Antal Szerb: Pendragonin legenda
On vuosi 1933, kun mystiikkaa tutkiva unkarilainen János Bátky saa odottamattoman kutsun walesilaisen jaarli Pendragonin kartanoon.
Bátky imeytyy Pendragonin suvun legendan vaikutuspiiriin, ja tarut ja todellisuus alkavat sekoittua. Jaarlin esi-isien salattu perintö elää edelleen Walesin vuorten keskellä.
Pendragonin legenda yhdistää historiaa ja goottilaista kauhua, fantasiaa ja jännitystä, kirjallisuutta ja okkultismia. Taitavasti kirjoitetussa klassikkoromaanissa on kohtalokkaita naisia ja arvoituksia, jotka odottavat ratkaisuaan aina unenomaiseen loppuun asti.
Aasia-projektini sai tauon ihan vain impulssilainan vuoksi. Silmäilin nimittäin fantasiahyllyä ihan mielenkinnosta, olisiko siellä mitään aasialaista, mutta eteeni osui jotakin muuta vastustamatonta. Szerbin teos on 30-luvulla kirjoitettu unkarilaisen kirjailijan mysteeriromaani, jossa on gotiikan ja fantasian elementtejä. Koska minua kiehtovat varhaiset fantasiagenreen luokiteltavat teokset, oli pakko nähdä, mistä oikein on kyse.
Avainsanoiksi paljastuivat kuitenkin ne gotiikka ja mysteeri: Pendragonin legenda on kirjallisuushistoriallisesti jonkinlainen puuttuva rengas Draculan ja Da Vinci -koodin välillä, jos nyt leikkisästi sanotaan. On salaperäistä vallasmiestä linnassaan, vanhoja ja uhkaavia yliluonnollisia voimia, sykkivää kaupunkilaiselämää, salaseurojen sisäisiä salaseuroja ja vanhoja legendoja. Tosin Da Vinci koodi ammentaa samasta lähteestä kuin Pendragonin legenda, joka sukeltaa goottilaisen kirjallisuuden mysteerilinnoihin, yliluonnollisuuksiin ja salaseuroihin.
Tämä goottilaisten vaikutteiden imeminen ei ilmiselvästi ole vahinko. Teos on mitä suurimmassa määrin genretietoinen jo kielen tasolla. Usein kertoja viittaa, että "kuten walesilaisissa linnoissa yleensä" (tai jotain sinnepäin) perustellakseen erinäisiä selittämättömiä tapahtumia tai odotuksiaan tulevia tapahtumia kohtaan. Odotukset ovat mitä selvimmin erilaisten erittäin kulttuurisidonnaisten seikkojen värittämiä.
Brittiläisyyden kuvaus onkin yksi teoksen ytimessä olevista elementeistä. Miljöö on alleviivatun vahvasti brittiläinen, ja unkarilainen päähenkilö tekee jatkuvasti huomioita "brittiläisestä luonteesta" tai "walesilaisista metsistä" tai milloin mistäkin. Näiden kommenttien sävy on sen verran yliampuvan paatoksellinen kuvauksissaan ja herkutteleva tekstin sekaan jätetyissä englanninkielisissä keskustelufraaseissaan, että se on helppo lukea ironiaksi ja teoksen sitä myöten tietynlaiseksi genrekommentaariksi. Ja siis nimenomaan goottilaisen romaanin genrekommentaariksi, ei niinkään fantasian.
Päädyin nyt kuitenkin luokittelemaan Pendragonin tässä blogissa fantasiaksi, mikä ei kirjallisuustieteellisesti ole ehkä perusteltua, mutta luettavaa etsivän lukijan näkökulmasta käy järkeen. Tämä teos on muuten noin teoreettisessa mielessä sellainen, josta olisi varmasti todella hauskaa tehdä analyysia. Eli jos joku kirjallisuudenopiskelija etsii kohdeteosta vaikka esseelle, tässä olisi vaikka mitä puolia analysoitavaksi ja kontekstoitavaksi, ja lisäksi Pendragon on vieläpä kaupan päälle hauskaa luettavaa.
Erityisesti tätä kannattaisi lukea rinnakkain Bram Stokerin Draculan kanssa. Paralleeleja tuntui olevan suuntaan ja toiseen, ja itse heittäisin näin tältä lukemalta ja sen tarkempaa vertailua tekemättä hypoteesiksi, että ihan suoraakin kommentaaria voi esiintyä. Erityisesti suhde teknologiaan on sellainen seikka, joka osoittautuu yllättävän oleelliseksi osaksi juonta molemmissa, mutta hieman eri tavoin.
Erityisesti tätä kannattaisi lukea rinnakkain Bram Stokerin Draculan kanssa. Paralleeleja tuntui olevan suuntaan ja toiseen, ja itse heittäisin näin tältä lukemalta ja sen tarkempaa vertailua tekemättä hypoteesiksi, että ihan suoraakin kommentaaria voi esiintyä. Erityisesti suhde teknologiaan on sellainen seikka, joka osoittautuu yllättävän oleelliseksi osaksi juonta molemmissa, mutta hieman eri tavoin.
Voin sanoa olleeni viihdyttynyt koko teoksen ajan, ja se varmasti oli tarkoituskin. Pidin ironiasta ja vahvasta intertekstuaalisuudesta, jotka toivat teokseen aivan uuden viihtymisen tason. Hahmot päähenkilöä myöten olivat melko tyypiteltyjä, mutta hauskan itsetietoisesti sellaisia. Hahmojen luonnehdinnassa 30-luvun arvomaailma pilkahteli paikoin, mutta toisaalta vähemmän kuin olin odottanut.
Olen joskus maininnut, että luen nykypäivänä aika vähän fantasiaa, koska en jaksa kalastella niitä aidosti hyviä sieltä isosta pinosta yhdentekeviä ja kaavamaisia teoksia. Pendragonin legenda oli fantasiahyllyn hauskin uusi tuttavuus hetkeen, vaikka se nyt teknisesti sijoittuu toiseen, rajatumpaan genreen. Tarkoitus olisikin jatkaa ensi viikolla (länsimaisen) fantasiakirjallisuuden merkeissä ennen paluuta aasialaiseen proosaan, sillä mikäs sen paremmin sopisi näihin pimentyviin iltoihin.
---
Antal Szerb 1934/2008: Pendragonin legenda
Suom. Juhani Huotari
Atena. Jyväskylä.
282s.
Kansi: Timo Mänttäri
Kommentit
Lähetä kommentti