Päivi Kosonen: Elämisen taidosta - esseitä modernin kirjallisuuden tunnoista

Päivi Kosonen johdattaa esseekokoelmassaan lukijansa modernin romaanin maisemaan ja kirjalliseen kosmologiaan. Esseissä käsitellyt kirjailijat ovat Marie Madeleine de La Fayette, Mary Shelley, George Sand, Colette, Eila Kostamo, Orhan Pamuk, Per Olov Enquist, Åsne Seierstad ja Atiq Rahimi. 

Heti ensi hengenvetoon on todettava, että tämän teoksen yläotsikko on karmea - niin karmea, että kun olin unohtanut koko kirjan hankkineeni ja se tuli vastaan kirjahyllystä yllättäen, olin jo heittää sen suoralta kädeltä pois vietävien kirjojen läjään. Onneksi luin takakansitekstin uudestaan ja alkuperäinen mielenkiintoni heräsi. Kirjallisuusessee on sellainen tekstilaji, jota en paljon lue, mutta jota pitäisi ehdottomasti lukea enemmän. 


Myös linjaukseni olla bloggaamatta tietokirjoista jättää esseet varsin vaappuvaiseen maastoon, mutta tämän ennakkotapauksen myötä taidan ne harvat kerrat, kun esseitä ylipäätään luen, lisätä blogini aiheiden piiriin. Vielä siis selvennykseksi, että Elämisen taidolla ei ole nimestään huolimatta mitään tekemistä self help -kirjallisuuden kanssa, vaan se on tiukkaa kirjallisuusanalyysia alusta loppuun. Kannen kuvituskin miellytti silmääni, näin sivuhuomiona.

Vaikka essee ei ole tieteellistä tekstiä, minulla oli aluksi vaikeuksia suhtautua teokseen jonakin muuna kuin tieteellisenä kirjallisuutena (pitäisi todellakin lukea enemmän kirjallisuusesseitä). Esimerkiksi hetkittäinen biografismin huoku kiusasi minua pitkään - varsinkin, kun kirjailija ja kertoja muutamissa kohdissa miellettiin samaksi entiteetiksi - mutta lopulta tolkutettuani itselleni, että kyseessä ovat esseet, joiden ensisijainen tarkoitus ei ole osallistua tieteelliseen keskusteluun. Lisäksi Kosonen on kiistaton alansa asiantuntija, mutta mitä ilmeisemmin edustaa hieman eri koulukuntaa kuin johon itse kallistun. Sen pidemmälle teoreettisiin pohdintoihin en nyt ryhdy, kuten en tehnyt esseekokoelmaa lukiessanikaan, vaan keskityin muihin analyysin herättämiin ajatuksiin.

Ja analyysihan on, kuten taisin jo vihjata, oikein hyvää. Jokaisen esseen ytimessä on yksi katkelma kohdetekstistä, jota sitten keritään auki sen kielen kautta ja pyritään tuomaan näkyväksi se, mitä tekstinpätkä merkitsee koko teokselle temaattisesti ja tyylillisesti sekä vaellellaan näiden kahden alueen lisäksi myös kirjailijan elämän, tavoitteiden ja muun tuotannon alueella. Muutama analysoitu teos alkoi näyttää kovin kiinnostavalta, ja esimerkiksi Orhan Pamukin Nimeni on Punainen meni suoraan lukulistalleni.

Erityisen mielenkiintoinen tapaus oli essee, jossa käsiteltiin Åsne Seierstadin teosta Kabulin kirjakauppias. Siinä nostettiin  tarkasteltavaksi yksittäisen kohtauksen ja sanamuotojen kautta esiin tunkeva toiseuttaminen, joka hämmentää feministisestä näkökulmasta tehdyn dokumentaarisen raportin kontekstissa. Teosta onkin syytetty kohteidensa epäeettisestä esittämisestä. Ristiriita aatteen ja käytännön tekojen välillä kiehtoo minua aiheena erityisen paljon etenkin näinä päivinä, kun joka puolelta tunkee silmille näkemyksiä ja kannanottoja, joista paistaa läpi kaksinaismoralismi tai aatteen kanssa ristiriidassa oleva asenne. Essee näyttää, miten teksti paljastaa asenteellisuutensa pienin sanamuodoin, mikä oli erityisen kiinnostavaa seurattavaa.

Toinen ajatuksia herättävä essee oli Atiq Rahimin teoksen Unen ja kauhun labyrintti, jonka erityisen rakennetietoista kerrontatapaa eriteltiin myös vastaanoton näkökulmasta. Kerrontaratkaisu ei päästä lukijaa helpolla, minkä esseessä todetaan aiheuttavan "närkästystä" lukijassa. Olen pohtinut tätäkin asiaa paljon - miksi itsekin vierastan todella fragmentaarista ja avantgardista tekstiä, vaikka periaatteessa minulla pitäisi olla kaikki työkalut rakenteen avaamiseen. 

Se, kuten esseessä mainitaankin, on tietysti työlästä, ja esseen sanoin myös halua lukea "päähenkilöstä ja selkeästä juonesta alkuineen, keskikohtineen ja loppuineen". Itse näen jälkimmäisen toteamuksen provosoivana kärjistyksenä, jota en vaivaudu sen kummemmin edes kommentoimaan, mutta sen sijaan vaivan välttäminen on vaikeampi asia kohdata - ei millään haluaisi myöntää, että ajattelun taso ei riitä viehättymään noin surrealistisesta kerronnasta, mutta kaipa se niin on. 

Vaikka kieltämättä tämäkin teos tuli luettua osana kirjahyllyni siivousprojektia, se ei ole kuitenkaan lähdössä minnekään. Pieni läpyskä sujahtaa mukavasti tieteellistä kirjallisuutta sisältävälle hyllylleni. Näin yhdellä nopealla lukukerralla kokoelma onnistui olemaan ajatuksia herättävä, vaikkeivät kaikki esseet tuoneetkaan oivaltamisen hetkiä. Olen kuitenkin toiveikas siitä, että oivalluksia on silti tulossa lisää tämän esseekokoelman parissa, kun sen pariin taas joskus palaa. 

---

Päivi Kosonen 2004: Elämisen taidosta - esseitä modernin kirjallisuuden tunnoista
Tampere University Press. Tampere.
95s.
Kansi: Maaret Young
Kannen kuva: Merja Halminen: Salainen puutarha