia takaperin ilmestynyt Kirja joka muutti elämäni -kuunnelmasarjassa Kersti Juvan haastattelu juurikin Tristram Shandyn tienoilta. Se on edelleen kuunneltavissa ja hyvinkin kiintoisa, viihdyttävä ja laadukas.
Tristram Shandy on ollut myös innoituksena myöhemmälle kirjallisuudelle, muun muassa Diderotin Jaakko Fatalisti ja hänen isäntänsä -teokselle, jossa seurataan veijarimaisen hepun ja hänen palvelijansa seikkailuja Tristram Shandyn Toby-sedän ja tämän Trim-palvelijan henkisissä jalanjäljissä. Jaakko Fatalisti on ollut sekin lukulistallani jo pidemmän aikaa (itse asiassa yhtä kauan kuin Tristram Shandy) ja arvatenkin Sternen teoksen luettuani osaan lähestyä sitä vähintäänkin hieman analyyttisemmin.
Voin sanoa olevani varsin tyytyväinen siihen, että hankin aikoinani Tristram Shandyn hyllyyni; sitä olisi muuten tuskin koskaan tullut luetuksi hyvistä aikeista huolimatta (kuten näyttää käyvän Littellin Hyväntahtoisille - en vain saa aikaiseksi kantaa sitä kirjastosta, vaikka olen siitäkin lukenut muutamia lukuja lukenut joskus jotakin kurssia varten. Ei ole silti liian myöhäistä vielä, ehkä jonakin päivänä). Toistan jälleen huomioni siitä, että yllättävän monet klassikot ovat suoranaisen hauskoja luettavia, ja Tristram Shandy on tosiaankin yksi niistä.
Vaikka ajattelen mieluusti tulleeni sittemmin avoimemmaksi ja tottuneemmaksi kaikenlaisia kirjallisia kummallisuuksia kohtaan, on ensimmäinen kohtaaminen varmasti vaikuttanut ennakko-oletuksiini siinä vaiheessa, kun uudelleen palasin teoksen pariin, tällä kertaa aikomuksena kamppailla se alusta loppuun.
Ensimmäinen yllätys oli, ettei lukukokemuksesta muodostunutkaan minkään sortin kamppailua. Tristram Shandy vain kuohusi vauhdilla eteenpäin, ja minä vain istuskelin aallonhajalla hölmistyneenä mutta myös erittäin viihdyttyneenä. Valtava rönsyily oli ensimmäisellä lukuyrityksellä sumentanut sen seikan, että Tristram Shandy on vekkulia tekstiä ja tuo kirjoitusaikansa lukijan eteen varsin eläväisenä. Useammin kuin kerran se kirvoitti huvittuneita tuhahduksia älyllisen leikittelyn loikkiessa hölmöihin suuntiin.
Tristram Shandy ei silti ole niitä teoksia, jotka huomaamaton kieli johdattaa pikavauhtia teoksen lävitse; pikemminkin on kyse jatkuvasta kiemurtelusta, jonka raskassoutuisuuteen on helppo uppoutua hieman flow-tyyppisesti. Saavutettuaan tuollaisen tekstiin täysin keskittyvän mielentilan saa pian huomata lukeneensa jälleen uudet kymmenen sivua ennen kuin aavistaakaan. Yhdeksästä erikseen julkaistusta kirjasta koostuva pitkästi yli 500-sivuinen kirja tuli lukaistua läpi noin sadan sivun pätkissä.
Poiketakseni hetkeksi historialliselle polulle, Tristram Shandyn merkittävyys rakentuu sen tavalle nostaa esiin kertomisen ongelmallisuus ja toisaalta tärkeys - sillä on väliä, miten kerrotaan, ja Tristram Shandy koostuu pitkälti sen pohdinnasta, miten itse teos tulisi kertoa. Kertojana toimii Tristram Shandy, joka koko teoksen ajan yrittää eri tavoin kertoa elämäntarinaansa. Käytännössä keskiössä ovat hänen isänsä, setänsä ja sedän palvelija.
Kuten jo tällainen summaus antaa ilmi, mielenkiintoiseksi rakennettu ristiriitaisuus on eräs teoksen keskeinen anti. Mainittakoon tässä välissä, että Kersti Juvan käännös on erinomainen eikä syyttä palkittu. Ylellä on itse asiassa joitakin vuosia takaperin ilmestynyt Kirja joka muutti elämäni -kuunnelmasarjassa Kersti Juvan haastattelu juurikin Tristram Shandyn tienoilta. Se on edelleen kuunneltavissa ja hyvinkin kiintoisa, viihdyttävä ja laadukas.
Tristram Shandy on ollut myös innoituksena myöhemmälle kirjallisuudelle, muun muassa Diderotin Jaakko Fatalisti ja hänen isäntänsä -teokselle, jossa seurataan veijarimaisen hepun ja hänen palvelijansa seikkailuja Tristram Shandyn Toby-sedän ja tämän Trim-palvelijan henkisissä jalanjäljissä. Jaakko Fatalisti on ollut sekin lukulistallani jo pidemmän aikaa (itse asiassa yhtä kauan kuin Tristram Shandy) ja arvatenkin Sternen teoksen luettuani osaan lähestyä sitä vähintäänkin hieman analyyttisemmin.
Voin sanoa olevani varsin tyytyväinen siihen, että hankin aikoinani Tristram Shandyn hyllyyni; sitä olisi muuten tuskin koskaan tullut luetuksi hyvistä aikeista huolimatta (kuten näyttää käyvän Littellin Hyväntahtoisille - en vain saa aikaiseksi kantaa sitä kirjastosta, vaikka olen siitäkin lukenut muutamia lukuja lukenut joskus jotakin kurssia varten. Ei ole silti liian myöhäistä vielä, ehkä jonakin päivänä). Toistan jälleen huomioni siitä, että yllättävän monet klassikot ovat suoranaisen hauskoja luettavia, ja Tristram Shandy on tosiaankin yksi niistä.
---
Laurence Sterne 1759-67/2003: Tristram Shandy: Elämä ja mielipiteet
WSOY. Helsinki.
Suom. Kersti Juva
562s.
Kansi: Kristina Segercrantz
Saat tämän kuulostamaan mielenkiintoiselta ja hauskalta. Olen ajatellut Tristram Shandyn liian vaikeaksi, mutta ehkä se on vain pelkkä haitallinen ennakkoasenne. Ja 1700-luku kiinnostaa ehdottomasti. Olen erilaisista elämän varrella poimimistani vaikutelmista päätellyt, että se oli monella tapaa vapaata, luovaa, kokeilevaa aikaa, Euroopassa siis ennen 1800-luvun viktoriaanista ankaraa aikaa.
VastaaPoistaAinakin oma lukukokemukseni oli mielenkiintoinen ja hauska, suosittelen ehdottomasti ainakin kokeilemaan. Kirjallisuudessa 1700-luku oli Euroopassa aikaa, kun lukijakunta vasta totutteli fiktioon, ja sikäli suuri osa ajan kirjallisuudesta vetoaa (aitoon tai keksittyyn) historiallisuuteen. Taipumuksella lienee tekemistä valistuksen hyötyä korostavalla idealla. Siinä samassa sitten syntyi näitä kaikenlaisia kirje- ja elämäkertaromaaneja ja varmasti muutakin luovia kerronnan malleja, mutta Tristram Shandy on ihan nykyajankin mittapuulla hyvin kokeellinen. Harvoin on sivistyessä niin ratkiriemukasta kuin sitä lukiessa.
PoistaMinullakin on tämä seissyt hyllyssä jo ikuisuuksia, ja itse asiassa ihan sama Kersti Juvan käännös. Luettavaa etsiessäni se ei jostain syystä ole ikinä houkutellut, mutta ehkä vielä joku päivä. Siinä on kuitenkin kaikki ainekset varmasti ihan hauskaan lukukokemukseen, ja yleensä pidän tämän tyyppisistä romaaneista.
VastaaPoistaKiva muuten, että liityit lukijakseni! Tulin kurkkaamaan tekstejäsi ja jään innolla seuraamaan :) Mielettömän upea ulkoasukin!
Esimerkiksi Joyceen vertaaminen saa odottamaan kovinkin haastavaa luettavaa, mikä mielikuva ei sitten houkuta tarttumaan kuin vasta tietyssä mielentilassa. Mutta kuten tekstistä ehkä välittyi, minulla oli hauskaa koko ajan Tristram Shandya lukiessani. Toivotaan, että se sinullakin vielä jonakin päivänä eksyy hyllystä lukupinoon. Innoitukseksi voi kuunnella vaikkapa tuon linkittämäni radio-ohjelman.
PoistaMukavaa, että ulkoasu miellyttää! Odotan myös hyvinkin viihtyväni blogisi seuraajana.
Tristram Shandy on ehkä yllättävin kirja, jota olen koskaan lukenut. Se oli yksi ensimmäisistä lukemistani 1700-luvulla kirjoitetuista teoksista ja olin aivan äimänä siitä, miten modernia teksti oli. Aivan äärettömän hauskaa ja päätöntä kerrontaa. Kahjo kirja, kuten totesitkin:)
VastaaPoistaMukavaa, että muitakin tämä on viihdyttänyt. Luonnehdinta "1700-luvun modernein romaaniklassikko" pitää kyllä paikkansa!
Poista