Sally Salminen: Katrina

Pohjanmaalainen Katrina muuttaa rakastumisen huumassa ja pikahäiden jälkeen Ahvenanmaalle tuoreen miehensä Johanin kanssa. Saaristossa todellisuus paljastuu paljon Johanin suuria lupauksia karummaksi, ja keiken päälle tämä lähee heti paikalla tienaamaan merille. Rikkaiden maanomistajien ja laivanvarustajien maatöissä Katrina joutuu yksin sopeutumaan uuteen rankkaan elämäänsä. Mutta hän ei taivu.  

Sally Salmisen esikoisromaani Katrina oli ilmestymisaikansa bestseller, eikä sen lumo ole vieläkään hiipunut. Sen päähenkilö on vahva, oikeuksiaan puolustava nainen, jonka katseessa on vallanpitäjien kritiikki usein läsnä. Johan tulee ja menee vuodenkierron mukaan, lapsia syntyy ja kuolee, mutta Katrinan rakkaus tätä nahjusta kohtaan on aitoa. Romaani kuvaa elämää saaristossa, kaikessa sen kauneudessa, mutta myös sisäänpäinlämpiävyydessä ja karuudessa. 

Aasialaisten teosten putki katkesi hetkeksi, kun hoksasin hyllyssäni vielä joululahjasatoa. Tarkemmin sanottuna teos ei ollut minun saamani lahja, vaan olin lainannut sen lahjan saajalta. Näin maaliskuun lopussa alkoi siis muodostua jonkinmoinen paine palauttaa joululahja, jota edes saaja ei ollut ehtinyt vielä lukemaan. Hotkaisin Katrinan pikavauhtia, ja mikäs siinä oli hotkaistessa: teos oli todella sujuvaa luettavaa ja piti otteessaan tukevasti. Nimihahmo Katrinan tarina kiinnosti välittömästi ja kävi kaiken aikaa mielenkiintoisemmaksi ja sävykkäämmäksi.  

En tiedä, mikä minua niin valtavasti vetää tarinoissa, joissa kerrotaan yhden hahmon elämänkaari (melkein tai kokonaan) alusta loppuun saakka. Ne jotenkin onnistuvat puhuttelemaan syvemmältä, kun hahmon kanssa on "elänyt" hänen kaikki vaiheensa ja voi katsoa hänen kanssaan menneisyyteen ja ymmärtää selittämättäkin tulevaisuuden haasteet. Katrinassa tämä rakenne toteutuu sulokkaasti, ja teoksen lopussa ymmärsi täysin Katrinan ajatuksia ja tunteita. Mielestäni tällaisten teosten kohdalla näyttäytyy yksi niistä asioista, joita kaunokirjallisuus (tai muu taide) voi parhaimmillaan olla: toinen elämä, tässä tapauksessa hyvin konkreettisesti. 

Rakenteen lisäksi teoksessa kiehtoivat sekä tarkkasilmäisesti luonnostellut hahmot että Ahvenanmaan miljöö, joka ei ole minulle näin tosielämässä tuttu ja tiedän sen historiallisista olosuhteista nolon vähän. Lisäksi olen sattumalta viime aikoina ollut tekemisissä merenkäynnin historian teemojen kanssa, joten Katrinan kuvaukset merimieselämästä ja saaristoelämästä osuivat juuri oivalliseen hetkeen. Lisäksi on myönnettävä, että näin Pohjanmaan tyttönä Katrinan pohjanmaalaiset juuret saivat kotoisaa hohdetta, jotka edelleen auttoivat eläytymään Katrinan elämän kulkuun. 

Teos ei itsessään ole mitenkään erityisen kikkaileva, uudistava tai julistava, mutta se on erittäin hyvää kirjallisuutta. Juoni ja hahmot vievät, tapahtumapaikkojen kuvausta lukee valppaana ja mielenkiinnolla ja kokonaisuus muovautuu synkistä hetkistä huolimatta viehättäväksi ympyräksi. Julkaisuajalle tyypillinen realistinen kirjallisuus on Katrinassakin hallitseva lajityyppi, ja se on toteutettu erityisen onnistuneesti. Realismi ei itsessään tee teoksesta mielenkiintoista tai pitkästyttävää, hyvää tai huonoa - kaikenlaisia realistisia romaaneja on tullut luettua. Katrinan kohdalla en ihmettele, että teos on ollut bestseller ja että sitä on luettu kiinnostuneina ulkomaillakin. Katrina onnistuu nimittäin tavoittamaan jotakin universaalia, eli suomalaiseksi mielletyn selviämisen ja eteenpäin puskemisen poetiikan.

Katrinan ihmiskuva on ainakin minulle aidon puhutteleva. Erityisesti Katrinan ja hänen puolisonsa Johanin kuvauksessa on paitsi epäonnistumisten ja kärsimysten piirtoja, myös luonteen hyveitä, inhimillisyyttä ja anteeksiantoa. Sama jatkuu perheen lasten kuvaamisessa, vaikka he lähinnä toimivat peileinä vanhemmilleen (jälleen yksi kerronnallinen valinta, josta pidän suuresti). Johanin ja Katrinan elämänkumppanuus ("romanssi" olisi liioittelua) on arkea, kiintymystä ja yhdessä kokemista, vaikka aina toista ei ole helppo ymmärtää eikä huomioida. Teoksessa on aidosti kauneimpia, herkkävireisimpiä  ja sydänjuuria lämmittävimpiä parisuhdekuvauksia, jonka muistan lukeneeni. 

Täytyy sanoa, että vaikka teoksen ulkoasu ja ilme ovat muuten huoliteltuja ja tyylikkäitä, takakansiteksti onnistui vähän kipristyttämään. Ensinnäkin Johanin kuvaaminen "nahjukseksi" on minusta tökerön yksinkertaistava ja normittava kuvaus monitahoisesta ja uskottavasta hahmosta. Toki takakansiteksti myy, mutta sanassa "nahjus" on minusta turhan sensaatiomainen sävy, vähän kuin Jane Austenin sankarittaria luonnehdittaisiin takakansitekstissä sanalla "vanhapiika". Johan on teoksen hienoimpia ja sympaattisimpia hahmoja. Lisäksi takakansitekstissä on rasittava pilkkuvirhe ("Romaani kuvaa elämää saaristossa [tähän ei kuulu pilkkua] kaikessa sen kauneudessa, mutta myös..."). 

Katrinan lisäksi luin toisenkin suomalaisen teoksen samaan putkeen, kun kyläpaikan kirjahyllystä sellaisen satuin onkimaan (ei ollut omia kirjoja mukana). Vaikka tuli tässä matkustelun ohessa luettua sellaista, mikä nyt lähinnä käteen sattui, ei aasialaisten kirjailijoiden lukeminen suinkaan ole vielä valmis projekti. Olen hieman miettinyt, että mikäli suinkin kirjaston valikoima riittää, jatkaisin projektia ainakin vuoden loppuun saakka - toki välillä lukien hyllynlämmittäjiä ja lainakirjoja pois alta - siten, että lainaisin kirjastosta ainoastaan aasialaisia teoksia. Mutta tässä välissä Katrina oli oikein mukava tuulahdus 1900-luvun alun suomalaista kirjallisuutta. 

---

Sally Salminen 1936/2018: Katrina
Suom. Juha Hurme
Teos. Helsinki.
448s.
Kansi: Jussi Karjalainen