Hiromi Kawakami: Sensein salkku


Eräänä iltana Tsukikon kantapaikassa on hänen entinen opettajansa. Sensei on ainakin 30 vuotta vanhempi, eläkkeellä, varmaan jo leski. Ensimmäisen illan jälkeen he tapaavat uudelleen ja taas uudelleen, aina sattumalta. Kahden vuoden kuluttua Sensei pyytää Tsukikoa treffeille museoon.  
Sensein salkku on suloisen surumielinen, oikullinen rakkaustarina 2000-luvun Tokiossa. Hiromi Kawakami (s. 1958) on yksi Japanin rakastetuimpia nykykirjailijoita.

Välillä vain tulee eteen sellaisia kirjoja, joiden kanssa ystävystyy hetimiten. Sensein salkku on yksi niistä. Pidin miljööstä, pidin hahmoista, pidin kerronnasta. Niissä kaikissa oli jotakin sellaista, joihin vain solahti ja tarina alkoi heti vetää. Maailma klikkasi, päähenkilö Tsukiko on ehkä samastuttavin romaanihenkilö johon ikinä olen törmännyt (niitä ei montaa ole - nythän en äkkiseltään muista yhtäkään) ihan jo niin naurettavuuksiin asti, että kirjassa oli kappaleita, jotka olisivat voineet olla omasta elämästäni. Toki ihan kaikki ei tietenkään ollut, helpotukseksi toki.

Kawakami on jälleen yksi Akutagawa-palkittu kirjailija, enkä lainkaan ihmettele, miksi. Teoksen proosa on taidokasta ja keveää tavalla, joka ei etualaista kieltä, mutta silti herättää ihastuksen hetkiä yksinkertaisen tyylikkäällä ilmaisullaan. Minusta on loistavaa, että teoksessa ei selitellä juuri mitään, vaan asiat lähinnä tapahtuvat milloin mistäkin syystä ja tarina rullaa eteenpäin.

Kirja on nimetty takakannessa rakkaustarinaksi - määre, jota minun mielestäni lätkitään turhaan kaiken etäisestikin sitä muistuttavan päälle ja tehdään hallaa paitsi varsinaisille rakkaustarinoille myös niille ihan muusta kertoville teoksille, jotka vain näyttävät rakkaustarinoilta. Tokihan rakkaus ja romanssikin on tietyllä tavalla Sensein salkussa läsnä juonta kuljettavana voimana ja kehyksenä, josta hieman lipsahdellaan välillä ja johon astumista ylipäätään pohditaan. Minusta teoksessa oli kyse ihan kaikesta muusta kuin varsinaisesti rakkaudesta, vaikka tarina siihen muotoon taivutetaankin.

Itse luin teoksen siten, että siinä on kyse lähinnä vain Tsukikon itsetutkiskelusta ja omasta merkityksen hausta, joka saa muodon muun muassa ihmissuhteisiin hakeutumisen muodossa. Tällä itsetutkiskelulla en tarkoita mitään vellomista ja vatulointia, vaan ihan jo tekojen ja dialogin kautta välittyy valtava määrä pinnanalaista liikehdintää, epäröintiä, luonteikkuutta ja valinnanvaikeutta. Kuten edellä totesin, Tsukikon ajatuksia kyllä kuvaillaan, mutta paino on nopeilla ja ohikiitävillä ajatuksilla, ei millään sisäisillä monologeilla.

Minusta Tsukiko on suorastaan loistava päähenkilö. Minun on sanottava, etten hetkeen muista lukeneeni yhtä raikasta ja samastuttavaa kuvausta naishahmosta: Tsukiko on ensisijaisesti oma persoonansa, joka nyt sattuu olemaan nainen monien muiden piirteidensä joukossa. Tavallisestihan naispäähenkilöt ovat jotenkin NAISpäähenkilöitä, joilla juuri naiseus on määrittävin (luonteen)piirre. Tsukikolle kaikista eniten sukupuolta korostaa yhteiskunta, joka painostaa häntä tekemään toisia asioita tai jättämään toisia tekemättä. Tähän Tsukiko suhtautuu puolihuolimattomasti - häntä itseään kiinnostavat itsereflektiot ovat ihan muualla. Toisin sanottuna Tsukikoa ei kuvailla tippaakaan toiseuttavasti tai kenenkään muun linssin kautta, hän on vain hän. Ihanaa.

Ja sitten on tietysti teoksen nimessäkin esiintyvä henkilö, Sensei, eli Tsukikon vanha äidinkielenopettaja. Hän jää hahmona etäiseksi - tahallisestikin - jonkinlaiseksi lähes myyttiseksi olennoksi, joka vain ilmestyilee Tsukikon arkeen ja sekoittaa sen raiteiltaan milloin milläkin oikulla. Tästä ihmissuhteesta muodostuu kuitenkin vaihtoehto Tsukikolle tarjottuihin muihin elämänvalintoihin ja vieläpä sellainen, joka antaa hänen olla oma itsensä ilman muutospaineita. Jos teoksessa mitään varsinaista romanssia onkaan, se jää täysin sivuosaan, ja keskiöön tuntuu ennemminkin jäävän kysymys, mitä Tsukiko lopulta elämältään haluaa. 

Sensein salkku on kahdesta ja puolestasadasta sivustaan huolimatta supernopeaa luettavaa. Tavallaan minusta tuntuukin, että lukukokemus oli tietyllä tavalla liian helppo. Tämä on selkeästi kirja, jota pitäisi lukea useampaan kertaan. Tämä on ehkä niitä harvoja kirjoja, jonka voisin harkita hankkivani. Todennäköisesti odotan ensin, että alkaa tehdä mieli lukea tämä teos uudestaan joskus parin vuoden päästä. 


---

Hiromi Kawakami 2001/2017: Sensein salkku
Suom. Raisa Porrasmaa
Schildts & Söderströms. Helsinki.
243s.
Kansi: Satu Kontinen

Kommentit

  1. Oi miten ihana ja innostava kirjoitus tästä kirjasta, johon en ole itse koskaan tarttunut koska jotenkin olen ollut ennakkoluuloinen. Olen kirjaa kyllä kirjastossa hiplannut, mutta jättänyt kuitenkin aina sinne. Ensi kerralla otan mukaani! Eli kiitos tästä kirjoituksesta, jotenkin kolahti nyt minuun tämä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, itsekin olin jostain syystä kovin ennakkoluuloinen, mutta teoksen persoonallisuus hurmasi heti ensi sivuilta lähtien. Ihanaa, jos sain sinut innostumaan tästä, toivottavasti kolahtaa!

      Poista
  2. Tämä on itsellenikin jäänyt mieleen erityisen hyvänä teoksena. On myös poikkeuksellinen (tai ainakin vakiintuneiden - länsimaisten? - narratiivien vastainen) kuvaus alkoholismista.

    Epäsentimentaalinen ja koskettava kirja, siinäpä paras mahdollinen yhdistelmä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotin jostain syystä etukäteen, että teos olisi jotenkin tylsähkön sovinnainen, mutta kaikkea muuta. Arvelisin mutulla, että länsimaisuus se alkoholismikuvauksessa juuri loistaa poissaolollaan, sillä moralismi puuttuu eikä mitään suurta kääntymystä/tuhoutumista tapahdu.

      Hyvä kiteytys. On aina raikasta lukea kirjallisuutta, jossa lukijalle annetaan tilaa eikä rivien välistä paista jatkuvasti, miten tässä nyt kuuluisi tuntea.

      Poista

Lähetä kommentti

Viikon luetuimmat