Selma Lagerlöf: Kootut teokset X

Muistin niin selvästi, millaista oli, kun me ennen muinoin ajoimme kirkon edessä olevalle aukiolle ja ihmiset iloisesti tervehtien väistyivät syrjään vaunujen tieltä, luutnantti Lagerlöfin hymyillessä kaikille ja nostaessa vähän väliä kätensä hatun lierille. Nyt, kun ajoin saman aukion yli, tuntui minusta kovin yksinäiseltä ja tyhjältä ympärilläni. Yksin istuin vaunuissa, ja kaikista niistä, jotka olivat saapuneet kirkolle, minä yksin muistin, että oli isäni satavuotispäivä.

Ensikosketukseni nobelisti Selma Lagerlöfiin tapahtui näin aikuisiällä tämän kokoelmateoksen kautta. Toki, olin lapsena katsonut hänen teokseensa perustuvaa Peukaloisen retkiä, mutta se oli minusta lapsena ollut melko tylsä (erityisesti oudoksutti lukijatäti, jonka alta kuuluivat alkukieliset dubbaukset), eikä Lagerlöfin satumaailma ikinä napannut samalla tavoin kuin vaikka Lindgrenin.

Tässä vaiheessa on hyvä myöntää tietämättömyytensä muutenkin. Jostain selittämättömästä syystä olin koko pienen ikäni Lagerlöfin olleen tanskalainen (???) ja syntyneen joskus 1900-luvun alkupuolella. Todellisuus kirkastui lukiessani tämän teoksen, josta kävivät erittäin selviksi sekä Lagerlöfin ruotsalaisuus että hänen syntymäaikansa (1800-luvun puolessa välissä). Tältä pohjalta olikin sitten paljon parempi sukeltaa koottujen teosten maailmaan.

Tässä niteessä, koottujen teosten osassa X, ovat teokset Lapsuudenkoti, Lapsen muistelmat ja Nuoren tytön päiväkirja. Teosta ensi kerran kierrätyshyllyllä selaillessani luulin hajamielisesti puheen olevan kokonaan fiktiivisistä romaaneista, mutta nämä ovat oikeammin muistelmateoksia. Sellaisina ne toimivat luontevina jatkoina toisilleen, ja oikeastaan ne oli okein hyväkin lukea tällä tavoin peräkkäin. 

Kaikki kolme teosta kertovat nuoren Selma-tytön lapsuudenmuistelmista: perheestä, alueen historiasta, sosiaalisista piireistä ja mieleenpainuvista persoonista. Nuoren tytön päiväkirjassa lähdetään Tukholmaan sukulaisten luokse kouluun ja terveyttä hoitamaan, ja päästään kaupungin vilinään ja näkemään vilaukselta monarkkejakin. Perhe ja kotiseutu ovat kuitenkin tärkeinä aina mielessä, ja erityisesti kotitila Mårbacka saa lämpimän kullanhohteen ympärilleen. 

Teoksien kautta on mahdollista nähdä vilaus ruotsalaisen maalaisporvariston elämästä 1800-luvun puolivälissä - paikoin myös vuosisadan alkupuolelta kertojan sukutarinoiden kautta. Minusta näissä kaikissa kolmessa teoksessa oli jotenkin runotyttömäistä tunnelmaa, johon kuuluvat hauskat maaseuturetket, kirjailijahaaveet, ihastuttavat perheenjäsenet sekä arkiset sattumukset turvatussa maailmassa. Teokset olivat toki sieviä ja mielenkiintoista ajankuvaa täynnä, mutta muuten ne eivät tehneet erityistä vaikutusta.

Jäinkin miettimään, että yleensä klassikoissa ja palkittujen kirjailijoiden teoksissa on "sitä jotakin", jonka huomaa heti ja jonka vuoksi ymmärtää, miksi kirjoittaja on palkittu. Nämä teokset kuitenkin tuntuivat kerronnallisesti melko tasapaksuilta eivätkä mitenkään loistavilta. Ehkä oma osansa on sillä, että nämä eivät ole kirjailijan tuotannon lippulaivoja, vaan uran ja elämän loppupuolella kirjoitettuja, hyvin henkilökohtaisilta vaikuttavia teoksia.

Ajankuvasta edellä mainittuani voisin vielä huomauttaa, että erityisesti suhde Suomeen näkyi teoksessa sellaisessa valossa, joka oli itselleni uutta (ainakin siinä mielessä, etten ollut tullut sitä ajatelleeksi). Teoksen antamassa kuvassa 1800-luvun lopun Ruotsista luetaan ahkerasti suomalaisia (ruotsinkielisiä) kirjailijoita ja viitataan heidän tuotantoonsa. 1800-luvun alkuun sijoittuvissa tarinoissa puolestaan koetaan katkeruutta Suomen menetyksestä ja ikävöidään Porin hyviä sotajoukkoja Porilaisten marssin säestyksellä. Suomi mitä ilmeisimmin koettiin ainakin joissain ympyröissä konkreettisesti osaksi Ruotsin kulttuuripiiriä, eikä sitä pidetty vain takapajuisena läänityksenä.

Eräs ihmeellinen sattuma osui kuitenkin lukuhetkeeni. Aloitin Lapsuudenkodin viimeisen luvun lauantai-iltana, 17.8. Luku oli nimeltään "Elokuun seitsemästoista", ja siinä juhlittiin Lagerlöfin isän syntymäpäivää. Tuosta päivästä oli vuosien saatossa syntynyt ihana loppukesän karnevaali, jonka onnellinen yhdessäolo ja hassuttelu oli joka vuoden valopilkku. Hauska sattuma, että luin juuri samana päivämääränä tuota lukua. 

Mutta se varsinainen ihmeellisyys liittyikin teoksen jälkisanoihin. Siinä Lagerlöf käy laskemassa kukkia isänsä haudalle juuri sinä päivänä, kun isän syntymästä on kulunut tasan 100 vuotta. Tuo jälkikirjoituksen päivämäärä on 17.8.1919. Sillä hetkellä tajusin, että lukiessani tuota lukua viime lauantaina eli 17.8.2019 on sen tapahtumista kulunut tasan 100 vuotta ja Lagerlöfin isän syntymästä 200 vuotta. Satuinpa valitsemaan kirjan luettavakseni osuvaan aikaan.

Sattumat sikseen. Tämän kokoelman perusteella en välttämättä lähtisi sen enempää Lagerlöfiä lukemaan, ellen tietäisi, että hän on nobelisti. Vaikka kirjallisuuden opinnoissa kävi kyllä selväksi, että Nobelin palkintojen myöntämisessä on aina enemmän kuin hippu politiikkaa mukana, ihan se ajan politiikkakin kiinnostaa. Pitääkin seuraavaksi ottaa selville, mitä pidetään Lagerlöfin pääteoksena, ja lisätä se loputtoman lukulistan hännille.

---

Selma Lagerlöf 1922/1952: Lapsuudenkoti
Suom.  Helmi Krohn
WSOY. Helsinki.
196s.

Selma Lagerlöf 1930/1952: Lapsen muistelmat
Suom. Esteri Paalanen
WSOY. Helsinki.
201s.

Selma Lagerlöf 1932/1952: Nuoren tytön päiväkirja
Suom. Anna-Maria Tallgren
WSOY. Helsinki.
130s.