Terry Pratchett: Posti kulkee
Ammattihuijari Tahmee von Lipwigillä ei mene hyvin. Hän on joutunut tilille rötöksistään, ja edessä on hirttotuomio. Yllätyksekseen Tahmee ei narun jatkoksi jouduttuaan tapaakaan Kuolemaa, vaan lordi Vetinarin, joka tosin ilmoittaa olevansa enkeli. Vetinarilla olisi tarjous, josta on vaikea kieltäytyä: Tahmeen pitää herättää henkiin Ankh-Morporkin vuosia sitten perikatoon joutunut postitoimisto tai muuten hänen oma henkiin heräämisensä jää lyhytaikaiseksi. Tehtävä ei ole helppo, mutta tärkeintä on kuitenkin, että posti kulkee!
Posti kulkee on huumorifantasian hittisarjan, Kiekkomaailman, 29. osa. Hulvattoman kohelluksen seassa kulkee tälläkin kertaa vakavia teemoja, mm. yritysmaailman ahneus ja ihmisten hyväuskoisuus.
Nythän on niin, että minulla on vuodesta 2012 asti ollut epäsuosittu mielipide ja se on, että Posti kulkee on Kiekkomaailma-sarjassa sieltä huonoimmasta päästä. (Tosi-pratchettistit olivat tietysti lukeneet sen jo paljon aiemmin englanniksi. Itse en ole ihan niin kova fani ikinä ollut, ja pidän todella paljon Pratchettien suomennoksista, joten olen mielelläni odottanut niitä.) Maailmallahan tätä on joskus nähnyt tituleerattavan suorastaan parhaaksi Kiekkomaailma-sarjan osaksi, mitä en voinut ensimmäisen lukukerran jälkeen lainkaan käsittää. Olinkin vuosia siinä uskossa, että tässä täytyy olla joku kulttuurisidonnaisuus.
Minullahan ei sinänsä ole mitään Tahmee von Lipwigiä vastaan päähenkilönä - lähtökohtaisesti ihan hyvää kapitalismikritiikkiä hänen kauttaan saa kyllä aikaan - mutta suoraan sanottuna hän jää täysin monen muun Kiekkomaailma-päähenkilön varjoon. Hän on se "ai niin ja sitten oli sekin vielä" -hahmo, kun muistelen sarjan päähenkilöitä. Minusta hän jää muistettavuudessa aika samalle tasolle kuin ne päähenkilöt, jotka esiintyvät vain yhdessä teoksessa - ja niistäkin osa on muistettavampia kuin von Lipwig, vaikka hän on peräti kolmessa kirjassa pääosassa.
Epäilen, että Lipwigin haaleuteen muiden hahmojen rinnalla vaikuttaa myös se, että usein parhailla Kiekkomaailma-päähahmoilla on jonkinlaisia selkeitä heikkouksia ja puutteita, mutta von Lipwigillä ei, jos epärehellisyyttä ei laske (ja en laske, koska se tuottaa hänelle hyötyä eikä ole haitaksi kuten muiden päähahmojen heikkoudet). Hän muistuttaa enemmän keskivertoa komediallista antisankaria kuin sitä nyansoitua alakynnessä oloa, joka leimaa muita Kiekkomaailma-päähahmoja tavalla tai toisella.
Ehkä toinen lukumakuani vastaan haraava seikka von Lipwig -kirjoissa on se, että niissä ikään kuin ollaan omaan makuuni menty jo "liian pitkälle" teknologisessa kehityksessä, ja analogiat tosimaailmaan alkavat olla liian yksi yhteen. Aiemmin jännät uudet teknologiat olivat olemassa taikaversioina, mikä tarkoitti, että ne myös asettuivat fantasiamaailmaan ihan toisella tavoin kuin tosielämän vastineensa. Von Lipwig -kirjoissa on toisin: teknologiakin alkaa monelta osin olla teknisestikin samaa, ja maagisuus karisee.
Lisäksi hauska ja muille sarjan teoksille tyypillinen tuttujen hahmojen vilahtelu jäi aika vähäiseksi, kun päähenkilöllä oli ihan muutaman kanssa mitään vuorovaikutusta. Vaikka tapahtumapaikkana on Ankh-Morpork, kaupunki olisi voinut olla lähes mikä tahansa, sillä kytkökset muihin sarjassa tapahtuneisiin asioihin jäivät niin etäisiksi. Sekin sai teoksen tuntumaan jotenkin irralliselta verrattuna niihin aiempiin 28 osaan.
Oman nihkeytensä tuo myös käsiteltävänä oleva teema. Yritysmaailma ja sen kommervenkit on teemana sellainen, että etenkin nykypäivänä se esiintyy varsin usein fiktiossa. Sekin jotenkin tekee tästä romaanista vähemmän muistettavan: ei enää olekaan kyse kiehtovasti vaikkapa sodan ja lain suhteesta tai uskon ja uskonnollisuuden suhteesta, vaan melko toteavasti voitontavoittelun ja liike-elämän suhteesta. Sekin käsittely jää vaisummaksi ja pinnallisemmaksi kuin teemojen käsittely joissain muissa Kiekkomaailma-kirjoissa, joista sentään usein on saanut uutta ajateltavaa tai oivaltanut jotain. Ne oivallukset, joita Posti kulkee esittää, on esitetty jo monesti muualla.
Lisäksi juonen kaari on se kaikista arvattavin, mikä toisaalta harmittaa totuttuaan muutamiin ratkiriemukkaan yllättäviin loppuihin sarjan aiempien osien kanssa ja toisaalta auttaa ymmärtämään, miksi juuri tästä sarjan osasta on haluttu tehdä tuore TV-adaptaatio. Posti kulkee on tähän mennessä Kiekkomaailman sovinnaisin ja yllätyksettömin osa. Tämän teoksen luettuani intoni lukea Pratchettia alkoi selvästi hiipua. En ole vieläkään lukenut sarjan viimeistä osaa, vaikka se ilmestyi jo monta vuotta sitten. Vielä kymmenen vuotta aiemmin ennakkovarasin innokkaasti kirjastosta jokaisen uuden suomennoksen.
Aloin itse asiassa näitä asioita analysoituani epäilemään, että Posti kulkee on suosittu siitä syystä, että se vastaa eniten mainstream-fiktiota ja vähiten Kiekkomaailma-sarjan perinteitä. Siinä on ihmisille tuttuja aiheita ja päähenkilö on sillä tavalla arkkityyppinen, ettei tarvitse vaivautua epäkonventionaalisen fantasiapäähenkilön näkökulmaan eläytymiseen. Samalla se on tyyliltään niin vahvaa Kiekkomaailmaa, että se viihdyttää joka sivulla.
Hyllyssäni Pratchett on aivan yliedustettu kirjailija: keneltäkään muulta kirjailijalta en omista yli kymmentä teosta. Tämän lukukokemuksen jälkeen kuitenkin alkoi tuntua siltä, että ehkä kirjahyllyni ei välttämättä tarvitse juuri tätä teosta. Pidän monesta Pratchettin teoksesta paljon enemmän, ja Kiekkomaailmaa jälleen kaivatessani palaan mieluummin niiden pariin.
Terry Pratchett 2004/2012: Posti kulkee
Suom. Mika Kivimäki
Karisto. Helsinki.
398s.
Kansi: Paul Kidby
Epäilen, että Lipwigin haaleuteen muiden hahmojen rinnalla vaikuttaa myös se, että usein parhailla Kiekkomaailma-päähahmoilla on jonkinlaisia selkeitä heikkouksia ja puutteita, mutta von Lipwigillä ei, jos epärehellisyyttä ei laske (ja en laske, koska se tuottaa hänelle hyötyä eikä ole haitaksi kuten muiden päähahmojen heikkoudet). Hän muistuttaa enemmän keskivertoa komediallista antisankaria kuin sitä nyansoitua alakynnessä oloa, joka leimaa muita Kiekkomaailma-päähahmoja tavalla tai toisella.
Ehkä toinen lukumakuani vastaan haraava seikka von Lipwig -kirjoissa on se, että niissä ikään kuin ollaan omaan makuuni menty jo "liian pitkälle" teknologisessa kehityksessä, ja analogiat tosimaailmaan alkavat olla liian yksi yhteen. Aiemmin jännät uudet teknologiat olivat olemassa taikaversioina, mikä tarkoitti, että ne myös asettuivat fantasiamaailmaan ihan toisella tavoin kuin tosielämän vastineensa. Von Lipwig -kirjoissa on toisin: teknologiakin alkaa monelta osin olla teknisestikin samaa, ja maagisuus karisee.
Lisäksi hauska ja muille sarjan teoksille tyypillinen tuttujen hahmojen vilahtelu jäi aika vähäiseksi, kun päähenkilöllä oli ihan muutaman kanssa mitään vuorovaikutusta. Vaikka tapahtumapaikkana on Ankh-Morpork, kaupunki olisi voinut olla lähes mikä tahansa, sillä kytkökset muihin sarjassa tapahtuneisiin asioihin jäivät niin etäisiksi. Sekin sai teoksen tuntumaan jotenkin irralliselta verrattuna niihin aiempiin 28 osaan.
Oman nihkeytensä tuo myös käsiteltävänä oleva teema. Yritysmaailma ja sen kommervenkit on teemana sellainen, että etenkin nykypäivänä se esiintyy varsin usein fiktiossa. Sekin jotenkin tekee tästä romaanista vähemmän muistettavan: ei enää olekaan kyse kiehtovasti vaikkapa sodan ja lain suhteesta tai uskon ja uskonnollisuuden suhteesta, vaan melko toteavasti voitontavoittelun ja liike-elämän suhteesta. Sekin käsittely jää vaisummaksi ja pinnallisemmaksi kuin teemojen käsittely joissain muissa Kiekkomaailma-kirjoissa, joista sentään usein on saanut uutta ajateltavaa tai oivaltanut jotain. Ne oivallukset, joita Posti kulkee esittää, on esitetty jo monesti muualla.
Lisäksi juonen kaari on se kaikista arvattavin, mikä toisaalta harmittaa totuttuaan muutamiin ratkiriemukkaan yllättäviin loppuihin sarjan aiempien osien kanssa ja toisaalta auttaa ymmärtämään, miksi juuri tästä sarjan osasta on haluttu tehdä tuore TV-adaptaatio. Posti kulkee on tähän mennessä Kiekkomaailman sovinnaisin ja yllätyksettömin osa. Tämän teoksen luettuani intoni lukea Pratchettia alkoi selvästi hiipua. En ole vieläkään lukenut sarjan viimeistä osaa, vaikka se ilmestyi jo monta vuotta sitten. Vielä kymmenen vuotta aiemmin ennakkovarasin innokkaasti kirjastosta jokaisen uuden suomennoksen.
Aloin itse asiassa näitä asioita analysoituani epäilemään, että Posti kulkee on suosittu siitä syystä, että se vastaa eniten mainstream-fiktiota ja vähiten Kiekkomaailma-sarjan perinteitä. Siinä on ihmisille tuttuja aiheita ja päähenkilö on sillä tavalla arkkityyppinen, ettei tarvitse vaivautua epäkonventionaalisen fantasiapäähenkilön näkökulmaan eläytymiseen. Samalla se on tyyliltään niin vahvaa Kiekkomaailmaa, että se viihdyttää joka sivulla.
Hyllyssäni Pratchett on aivan yliedustettu kirjailija: keneltäkään muulta kirjailijalta en omista yli kymmentä teosta. Tämän lukukokemuksen jälkeen kuitenkin alkoi tuntua siltä, että ehkä kirjahyllyni ei välttämättä tarvitse juuri tätä teosta. Pidän monesta Pratchettin teoksesta paljon enemmän, ja Kiekkomaailmaa jälleen kaivatessani palaan mieluummin niiden pariin.
---
Terry Pratchett 2004/2012: Posti kulkee
Suom. Mika Kivimäki
Karisto. Helsinki.
398s.
Kansi: Paul Kidby
Tuo on yllättävä ajatus että tätä pidettäisiin parhaana Kiekkomaailma-kirjana, muistan tämän parissa ihan viihtyneeni mutta en ole jaksanut lukea sarjaa kovin paljon pitemmälle (myös ne muut Lipwig-kirjat ovat lukematta). Lipwig on tosiaan aika perinteinen antisankari ja minustakin tuntuu että tässä vaiheessa sarjassa teknologinen kehitys ja muukin alkaa mennä liikaa yksi yhteen tosimaailman kanssa, ja se kommentointi jää silloin pinnallisemmaksi ja osoittelevammaksi...
VastaaPoistaMielikuvani ovat toki noin kymmenen vuoden takaa, mutta esim. tällä hetkellä Goodreadsissa Going Postal -teoksella on toisiksi parhaat tähditykset koko Discworld-sarjassa. (Sama tähtikeskiarvo 4,38/5 on myös kirjalla Men At Arms. Paras tähtikeskiarvo on Night Watchilla: 4,49/5.) Tähdityksiä on siellä kymmenistä satoihin tuhansiin yhtä Discworld-osaa kohden, joten jollain tavalla on näemmä mutu-tuntumalleni perusteita.
PoistaJoo, niillä tähditysmäärillä on tilastollista uskottavuutta, mutta ihmettelen silti valintoja (en minä Night Watchiakaan nostaisi lähimainkaan kärkeä, joten en ymmärrä...Men At Arms toki oli mainio).
PoistaSama tuon Night Watchin kanssa - se erottuu edukseen sarjan uudemman pään teosten joukossa, mutta jää koko sarjan mittakaavassa matkan päähän kärjestä. Tiedä sitten, mistä johtuu!
PoistaMutta mieleen on kyllä painunut, että kehujen takia Going Postal oli ensi kertaa lukiessani melkoinen pettymys. Suuren hypetyksen jäljiltä oli odottanut parasta Pratchettia ikinä, mutta se olikin aika valju moneen muuhun verrattuna. Ehdin sen takia joitakin vuosia luulla, että olin "kasvanut ulos" Pratchetteista kokonaan.