Blaise Cendrars: Kulta


Romaani kertoo Kalifornian perustajan elämäntarinan. Johann August Suter syntyi Sveitsissä, kulkeutui Amerikkaan ja löysi Tyynenmeren tarunomaisen rannikon. Viljava maa teki hänestä Yhdysvaltain rikkaimman miehen: Kalifornia ja Suter olivat 1800-luvun puolessavälissä yksi ja sama asia. Suterin mailta löytynyt kulta koitui hänen kohtalokseen. 
Kulta on Cendrarsin proosateoksista tosipohjaisin. Kirjallisen anekdootin mukaan Stalin piti romaania yöpöydällään ja kirjailijan hyvä ystävä Henry Miller ylisti teosta. Kulta on käännetty yli kahdellekymmenelle kielelle ja siitä on tehty elokuvakin. 

Kulta hypähti lukulistaani kiireisen syksyn villinä yllätyksenä, kun jo ties kuinka monetta viikkoa tällainen satasivuinen teos on ainoa, jonka ehtii viikon aikana lukea loppuun. En ollut suoraan sanottuna koskaan kuullutkaan tästä maailmankirjallisuuden klassikosta, joten siinä mielessä sattumus oli oikein mainio. Toisaalta taas näin teoksen ansioita sen enempää selvittämättä sanoisin äkkiseltään, että Kulta ei nyt klassikkoasemastaan huolimatta suuremmin hetkauttanut. 

Kerronnallisesti se on tyylikäs: tarina etenee lyhyinä, tehokkaina katkelmina, niin lyhyiksi päälauseiksi pilkottuna että tämä olisi jo melkein kemiproosaa, jos vain tukinuittoa olisi enemmän. Tarinassa on selkeä kaari, joka lähtee tunnelmoivasta alkukappaleesta ja jatkaa tehokkaasti ja määrätietoisesti - päähenkilö Suterin tapaan siis - loppuun saakka. Tunnelmoivuus ja yksittäisten hetkien kuvaukset jäävät lähinnä tarinan käännekohtiin. 

Noin historiallisena hahmona Suter ei ollut minulle myöskään tuttu, ehkäpä osittain siksi, että Yhdysvaltojen historia 1800-luvulla ei noin lähtökohtaisesti ole koskaan ollut sitä minun mielestäni kaikista kiehtovinta historiaa. Niinpä Kalifornian historia oli yksi suuri kysymysmerkki. Kullan jälkeen kysymysmerkki ei ole yhtä suuri, mutta toisaalta en osannut lukea tätä teosta puhdasta faktaa välittävänä dokumenttina, kuten yleensä yritän välttää kaunokirjallisuutta lukemasta.

Mitä kuitenkin luin tietyllä tavalla totena oli se sävy, jolla Suterin tarina kerrottiin. Juonessahan hän siis kipuaa sinnikkyydellä ja päämäärätietoisuudella - nykypäivän kardinaalihyveitä edelleen! - lähes tyhjästä suureksi maanomistajaksi ja upporikkaaksi. Kaikki alkaa olla Suterin kannalta hienosti, on kartanoita ja valtavat maaomistukset, ahkerasti työskenteleviä alaisia kylittäin ja valtavat tuottoisat viljelykset, mutta sitten tulee takaisku: hänen mailtaan löytyy kultaa. Kultakuume valtaa ihmiset lähellä ja kaukana, sillä helppo elämä on lähempänä kuin koskaan, ja Suterin valtavan tilan työntekijät jättävät tehtävänsä kultaa kaivaakseen. Lisäksi alueelle muuttaa valtava määrä ihmisiä muodostaen San Fransiscon kaupungin. 

Minulle tuli teoksen lukemisen jälkeen olo, että tässä on tietyllä tavalla esillä se yleislänsimainen kulttuurillinen eetos, jossa periaatteessa mikä tahansa on loppupeleissä hyväksyttävää tai ainakin kunnioitettavaa, jos sillä saadaan rahaa aikaiseksi. Tai työpaikkoja, joilla lisätään kulutusta, eli siis tuetaan kapitalismia. Tai lisätään vähintäänkin omistajan kulutusta. Sillä ei ole niin väliä, onko työvoima esimerkiksi kotiseuduiltaan siepattuja orjia, kuten Suterin tilan alkuperäiset työntekijät. Suterin tila on paitsi teoksessa usein viitatussa aikalaisdiskurssissa juuri Suteriin henkilöityvä, myös kerronnassa sitä itsestäänselvästi. Suter ja vain Suter on nostanut Suterin suuruuteen.

Teoksen kerronnan näkökulmasta huomio on aina Suterissa ja hänen kärsimyksissään, toki kirjakin kertookin nimenomaisesti hänestä. Mutta nykylukijana hieman kylmää aina, kun Suterin palkollisten tai orjien kuolema tai kärsimys on pelkkä yksinkertainen, neutraali takaisku Suterille ilman sanankaan tai ajatuksen tuhlaamista ihmiskohtaloihin. Hänen nähdään omistavan ihmiset myös hyvin konkreettisessa merkityksessä: heidän arvonsa on suoraan yhteyksissä siihen, mitä hyötyä tai harmia heistä on Suterille. Huomaa, että olen kasvanut 2000-luvun vastanarratiivikulttuurissa, sillä heti alkoi askarruttaa, millainen näkökulma kaikkeen ympäröivään "rikkauteen ja yltäkylläisyyteen" on ollut esimerkiksi Suterin Tyyneltämereltä ryöstämillä orjilla. 

Tavallaan Kultaa voisikin lukea myös toisesta näkökulmasta: Suter oli "itse" luonut rikkautensa, mutta kun hän jäi tosiaankin yksin, ilman palkka- ja orjatyövoimaa, ei hän kyennyt ylläpitämään kaikkea rikkauttaan vaan se jäi mätänemään pelloille ja suuren vartioimattoman pinta-alansa alttiiksi ryöstelylle. Hänen "yksin" luoma rikkautensa valui heti pois, kun hän jäi siitä täysin yksin hallinnoimaan. Tämä nostaa esiin kapitalismikriittisen paradoksin siitä, miksi alue ja sen tuottamat hyödykkeet kuuluvat ainoastaan hänelle. Tavallaan teosta voi siis lukea joko kapitalistisen järjestelmän puolustuksena tai kritiikkinä.

Suterin romahdus on ehkäpä teoksen kiinnostavin osuus siksikin, että häntä ei enää sen jälkeen kuvata ainoastaan sympaattisena ja ihailtavana hahmona. Toki kerronnassa on loppuun asti myötätuntoinen sävy, mutta samaan aikaan tekstin kautta tulee esiin hahmo, joka katkeroituu ja vaipuu synkkämielisyyteen - täysi kontrasti alun päämäärätietoiselle menestyjälle. Suterilla olisi mahdollisuuksia tehdä se uudelleen, mutta hän kykenee ajattelemaan ainoastaan menettämiään asioita. Tästä tulee nykypäivänä tietysti mieleen kaikki menestysvalmennukset ja tsemppipuheyrittäjät, joiden diskurssissa Suteria voitaisiin pitää varoittavana esimerkkinä, "luovuttajana". Sitä taustaa vasten Suter alkaa itse asiassa näyttää ihnhimillisemmältä kuin hän oli alussa jahdatessaan häikäilemättä unelmaansa suurista rikkauksista.

Tämä pieni ja lyhyt teos on siis ihan kiinnostava ranskankielisen kirjallisuuden klassikko, jota voi eittämättä lukea monella tavalla. Sen voi nähdä samaan aikaan yhden miehen kohtalona, toisaalta yhteiskunnallisena menestystarinana, jossa on epäreilu takaisku, kapitalismikriittisenä teoksena tai sitten vain yhdenlaisena kuvauksena kultakuumeen ajoilta Yhdysvalloista. Kaikissa näissä luentatavoissa on perusteensa, ja ehkäpä monisärmäisyys on se syy, miksi Kultaa luetaan edelleen. 


---

Blaise Cendrars 1924/2001: Kulta - Kenraali Johann August Suterin ihmeellinen tarina
Suom. J. S. Helander
Gummerus. Helsinki. 
167s.
Kansi: Tapani Aartomaa

Kommentit

Viikon luetuimmat