Arja Puikkonen: Mauri

Erään länsisuomalaisen lehden toimitukseen tulee kaksi uutta työntekijää: Marsa toimittajaharjoittelijaksi, Mauri tärkeämpään tehtävään. Mauri on reipas, hyväntuulinen ja nopea, tuntee oikeat ihmiset. Hän saa toimituksen luutuneisiin kuvioihin uutta vauhtia: jähmettyneet ihmissuhteet aktivoituvat, niin hyvät kuin pahatkin. Sitten Mauri kohoaa toimituspäälliköksi, ja alkaa vakiintumisen uusi aika.

Marsaa haukutaan eikä juuri ehditä tai viitsitä neuvoa. Mauri on kertaalleen käyttänyt häntä hyväkseen ja sittemmin kartellut. Avuton ja vetäytymään taipuvainen Marsa piiloutuu arkistoon, alkoholisoituu ja kadottaa vähitellen todellisuudentajunsa. Näin Marsa on se, joka saa maksaa laskun työyhteisön hetkellisestä tunneaallokosta, pettymyksistä ja pintaan nousseista turhautumisista. 

Kierrätyskirjahylly on osoittautunut yllättävän monipuoliseksi paikaksi tutustua kotimaiseen kirjallisuuteen - on klassikkoja ja sitten hieman enemmän hämärään jääneitä tapauksia. Ja aivan valtavat määrät viihdekirjallisuutta. Puikkosen teoksen jätin jo kertaalleen hyllyyn vaivautumatta poimimaan sitä edes käteeni, mutta seuraavana päivänä tulin toisiin aatoksiin, kun kukaan ei ollut sitä vienyt ja kaikki muut kirjat hyllyssä olivat masentavan viihteellisiä höttöilyjä tai omaelämäkerrallisia mietelmäesseitä. Takakansitekstin luettuani aloin epäillä, että Maurissa saattaisi olla sittenkin jotain itua. Niinpä se lähti matkaani.

Maurissa näkökulmia on useita, kaikki naisten. Marsan eli Marja-Leenan lisäksi äänen saavat hänen vanhemmat kollegansa Leena ja Meri, Meri tosin vain yhdessä tai kahdessa luvussa. Mieshahmot jätetään ulkopuolelta kuvatuiksi, nimessä asti mainittua Mauria myöten. Kaikki kiertyy työyhteisön sisäisen dynamiikan ympärille, jossa muutokset aiheuttavat nitinää työyhteisön liitoksissa ja aiempien totuuksien kyseenalaistaminen tunnekuohuja, liittoutumisia ja puhdasta oman edun tavoittelua.  

Marsa ripustautuu haaveisiinsa eikä huolehdi edunvalvonnastaan ja päätyy yhä ahtaammalle niin työyhteisössä kuin omassa päässään, ja ahdistusta lievittämään tarkoitettu alkoholi sotkeekin asioita entistä pahemmin. Marsa on muutenkin monella tavalla heikko ja kummallinen ihminen, mikä teoksen kuvaamassa ympäristöstekee hänestä selvän häviäjän. Marsan käpertyminen itseensä on kuvattu hyytävästi ja uskottavasti.

Ihmissuhteiden kuvaus on varsin raadollista: jokainen pitää jatkuvasti puoliaan ja siltä, joka ei pidä, hajoaa pää. Tämä on käsittääkseni aika realistinen kuvaus yhdentyyppisestä työyhteisöstä, jossa kukaan ei oikeastaan koe erityisen suurta motivaatiota työn suorittamiseen. (Mieleeni tuli elävästi korkeakouluopintojen ryhmätyöt, viheliäisin työskentelymuoto koskaan.) Valtapeli käynnistyy jo siitä, kuka työt lopulta tekee ja kenen työ hyväksytään, kuka vapaamatkustaa karismalla ja kuka ahdistuu tilanteesta niin, että päätyy paniikinomaisen lamaantumisen tuloksena kippaamaan lopunkin työn muiden harteille, mistä seuraa entistä vähemmän ymmärrystä ja kierre on valmis. Jonkin verran teoksessa on myös 80-luvun ajankuvaa ja varsin erilaista työkulttuuria, jossa yksi työntekijä voi vain piilotella työpaikalla tekemättä juuri mitään, eikä kukaan halua puuttua asiaan kuin vasta potkuilla.

Lukijana olen herkkä tekstin pituudelle, sillä tekstin sisään pääseminen vie aikaa. Silloin voi lyhyiden tekstien kohdalla käydä siten, että juuri kun olen saamassa tunnelmasta otteen, kirja loppuu. Sen sijaan toisiin kirjoihin solahtaa nopeasti, eikä lyhyys jätä pintapuolista oloa. Mauri on lyhyydessään intensiivinen ja oikeastaan sen verran raskaskin, että lyhyet luvut ja ilmava tekstin asettelu tulevat tarpeeseen. Epäilen syynä lähestymisen helppouteen olevan, että kaikki teoksessa kuvatut ihmistyypit ovat jollakin tavalla tuttuja - ei tunnu, että pitäisi tutustua toiseen maailmaan, vaan että tuntee sen jo valmiiksi.

Olen varsin hyvilläni tutustuttuani jälleen uuteen kotimaiseen kirjailijaan, jonka nimeä en ollut koskaan kuullutkaan tätä ennen ja joka kuitenkin on kaikkea muuta kuin tuntematon kirjoittaja. Teoksesta jäi sellainen olo, että mahdollisesti siitä voisi vielä saada jotakin irti, joten en nyt aivan heti ole kiikuttamassa sitä takaisin kierrätyskirjahyllyyn. Oleilkoot täällä ainakin seuraavaan lukukertaan asti - joka ennemmin tai myöhemmin tullee - ja katsellaan sitten uudestaan.  


---

Arja Puikkonen 1985: Mauri
Otava. Helsinki. 
140s.

Kommentit

  1. Oli hauska löytää arvio kolmenkymmenen vuoden takaisesta omasta kirjasta! Ei kirjat niin vain kuole!
    Arja Puikkonen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainiota, jos tekstini ilahdutti - mukava kokemus oli romaanisikin!

      Poista

Lähetä kommentti

Viikon luetuimmat