Boel Westin: Tove Jansson - Sanat, kuvat, elämä
Menestystarina sai alkunsa jo 1950-luvulla, kun muumikuume levisi ensimmäistä kertaa. Maalausten ja muumipeikkojen taustalla taiteilija kävi jatkuvaa kamppailua velvollisuuksien ja toiveiden, oman tahdon, halun ja vastuun välillä. Tove Jansson etsi koko elämänsä uusia ilmaisun tapoja taiteessa ensimmäisistä piirroksista viimeiseen kirjaansa saakka.
Boel Westin on tutkijana saanut vapaasti tutustua koko Tove Janssonin yksityiseen arkistoon. Tämän ensimmäisen suuren Tove Janssonin elämäkerran perustana ovat lukuisat aiemmin tuntemattomat kirjeet perheelle ja ystäville, päiväkirjat, luonnoskirjat ja muu materiaali.
Jostain syystä tartuin tähän teokseen vakuuttuneena siitä, että olin aiemmin lukenut jonkin Tove Janssonin elämäkerran. Vakuuttuneisuus jatkui, kun monet teoksen sisällöistä olivat jo valmiiksi tuttuja. Vasta oikeastaan loppupuolella aloin epäilemään, että olenkohan minä silti yhtään elämäkertaa lukenut: mitään muistikuvaa ei ole siitä, kenen kirjoittama se olisi ollut ja miltä koko opus edes olisi näyttänyt.
Nyt tämän Westinin kirjoittaman elämäkerran luettuani en vieläkään ole aivan varma olenko tosiaan lukenut aiemmin yhtäkään, ja pidän todennäköisimpänä sitä, että mielessäni sekoittuvat jokin katsomani dokumentti, Kuvanveistäjän tytär -novellikokoelma sekä sekalainen eri puolilta saatu tieto. Tämä on siis virallisesti ensimmäinen lukemani Tove Janssonin elämäkerta.
Nyt tämän Westinin kirjoittaman elämäkerran luettuani en vieläkään ole aivan varma olenko tosiaan lukenut aiemmin yhtäkään, ja pidän todennäköisimpänä sitä, että mielessäni sekoittuvat jokin katsomani dokumentti, Kuvanveistäjän tytär -novellikokoelma sekä sekalainen eri puolilta saatu tieto. Tämä on siis virallisesti ensimmäinen lukemani Tove Janssonin elämäkerta.
On tosin myönnettävä, että vaikka Janssonin taide on upeaa ja hän on persoonanakin mielenkiintoinen, tämä teos on ollut hyllynlämmittäjänä jo vuodesta 2014, jolloin ostin sen Helsingin rautatieasemalta. Sinä aikana olen ehtinyt saada lahjaksi myös toisen Janssonista kirjoitetun elämäkerran, jota en - sitäkään - ole lukenut. (Se on muuten tuossa kuvassa avoinna tämän Westinin teoksen alla.)
Koska tuo toinen teos on sen verran näyttävämpi koko aukeaman kuvituksineen, ajattelin, että se tulisi todennäköisesti olemaan se, jonka aion pitää. Kaksi Janssonin elämäkertaa omassa hyllyssä on loppujen lopuksi vähän liikaa. Mutta vaikka aionkin antaa tämän teoksen eteenpäin, se ei ainakaan johdu siitä, että en olisi pitänyt lukemastani.
Westin kirjoittaa kauniisti, ja sai ainakin minut vakuuttuneeksi siitä, että tämä elämäkerta on onnistunut taltioimaan jotakin osuvaa kohteensa luonteesta. Janssonin persoona oli jo jonkin verran tuttu valmiiksi ja olen lapsesta asti pitänyt hänen kirjoitustyylistään sekä siitä välittyvästä maailmankuvasta, mutta tietysti henkilöhistoria avaa aivan uudella tavalla ikkunaa kaikkeen siihen, mistä vaikutteita on saatu. Elämäkerran sävy on kunnioittava.
Teos käy tarkkaan lävitse Tavallaan oli sekä hyvä että huono asia, että tämä teos antoi hyvin tarkan "syntytarinan" jokaiselle Janssonin teokselle. Hyvää oli tietysti se, että nämä taustoitukset olivat erittäin mielenkiintoisia, ja jonkinlaisia taiteilijahaaveita elättelevänä pidin erityisen kiinnostavana sitä, mistä vaikutteita ja käsiteltyjä aiheita oli ammennettu.
Se huono asia taas sitten oli se, että teos esitti näiden taustojen pohjalta temaattisia ja symbolisia tulkintoja. Ja kun sanon "huono", tarkoitan, että vaikutus omiin lukukokemuksiini Janssonin teoksista ei välttämättä ollut positiivinen. Suoraan sanottuna yritän unohtaa aktiivisesti, että luin ne. Myönnän, että on ristiriitaista lukea kiinnostuneena ja jälkikäteen katua sitä, mutta tieto kai sitten lisää tuskaa.
Kysehän on siis siitä, että haluaisin mieluiten olla tulkitsematta kirjallisuutta kirjailijoiden elämien kautta. Biografistinen tulkinta ei ole ollut kovin kovassa huudossa kirjallisuudentutkimuksessa hetkeen, ja opinnot muutenkin johdattivat pohtimaan, että minkä takia sillä edes pitäisi olla väliä, mitä kirjailija on tarkoittanut teoksillaan. Kuitenkin samaan aikaan biografistinen lähestymistapa eli käytännössä taiteilijan persoonalla tulkintojen perusteleminen on se, jota suuri yleisö pitää intuitiivisesti "aidoimpana" tulkintana.
Kyllä sen huomaa itsessäänkin, että jos "tietää" kirjailijan tarkoittaneen teksteillään jotain muuta kuin tulkinnassa väitetään, ensireaktio on että "hetkinen nyt". Sitten kuitenkin muistaa, että kaikki perusteltavissa olevat tulkinnat ovat periaatteessa yhtä relevantteja, eikä kirjailija voi kontrolloida teostensa lukutapaa. Hänen henkilökohtaiset merkityksensä tulevat aina olemaan saavuttamattomissa lukijoille, ja teos on aina mahdollista lukea ilman niitäkin. Ehkä kaikista turhauttavinta kirjallisuuskeskustelua on kuulla, kuinka joku kirja "pitäisi" lukea tietyllä tavalla.
No, joka tapauksessa keskityin tämän teoksen yhteydessä lukemaan mielenkiintoisesta persoonasta, enkä kovin tarkkaan keskittynyt siihen, mitä minun jatkossa "kuuluisi" lukea eri tavoin lapsuussuosikeissani tai kiehtovissa novellikokoelmissa, joiden parissa siirryin aikoinani teini-iässä "aikuisten kirjallisuuteen".
Vielä sananen kuvista. Ollakseen teos kuvataiteilijasta ainakin tämän pokkaripainoksen kuvat ovat yllättävän pieniä ja huonolaatuisia. Värikuvia ja parempaa painojälkeä on muutamassa liitteessä keskellä teosta, ja siitä saattoi katsella joitakin tekstissä viitattuja kuvia. Teksissä oli myös useimmiten asianmukaisesti mainittu, jos kuvaliitteessä oli itse kuvakin katsottavana. Minusta kuvat olisi voinut valita silti vielä paremminkin, sillä välillä liitteessä oli kuvia, johon oli viitattu kerran sivulauseella, mutta ei taas sitä kuvaa, jota oli analysoitu ja kuvailtu sivutolkulla.
Todennäköisesti tässä on ollut jotain saatavuus- ja käyttöoikeusasioitakin takana, mutta kuvaliitteet eivät siis toimineet parhaalla mahdollisella tavalla. Tekstin sekaan painetut mustavalkoiset valokuvat taas olivat tässä kokoluokassa aika suttuisia ja viitteellisiä, grafiikka ja piirrokset toimivat paremmin.
Se huono asia taas sitten oli se, että teos esitti näiden taustojen pohjalta temaattisia ja symbolisia tulkintoja. Ja kun sanon "huono", tarkoitan, että vaikutus omiin lukukokemuksiini Janssonin teoksista ei välttämättä ollut positiivinen. Suoraan sanottuna yritän unohtaa aktiivisesti, että luin ne. Myönnän, että on ristiriitaista lukea kiinnostuneena ja jälkikäteen katua sitä, mutta tieto kai sitten lisää tuskaa.
Kysehän on siis siitä, että haluaisin mieluiten olla tulkitsematta kirjallisuutta kirjailijoiden elämien kautta. Biografistinen tulkinta ei ole ollut kovin kovassa huudossa kirjallisuudentutkimuksessa hetkeen, ja opinnot muutenkin johdattivat pohtimaan, että minkä takia sillä edes pitäisi olla väliä, mitä kirjailija on tarkoittanut teoksillaan. Kuitenkin samaan aikaan biografistinen lähestymistapa eli käytännössä taiteilijan persoonalla tulkintojen perusteleminen on se, jota suuri yleisö pitää intuitiivisesti "aidoimpana" tulkintana.
Kyllä sen huomaa itsessäänkin, että jos "tietää" kirjailijan tarkoittaneen teksteillään jotain muuta kuin tulkinnassa väitetään, ensireaktio on että "hetkinen nyt". Sitten kuitenkin muistaa, että kaikki perusteltavissa olevat tulkinnat ovat periaatteessa yhtä relevantteja, eikä kirjailija voi kontrolloida teostensa lukutapaa. Hänen henkilökohtaiset merkityksensä tulevat aina olemaan saavuttamattomissa lukijoille, ja teos on aina mahdollista lukea ilman niitäkin. Ehkä kaikista turhauttavinta kirjallisuuskeskustelua on kuulla, kuinka joku kirja "pitäisi" lukea tietyllä tavalla.
No, joka tapauksessa keskityin tämän teoksen yhteydessä lukemaan mielenkiintoisesta persoonasta, enkä kovin tarkkaan keskittynyt siihen, mitä minun jatkossa "kuuluisi" lukea eri tavoin lapsuussuosikeissani tai kiehtovissa novellikokoelmissa, joiden parissa siirryin aikoinani teini-iässä "aikuisten kirjallisuuteen".
Vielä sananen kuvista. Ollakseen teos kuvataiteilijasta ainakin tämän pokkaripainoksen kuvat ovat yllättävän pieniä ja huonolaatuisia. Värikuvia ja parempaa painojälkeä on muutamassa liitteessä keskellä teosta, ja siitä saattoi katsella joitakin tekstissä viitattuja kuvia. Teksissä oli myös useimmiten asianmukaisesti mainittu, jos kuvaliitteessä oli itse kuvakin katsottavana. Minusta kuvat olisi voinut valita silti vielä paremminkin, sillä välillä liitteessä oli kuvia, johon oli viitattu kerran sivulauseella, mutta ei taas sitä kuvaa, jota oli analysoitu ja kuvailtu sivutolkulla.
Todennäköisesti tässä on ollut jotain saatavuus- ja käyttöoikeusasioitakin takana, mutta kuvaliitteet eivät siis toimineet parhaalla mahdollisella tavalla. Tekstin sekaan painetut mustavalkoiset valokuvat taas olivat tässä kokoluokassa aika suttuisia ja viitteellisiä, grafiikka ja piirrokset toimivat paremmin.
Kokonaisuutena teos oli kuitenkin positiivinen kokemus, ja se koukutti aika hyvin. Yleensä en oikein jaksa lukea elämäkertoja, sillä en ole kovin kiinnostunut vieraista ihmisistä, ja yleensä taiteilijoiden teoksista ennemmin kuin heistä itsestään, mutta Janssonin koko elämänfilosofiassa, taiteilijuudessa ja elämäntyylissä on ollut persoonallisuutta, joka kiinnostaa jo ihan itsessään. Pitää joskus lukea se toinenkin, näyttävämpi elämäkerrallinen teos.
---
Boel Westin 2007/2013: Tove Jansson - Sanat, kuvat, elämä
Suom. Jaana Nikula
Schildts & Söderströms. Helsinki.
511s.
Kansi: Anders Carpelan
Kommentit
Lähetä kommentti