Sandra Paretti: Lumottu laiva

On heinäkuu 1914, I maailmasodan aatto. Saksalainen loistoristeilijä lähtee New Yorkista Eurooppaan, päämääränään Bremerhaven. Keskellä valtamerta aluksen kapteeni saa salakielisen sähkeen: sota on syttynyt ja laivan täytyy palata Yhdysvaltoihin. Alus laskee maihin Mainen rannikolla, pienessä Bar Harborin kaupungissa, joka on miljonäärien suosima lomanviettopaikka. Paikalliset asukkaat ystävystyvät laivan miehistön kanssa ja seuraa unohtumaton kesä, idylli, jota kukaan heistä ei koskaan unohda. Ei suloinen miljonääriperijätär Anne Butler enempää kuin risteilijän komea perämieskään, Fred Vandermark, jota kaikki naiset tavoittelevat.

Kun edellinen lukemani teos osoittautuikin pitkälti viihteelliseksi, totesin itsekseni, että nyt on sitä laatua sitten saatu taas hetken edestä. No, mitä käykään kun tartun seuraavaan kierrätyskirjahyllyn löytöön: se alkaa vielä edellistäkin tunnollisemmin seurata viihteellisen kirjallisuuden raiteita. Itsehän siis otin teoksen mukaani vain sen kiehtovan nimen perusteella - mielleyhtymät fantasiakirjallisuuteen ja niin edes päin - mutta liian myöhään (noin kymmenen sivua luettuani) tajusin, että tällainen kuvasto sopii myös siihen viihdegenreen. 

Ajattelinpa siinä sitten, että no joo, luetaan nyt kun aloitettiinkin. Tällaiset viihteelliset historialliset romaanit olivat siirtymäkauden kirjallisuuttani hakiessani jotakin uutta teini-iän fantasiavillitykseni jälkeen. Ehkä tekisi ihan hyvääkin lukea tällainen yksittäinen teos - kuka tietää vaikka pitäisin siitä. Toisin kuitenkin kävi, kuten pahoin pelkäsinkin.

Itsehän olen sitä mieltä, että "kaikkien naisten tavoittelema" komistus ja nuori, kaunis, "erilainen kuin muut tytöt" miljoonaperijätär on aikasta kyllästyttävä romanssiparivaljakko. Kummatkin hahmot ovat niin ylikäytettyjä populaarikulttuurissa, että niistä on vaikea saada enää mitään irti - vaikka toki tällaisessa kirjallisuudessa se juttu onkin, että käytetään juuri vanhoja ja hyviksi havaittuja kaavoja, joiden kanssa lukija voi tuntea olevansa turvassa.

Minä kuitenkin tunsin olevani lähinnä tervassa, sillä teoksen vajaat kolmesataa sivua kääntyivät erittäin hitaasti. Kaikki asiaankuuluvat tilpehöörit sankarittareen rakastuneesta lapsuudenystävästä kilpakosijattarien kautta charmanttiin kapteeniin ja teräväkieliseen rikkaaseen isoäitiin jotenkin vain... ikävystyttivät loputtomasti. Voisin kuvitella, että saattaisin juuri ja juuri jaksaa katsoa tätä tarinaa televisiosovituksena, mutta silloin käsikirjoituksen tulisi olla hyvä. 

No, kaipa Lumotussa laivassa jotakin ansioitakin on: sen historiallinen kuvaus ei ole mitenkään silmiinpistävän huono ja romantisoitunakin tuntuu siltä, että miljööseen on todella panostettu, eikä se ole ainoastaan pahvikulissi tapahtumien taustalla. Jostakin läpi paistaa selkeä hullaantuminen 1910-luvun yläluokan juhlientäyteiseen elämään. Lisäksi kielestä ja ilmaisusta ei ole mitään valittamista, vaikka se ei millään tavalla häikäissytkään. Voisin kuvitella, että viihdekirjallisuutta lukeville tämä voisi olla oikeinkin mukava välipala. Juonen loppuratkaisu ei ole aivan kaikista ilmeisin, mutta ehkä se toisiksi ilmeisin kuitenkin. Yllättävintä oli päähenkilön vaihtuminen vaivihkaa kirjan aikana.

Vaikka tapahtumat sijoittuvat historialliseen miljööseen, olen hieman epäileväinen kutsumaan Lumottua laivaa historialliseksi romaaniksi - se ei sijoitu kirjoitushetkestään niin kauas menneisyyteen, että se voisi olla sillä tavalla historiallinen kuin historiallisen romaanin määritelmään usein kuuluu. Aikalaisromaani ja historiallinen romaani erotetaan toisistaan sen perusteella, mihin tekstin tapahtuma-aika suhteutuu verrattuna kirjoitusaikaan. Kun teoksen tapahtuma-aikaan syntynyt henkilö voisi olla teoksen julkaisuaikaan yhä elossa, ei minusta ole kyse historiallisesta romaanista. Tämä ei tosin ole mikään tieteellinen määritelmä, mutta omassa ajatusmaailmassani rajaan asian näin.

No, niin tai näin, Lumottu laiva kylpee mielellään aikakautensa loistossa - ehkä hieman liikaakin. Usein menneisyyttä tulee tämäntyyppisissä romaaneissa kaunisteltua, ja Lumottu laiva on yksi selkeä esimerkki. Sota on vain juonen käynnistävä sattuma hahmojen elämässä, ja pääpaino on liehittelyillä, juoruilulla ja juhlimisella. Vaikka tietysti ylhäisö jatkoi tämäntapaisia huvituksia sodan aikanakin, ja koreilua ja juhlimista pidettiin joissakin piireissä pikemminkin velvollisuutena, jotta pidettiin tunnelma korkealla kotirintamalla. Lukija halutaankin tässä teoksessa pitää ensisijaisesti huolehtimassa päähenkilöiden tulevaisuudesta.

Tapahtumapaikkana Lumotussa laivassa - saksalainen teos muuten alkujaan - on Kanada, jonka rannikkokaupunkiin purjehtii sodan kääntämällä reitillä Atlanttia ylittämässä ollut saksalainen luksuslaiva elegantteine miehistöineen ja jumittuu sinne määräämättömäksi ajaksi. Tilanne tietysti muuttaa kaikkien osapuolten elämää ja sotkee paikalliset ihastus- ja rakkauskuviot. Pian teoksen ensisijaisena painopisteenä onkin se, kehen komea perämies lopulta rakastuu ja kuka pääsee naimisiin, jos pääsee.

Teoksen tärkeitä hahmoja ovat siis 19-vuotias perijätär Anne ja tavoiteltu perämies Vandermark, mutta erityistä painoa annetaan myös Annen ja hänen rikkaan ja matriarkkamaisen isoäitinsä Temperencen suhteelle. Temperence hallitsee omaa pikku maailmaansa ja läheisiä ihmisiään suvereenisti, ja Anne kokee paineita myös kapinoida isoäitiä vastaan. Ihan mukava sivujuoni, joka tuo hieman monipuolisuutta pelkän rakkausruletin keskelle, mutta toisaalta ei juonena mitenkään erityisen syvällinen. (Lisäksi sattumoisin luin juuri viime kesänä du Maurierin Tapahtui eräänä päivänä, jossa nuori "erilainen kuin muut tytöt" -sankaritar asuu vahvatahtoisen ja varakkaankin isoäidin taloudessa.)

Kun nyt historiallisista romaaneista tuli puhe, minulla on yksi sitäkin laatua hyllyssäni odottelemassa - ja niin sanotusti "real deal" -osastoa, sillä se on lähtöisin nykymuotoisen historiallisen romaanin isäksikin tituleeratun Walter Scottin kynästä. En tiedä, valikoituuko se vielä luettavakseni, mutta kyllä alkavat Skotlannin sumuiset nummet pikku hiljaa vetää puoleensa. Lumotun laivan sen sijaan vien takaisin kierrätyshyllyyn ja koetan jatkossa googlettaa hieman huolellisemmin jo hyllyllä, että näitä viihdepläjäyksiä ei osuisi luettavaksi kahta kertaa peräkkäin. Alkaa jo nimittäin hieman uuvuttaa.

---

Sandra Paretti 1977/1979: Lumottu laiva
Suom. Margit Salmenoja
Hämeenlinna. Karisto.
301s.