Ling Meng-Tšu: Kiinalaisia lemmentarinoita
Rakkauden antologia, 1500-luvulla Ming-kaudella kehittyneen kiinalaisen kirjallisuuden helmi, joka kuvaa kansan elämää sen kaikkine ilmiöineen. Lemmentarinat ovat sävyltään hyvin eroottisia ja kuvaavat rakastavaisten iloja hauskan suorasukaisesti.
Kun nappasin kirjastosta mukaani "jotain nopeaa" Aasia-projektiini sopivaa luettavaa, en arvannut, millaiseen kultasuoneen iskisin. Takakansitekstin ja kannen perusteella luulin lukevani jotakin 1500-luvun irstailukokoelmaa hieman Boccaccion ja Cervantesin hengessä. Kokoelman taustoista ei itse painoksessa kerrota juuri mitään, lähinnä että se on käännös saksannoksesta ja että tarinat ovat Ling Meng-Tšun kynäs- siveltimestä. Pienen taustaselvityksen jälkeen kävi kuitenkin ilmi, että käsissäni on palanen kiinalaista klassikkoteosta.
Tämä teos siis sisältää seitsemän tarinaa Lingin tunnetusta tarinakokoelmasta 初刻拍案驚奇, englanniksi Slapping the Table in Amazement (loistava nimi tarinakokoelmalle, kuka nyt tuolla tavoin otsikoituja tarinoita ei haluaisi lukea? Jatko-osa pistää vielä paremmaksi: Slapping the Table in Amazement II). Teoshan ei siis varsinaisesti ole edes takakannessa mainitulta 1500-luvulta, vaan vuodelta 1627. Kokonaisuudessaan tarinakokoelmassa tarinoita on kokonaista 78 kappaletta, joista on tätä teosta varten saksannettu ja siitä suomennettu seitsemän. Tässä vaiheessa alkoi harmittaa, että alkuteosta on käännetty niin huonosti. Englanniksi on ylipäätään käännetty vain 40 tarinaa. Kaikki tämän kokoelman seitsemän tarinaa on myös käännetty englanniksi, mikä osaltaan auttoi johdattamaan niiden alkulähteille.
Erityistä teoksessa on noin kiinalaisen kirjallisuushistorian kannalta, että se on kirjoitettu puhekielisellä kiinalla eli mandariinikiinaksi klassisen kiinan sijaan. Tämä on hieman samansuuntainen valinta kuin saman ajan Euroopassa oli kunkin maan kielellä kirjoittaminen latinan sijaan. Lähipiirini pantagruelisti kiiruhti oitis luonnehtimaan Lingiä arvonimellä "Kiinan Rabelais", mutta vaikka analogia ei ole varsinaisesti toimiva, ei se täysin väärässäkään ole. Lingin teksti on varmasti mielenkiintoinen dokumentti ajan kielestä ja kertoo myös kirjallisen kulttuurin virtauksista.
Mutta mitä kiinalaiset lemmentarinat sitten pitävät sisällään? Kun jo ehdin mainitsemaan edellä Cervantesin ja Boccaccion - ja liitän mukaan Chaucerin ja Rabelaisin - ei mitään hurjasti niistä eroavaa. Olin suorastaan häkeltynyt siitä, miten paljon yhteistä uuden ajan alun kirjallisuudella (tai ainakin klassikoilla) on Euroopassa ja Kiinassa tämän vertailun perusteella. Tarinasikermät näyttävät toimineen yhtä lailla, ja vaikka takakansitekstissä väitetäänkin teoksen kuvaavan "kansan elämää", käytännössä siinä seikkailevat lähinnä vähän parempien piirien tai vähintäänkin keskiluokan edustajat - tässä kiinalaisessa versiossa erityisen usein virkamiehet. Ylempiin yhteiskuntaluokkiin keskittyminen on yhteistä kaikille mainitsemilleni eurooppalaisille kirjoittajille Chauceria lukuun ottamatta.
Yhtäläistä oli myös vahva uskonnollinen moraalikäsitys, joka määrittelee hyvät ja pahat teot. Eurooppalaisissa teoksissa se uskonto on luonnollisesti kristinusko, lähinnä katolinen versio. Kiinassa asia ei ole yhtä itsestään selvä: teoksessa on viitteitä sekä kungfutselaiseen, buddhalaiseen että taolaiseen uskoon. Silti tässäkin teoksessa uskonnollinen ja opettavainen sävy nivoo yhteen tarinoiden kehykset. Moraalittomasti käyttäytyviä kohtaa epäonni, moraalisesti käyttäytyviä onni. Valitettavasti myös kungfutselainen naiskuva pyrki esiin useina koko naissukupuolta vähättelevinä ilmauksina siellä täällä, mutta toisaalta taolainen seksipositiivisuus ja naisen toimijuuden hyväksyminen ovat pääasiallisesti vallitseva sävy.
Kuten arvata saattaa, eurooppalainen uskonnollinen moraalikoodisto ei ole täysin sama kuin kiinalainen, edes 1600-luvulla. Vaikka paljon yhteisiä piirteitä onkin vastaavien tarinoiden eurooppalaisissa vastineissa - esimerkiksi yksilön ja yhteisön välisissä suhteissa, Euroopassa keskiajalla vallinneen yhteisöllisen kulttuurin vuoksi - oleellisia erojakin on. Yhteinen lähtökohta kyllä oli: oli kiehtovaa huomata, että eurooppalaisten vastaavien tarinoiden tapaan irstailemassa ovat usein nunnat ja munkit. Mutta mitä he tekivät ja mitkä olivat tekojen seuraukset, on asia erikseen.
Ensinnäkin eurooppalaisesta vastaavasta perinteestä poiketen irstailussa oli usein useita osapuolia - "kaikki kaikkien kanssa vuoron perään" on kuvaava summaus - ja lähes joka tarinassa nähdään myös saman sukupuolen välisiä suhteita, jotka esitetään lähinnä täydennyksenä seksielämään. Taivaallinen rangaistus tai epäonni tarinoissa kohtasi kuitenkin niitä, jotka olivat omistaneet koko elämänsä lemmenpuuhille velvollisuutensa unohtaen tai jotka vääryydellä, viekkaudella tai väkivallalla olivat hankkineet itselleen seuraa, erityisesti jos samalla tuhottiin (miehen tai naisen) siveellisyys tai avioliitto. Sen sijaan edellä mainitut lemmentyöt saman sukupuolen tai useamman henkilön kanssa eivät itsessään olleet paheksuttavia, vaan niitä saattoi harjoittaa tarinan sankarikin.
Lisäksi tarinoissa oli yksi toistuva piirre, joka oli minusta erityisen mielenkiintoinen: suhde oikeuslaitokseen. Näissä Lingin tarinoissa oikeudenpalvelijat ovat lähes poikkeuksetta tarinan sankareita, jotka viisaudella ja nokkeluudella selvittävät asioiden oikean laidan ja laittavat asiat järjestykseen. Lisäksi käytännössä jokaiseen tarinaan myös kuuluu oleellisena juonen vaiheena oikeusjuttu.
Ensiksi jotain on tehty ja joku kärsinyt vääryyttä, sitten seuraa oikeuteen haastaminen ja lopulta (useimmiten) viisas oikeus selvittää kaiken ja antaa rangaistuksensa, jonka päälle monia vielä kohtaa myös taivaallinen rangaistus ennenaikaisen kuoleman tai jonkinlaisen koston seurauksena. Kun eurooppalaisissa tämän ajan kertomuksissa asianajaja on miehistä alhaisin ja lähinnä vitsi, näissä tarinoissa oikeus on ehkä ankara, mutta myös lempeä ja ehdottoman oikeamielinen.
Tässä teoksessa tarinat oli otsikoitu, mutta ymmärtääkseni tarinoiden otsikot ovat käytännössä lyhyitä runoja, jotka summaavat kiinnostuksen herättävällä tavalla tarinan sisällön tai muutaman kiinnostavan käänteen. Nämä olivat parhaimmillaan riemastuttavia, usein jännittäviä ja paikoin hämmentäviä, mutta suorastaan loistava idea. Tässä painoksessa oli ilahduttavasti säilytetty ja käännetty myös alkuperäinen otsikko, ja vielä ilahduttavammin alkuperäinen kiinankielinen otsikko oli esillä kunkin tarinan aloitussivulla.
Yhtäläistä oli myös vahva uskonnollinen moraalikäsitys, joka määrittelee hyvät ja pahat teot. Eurooppalaisissa teoksissa se uskonto on luonnollisesti kristinusko, lähinnä katolinen versio. Kiinassa asia ei ole yhtä itsestään selvä: teoksessa on viitteitä sekä kungfutselaiseen, buddhalaiseen että taolaiseen uskoon. Silti tässäkin teoksessa uskonnollinen ja opettavainen sävy nivoo yhteen tarinoiden kehykset. Moraalittomasti käyttäytyviä kohtaa epäonni, moraalisesti käyttäytyviä onni. Valitettavasti myös kungfutselainen naiskuva pyrki esiin useina koko naissukupuolta vähättelevinä ilmauksina siellä täällä, mutta toisaalta taolainen seksipositiivisuus ja naisen toimijuuden hyväksyminen ovat pääasiallisesti vallitseva sävy.
Kuten arvata saattaa, eurooppalainen uskonnollinen moraalikoodisto ei ole täysin sama kuin kiinalainen, edes 1600-luvulla. Vaikka paljon yhteisiä piirteitä onkin vastaavien tarinoiden eurooppalaisissa vastineissa - esimerkiksi yksilön ja yhteisön välisissä suhteissa, Euroopassa keskiajalla vallinneen yhteisöllisen kulttuurin vuoksi - oleellisia erojakin on. Yhteinen lähtökohta kyllä oli: oli kiehtovaa huomata, että eurooppalaisten vastaavien tarinoiden tapaan irstailemassa ovat usein nunnat ja munkit. Mutta mitä he tekivät ja mitkä olivat tekojen seuraukset, on asia erikseen.
Ensinnäkin eurooppalaisesta vastaavasta perinteestä poiketen irstailussa oli usein useita osapuolia - "kaikki kaikkien kanssa vuoron perään" on kuvaava summaus - ja lähes joka tarinassa nähdään myös saman sukupuolen välisiä suhteita, jotka esitetään lähinnä täydennyksenä seksielämään. Taivaallinen rangaistus tai epäonni tarinoissa kohtasi kuitenkin niitä, jotka olivat omistaneet koko elämänsä lemmenpuuhille velvollisuutensa unohtaen tai jotka vääryydellä, viekkaudella tai väkivallalla olivat hankkineet itselleen seuraa, erityisesti jos samalla tuhottiin (miehen tai naisen) siveellisyys tai avioliitto. Sen sijaan edellä mainitut lemmentyöt saman sukupuolen tai useamman henkilön kanssa eivät itsessään olleet paheksuttavia, vaan niitä saattoi harjoittaa tarinan sankarikin.
Lisäksi tarinoissa oli yksi toistuva piirre, joka oli minusta erityisen mielenkiintoinen: suhde oikeuslaitokseen. Näissä Lingin tarinoissa oikeudenpalvelijat ovat lähes poikkeuksetta tarinan sankareita, jotka viisaudella ja nokkeluudella selvittävät asioiden oikean laidan ja laittavat asiat järjestykseen. Lisäksi käytännössä jokaiseen tarinaan myös kuuluu oleellisena juonen vaiheena oikeusjuttu.
Ensiksi jotain on tehty ja joku kärsinyt vääryyttä, sitten seuraa oikeuteen haastaminen ja lopulta (useimmiten) viisas oikeus selvittää kaiken ja antaa rangaistuksensa, jonka päälle monia vielä kohtaa myös taivaallinen rangaistus ennenaikaisen kuoleman tai jonkinlaisen koston seurauksena. Kun eurooppalaisissa tämän ajan kertomuksissa asianajaja on miehistä alhaisin ja lähinnä vitsi, näissä tarinoissa oikeus on ehkä ankara, mutta myös lempeä ja ehdottoman oikeamielinen.
Tässä teoksessa tarinat oli otsikoitu, mutta ymmärtääkseni tarinoiden otsikot ovat käytännössä lyhyitä runoja, jotka summaavat kiinnostuksen herättävällä tavalla tarinan sisällön tai muutaman kiinnostavan käänteen. Nämä olivat parhaimmillaan riemastuttavia, usein jännittäviä ja paikoin hämmentäviä, mutta suorastaan loistava idea. Tässä painoksessa oli ilahduttavasti säilytetty ja käännetty myös alkuperäinen otsikko, ja vielä ilahduttavammin alkuperäinen kiinankielinen otsikko oli esillä kunkin tarinan aloitussivulla.
Lopuksi vielä lyhyt huomio kansikuvasta ja kuvituksista. Ne on tehnyt sama kuvittaja, Matti Louhi, jonka kuvituksiin olen aiemminkin törmännyt. Minut yllätti suuresti se, että kuvat olivat suomalaisen kuvittajan tekemiä eivätkä vaikkapa aiheeseen sopivia oikeasti kiinalaisia taideteoksia. Enkä tarkoita nyt tyylin jäljittelyä, joka kyllä tällaiseen harjaantumattomaan silmään menee ihan täydestä ja on teknisesti hyvää. (Vaikka en nyt olekaan täysin vakuuttunut esim. ajan muodin oikeellisuudesta enkä ottaisi näitä kuvituksia dokumentteina.)
Tuntuu vain varsin kummalliselta palkata suomalainen kuvittaja jäljittelemään klassista kiinalaista taidetta. Mutta ehkä sitten tuolloin 1992 ennen internetin huikeaa valtavirtaistumista oli helpompi vain tilata "jotain samanhenkistä" kotimaasta. Se tosin jäi mysteeriksi, olivatko myös tarinoiden alkulehdellä esitellyt otsikkorunot kirjoittanut kiinaksi myös kuvittaja, vai oliko ne hankittu jostakin muualta.
Ei siis voi sanoa muuta kuin että hyvä, että tulin tämän lukeneeksi ja harmi, ettei koko teosta ole suomennettu. Olisin hyvinkin voinut lukea vielä 71 tarinaa lisää ihan vain 1600-luvun Kiinaan tutustuakseni. Vaikka sellainen täräys ei olisikaan toiminut nopeana luettavana, tietenkään. Sain ainakin tästä alkupalasta mielenkiintoisen näkökulman 1600-luvun kiinalaiseen kirjallisuuteen, jossa oli yllättävän paljon tuttua ja kiehtovasti vierasta.
Lukisin kiinalaisia klassikoita lisääkin, jos se olisi mahdollista. Caon Punaisen huoneen uni 1700-luvulta on suomennettu vain lyhennelmänä (karsittuna alkuperäisestä 2500 sivusta 800 sivuun!), mikä kismittää, mutta ehkä sitä jonakin päivänä on pakko. Sen verran koen sivistyneeni jo tästä pikku palasesta Lingin pääteosta.
Lukisin kiinalaisia klassikoita lisääkin, jos se olisi mahdollista. Caon Punaisen huoneen uni 1700-luvulta on suomennettu vain lyhennelmänä (karsittuna alkuperäisestä 2500 sivusta 800 sivuun!), mikä kismittää, mutta ehkä sitä jonakin päivänä on pakko. Sen verran koen sivistyneeni jo tästä pikku palasesta Lingin pääteosta.
---
Ling Meng-Tšu 1627/1992: Kiinalaisia lemmentarinoita
Suom. Kyllikki Härkäpää (saksannoksesta), Pertti Nieminen (runot, kiinasta)
Gummerus. Helsinki.
254s.
Kansi ja kuvitus: Matti Louhi
Kommentit
Lähetä kommentti