Daphne du Maurier: Tapahtui eräänä päivänä

18-vuotias Emma herää eräänä aamuna pahaa aavistamatta. Hän on asunut tyytyväisenä isoäitinsä luona. Isoäiti on kuuluisa ex-näyttelijätär, joka on adoptoinut luokseen kuusi poikaa. Talossa on siis vipinää riittänyt.

Mutta nyt jotain kummallista on tapahtunut. Puhelin ei toimi, ei myöskään radio tai televisio. Ja satamassa on amerikkalainen sotalaiva. Selviää, että Iso-Britannia ja Yhdysvallat ovat muodostaneet liittouman. Kaikki eivät kuitenkaan ole sitä mieltä, että se on hyvä juttu... Ja tässä isoäiti Mad ja hänen lapsenlapsensa Emma näyttelevät suurta roolia.

Lukuharrastus se tuottaa jännittäviä poukkoiluja omien arkisten ratojen ulkopuolelle. Nytkin satuin ottamaan tällaisen helposti lähestyttävän oloisen teoksen luettavaksi lähimmästä kirjahyllystä, ja päädyin lukemaan eräänlaista vaihtoehtohistoriallista Brexit-visiota 70-luvulta. Ihan jännä tieto on, että du Maurierin kynästä on lähtöisin myös Hitchcockin kuuluisan filmatisoinnin alkuperäisteos, novelli Linnut (1952). Noh, Tapahtui eräänä päivänä ei kuitenkaan ole kovin kauhistuttava, vaan pikemminkin viihteelliseen taittava romaani.

Lähtöasetelma on siis se, että Iso-Britannia on eronnut Euroopan yhteisöstä ja sen sijaan muodostanut sotilasliittouman Yhdysvaltojen kanssa. Tämä sotilasliittouma on tosin pikemminkin miehitys, jossa tarkoituksena on lähinnä tehdä Iso-Britanniasta eräänlainen siirtomaa - ihan mielenkiintoinen ironia kontrastina alkuteoksen nimelle Rule Britannia. Nimihän viittaa brittiläiseen kansallismieliseen lauluun, jossa muun muassa on säe "Britons never will be slaves". Kansallismielisyyteen ja toisaalta paikallisylpeyteen liittyvätkin teoksen hahmojen motiivit vastarintatoiminnalle.

Miehitys aiheena on kiinnostava brittiläisen imperiumin historiaan peilattuna. Suurvaltapolitiikan kääntöpuoli näyttäytyy teoksessa entiselle suurvallalle, mikä on tietysti läpi historian toistunut kuvio. Se on kuitenkin mielenkiintoinen ajatusten herättäjä myös Suomen 100-vuotisjuhlavuonna, sillä koko Suomen historiaa leimaa vahvasti suurvaltapolitiikan tyrskyissä luoviminen. Myös sotilaallisen yhteistyön ja hyväntahtoisuuden varjolla tapahtunut suvereniteetin poisluovutus vieraalle valtiolle ei ole vieras kuvio itsenäisen Suomen historiassa. Siitä lähtökohdasta on ihan kiinnostavaa lähteä spekuloimaan myös sitä, miltä Suomi näyttäisi nykyään, mikäli Saksa ei olisi hävinnyt ensimmäistä maailmansotaa.

Nyt kun kaikenmalliset dystopiat ovat kuuminta hottia, on ihan aiheellista muistaa, että kyseessä ei ole suinkaan uusi laji. Viihteellisessäkin muodossa se on elänyt ja voinut hyvin jo vuosikymmeniä ennen markkinavoimien kultasuoneksi muuttumista. (Lisättäköön, että elokuva- ja peliteollisuus ovat olleet viihteellisen dystopian hunajapurkilla jo kirjallisuutta pidempään.) Tässä 70-luvun versiossa leimallista on tietty kylmän sodan kaiku ja toisaalta nykypäivän poliittisiin kysymyksiin edelleen kuuluva eurooppalaisen yhteistyön merkityksen ja tarpeellisuuden pohdinta.

Korjattakoon sen verran että verbi "pohtia" on ehkä turhan ylimitoitettu sana tässä yhteydessä. Tapahtui eräänä päivänä ei nimittäin pureudu aiheisiinsa lopulta kovin syvällisesti. Se nostaa kyllä esiin sissitoiminnan etiikan, kansainvälisen yhteistyön poliittisen luonteen, kansallismielisen velvollisuuden tunteen ja propagandan viestintästrategiat, mutta lähinnä nämä aiheet vain vilahtavat rekvisiitanomaisesti tarinassa, ja vain muutamaa suoranaisesti käsitellään. Tämäkin käsittely tosin häviää poikkeuksetta jännärijuonelle teoksen rakenteen hierarkiassa: asioita ei jäädä maalailemaan kovin monisyisiksi, sillä juonta on tärkeämpi edistää jännitystä nostattavilla käänteillä.

 

Teoksen viihteellistä sävyä korostaa edelleen huumori, joka ei ole teoksessa pääroolissa, mutta kuitenkin käytännössä jatkuvasti läsnä. Toisinaan humoristisuus alkaa lähennellä tilannekomediaa, joka yhdistettynä seikkailunomaiseen piiloleikkiin miehittäjien kanssa ja suhteellisen kevyesti ohitettuihin synkkiin sävyihin tuottaa lopputuloksena tekstiä, jossa minkäänlainen maailmantuska tai ahdistus ei pääse yllättämään huolimatta painavista aiheista. Onko tämä sitten hyvä vai huono juttu on tietysti makuasia, mutta minulle se teki teoksesta enemmän unohdettavan ja vähemmän merkityksellisen lukukokemuksen.

Sananen vielä juonesta ja hahmoista. Päähenkilönä toimii juuri aikuisuuden kynnyksellä oleva Emma, joka on myös näkökulmahenkilö. Keskeinen hahmokaarti koostuu hänen epätavallisesta taloudestaan - teatteridiivataustainen isoäiti, katras kasvattiveljiä, maanläheinen kotiapulainen - sekä heidän naapureistaan, muista liittolaisistaan ja muutamista miehittäjien jäsenistä. Hahmoja ei selkeästi ole luotu psykologinen tarkkuus mielessä, mutta kaavamaisuuksistaan ja arkkityyppisyyksistään huolimatta lopputulos on jännärille sopivalla tavalla mukiinmenevä. On tässä lajityypissä nähdäkseni hyvä saavutus, että hahmot eivät ole ärsyttävällä tavalla paperisia. Tapahtui eräänä päivänä tarjoilee hahmonsa suunnilleen pahvisina, jos jatketaan samaa kielikuvaa.

Lukukokemuksena Tapahtui eräänä päivänä on aika keskivertoa tasoa: se ei ole mitenkään tajunnanräjäyttävä tai tarjoa kovinkaan monisävyistä ajateltavaa. Sen sijaan se on tasalaatuinen ja monin puolin viihteellisenä teoksena onnistunut. Nykypäivän lukijalle eksoottisimmat ja kiinnostavimmat piirteet ovat Brexit-ennakointi sekä viihteellisen dystopiakirjallisuuden varhaisempi vuosikerta.

---

Daphne du Maurier 1972/1975: Tapahtui eräänä päivänä
Suom. Kristiina Kivivuori
WSOY. Helsinki.
341s.
Lainaus: Risingshadow