Pentti Haanpää: Eräs avioliitto ja muita kadonneita juttuja

Pentti Haanpää (1905-1955) kirjoitti elämänsä aikana noin 360 juttua, joista osa on ollut vuosikymmeniä kadoksissa. Eräs avioliitto ja muita kadonneita juttuja sisältää 29 Haanpään kertomusta, jotka eivät syystä tai toisesta ole koskaan päätyneet Haanpään aikaisempiin teoskokoelmiin.

Näissä riemukkaissa jutuissa, jotka on kirjoitettu pääosin 1930-50-luvuilla, Haanpää käsittelee aina ajankohtaisia teemoja: ahneutta, työttömyyttä, petollisuutta ja sitä, miten liiallisesta kauneudesta voi syntyä elämän rumuus. Mukana on myös Haanpään unohdettuja sotajuttuja ja otteita Pentti Haanpään vielä juklaisemattomasta romaanista Kauneuden kirous

Kokoelman on toimittanut Haanpään elämäkerran kirjoittaja, tietokirjailija Matti Salminen. 

Pentti Haanpää on yksi niitä kirjailijoita, jotka ovat roikkuneet lukulistalla jo pidemmän aikaa, toisin sanottuna vuosikausia. Listalla oli Haanpäältä tietty teoskin, Noitaympyrä, jota pidetään ymmärtääkseni hänen pääteoksenaan, vaikka onkin postuumisti julkaistu. Kävi kuitenkin niin, että kirjastossa käydessäni tuntui novellihylly ajankohtaisemmalta tämän hetken lukufiiliksiin, ja sieltä sitten osui silmään kokoelma Haanpään novelleja.

Minulla on jotenkin aina ollut vaikeuksia sijoittaa Haanpäätä suorilta kotimaiselle kirjallisuuskentälle. Ensiksi tulee aina mieleen, että hänhän oli se runoilija (ei, se oli Paavo Haavikko, joka oli myös prosaisti), vai se skandaalinkäryisen autofiktion kirjoittaja (ei, se oli Pentti Saarikoski, joka oli myös runoilija). Jos nyt ihan rehellisiksi ryhdytään, kuvittelin siinä kirjaston hyllyllä kiireen keskellä lainaavani Pentti Saarikoskea. Mutta tämän teoksen jälkeen ei enää jää epäselväksi, kuka Pentti Haanpää oli tai ei ollut.

Vaikeaa se olisikin unohtaa: Haanpää kirjoittaa omanlaistaan proosaa, jossa välillä ajelehtii ajatuksen puolikkaita, mutta jossa pian hyvinkin tiukalla ilmaisulla kiidätetään lukijaa läpi yhteiskunnan tai ihmismielen. Osa teksteistä on rakenteeltaankin kokeellisia huolimatta lyhyydestään. Muutenkaan lyhyys ei Haanpään tapauksessa ole tiiviin tekstin vuoksi minkäänlainen haaste: kolmessa sivussa on mahdollista keikauttaa asiat suuntaan tai toiseen.

Novellit ovat myös hyvin yhteiskunnallisia, mikä selittänee osaltaan sitä, että Työväen sivistysliitto on osallisena tämän teoksen julkaisuun. Haanpään kirjoitusten kantaaottavuus oli jo aikanaan ihan liikaa, kun hän sai paitsi kipakoita vastineita teksteilleen myös kokea kustantamojen puolelta painostusta ja tekstiensä karsintaa liiallisen karujen kohtausten vuoksi. Kuten kokoelma esipuheessa todetaan, tässä kokoelmassa olevat versiot Noitaympyrän luvuista saattavat olla myös sensuroituja versioita - se ei tosin ole varmaa, sillä ne voivat olla myös muuten vain muokattuja katkelmia.

Yhteiskunnallisuus tarkoittaa usein sitä, että jollekin jää yhteiskunnassa luu käteen, usein olosuhteiden vuoksi. Novellien yleisen synkkyyden vuoksi jäin miettimään, miksi takakansiteksti kuvaa niitä "riemukkaiksi" - onhan teksteissä tietysti oikein hyvinkin muotoiltua mustaa huumoria, mutta sen kutsuminen suorastaan riemukkaaksi on hieman outo mielleyhtymä. Sen sijaan Haanpään tarinoissa kyllä aistii ihmiselämän käänteissä syntyvän ironian ja humoristisuudenkin, mutta päällimmäiseksi tunteeksi se osuu vain harvoissa jutuissa.

Pikemminkin osuvat kuvaukset yhteiskunnan prosesseista ja ihmismielestä olivat lähinnä surumielisiä, usein traagisia ja paikoin raadollisiakin. Valtasuhteita ei niin vain keikuteta, varallisuuden tavoittelu kiskoo ihmisen mukaansa syteen tai saveen ja oikeus on katoava luonnonvara. Maailma näyttäytyy paikoin mielettömänä, paikoin julmien lakien säätelemänä, paikoin katoavan kauneuden tai lämmön tarjoajana. Tämän voi tietysti nähdä hyvin tyypillisenä suomalaisena kirjallisuutena, ja niinhän se tavallaan onkin. Siitä ei silti pääse yli eikä ympäri, että Haanpää on jotenkin tehnyt tästä klassikkoaiheesta harvinaisen ytimekkään ja tyylikkään tulkinnan.

Haanpään novellikokoelman lukeminen ei tiputtanut Noitaympyrää lukulistaltani, vaikka aavistelen sen lukukokemuksena olevan jonkin verran rankempi: Eräs avioliittokin oli paikoin haastavaa luettavaa osin jopa yhteiskunta- ja moraalifilosofisen otteensa vuoksi. Samalla lyhyissä teksteissä oli kuitenkin sen verran onnistunut kerronnallinen ote ja muoto, että niitä luki aina vain seuraavan ja seuraavan nähdäkseen, miten nyt on lyhyiden pätkien rakenteet toteutettu. 

Kirjan kansi on hieman tylsähkö omaan makuuni. Vastaavia kansia mahtuu 2000-luvulla kolmetoista tusinaan, ja graafinen tyylikin tuo mieleen nuortenkirjan. Kannesta on erotettavissa metsä, tähti ja pariskunta sekä suuri savu, jotka ehkä ovat synteesi novellien aiheista - on sivilisaatiota savun lähteenä, ja sen säännöt vallitsevat, vaikka ympärillä olisi loputon luonto ja tähtikirkas yö. Ihmishahmot vain leijailevat siellä jossakin, tai jotain. Tämä tosin liittyy paljon myös omaan makuuni, jossa kannen levottomuus ja vänkyrät hahmot eivät vain iske siihen visuaaliseen mielihyvähermoon. 

Olin siellä kirjaston hyllyllä myös aluksi hieman epäileväinen, olisivatko kotimaiset 1900-luvun alkupuoliskolla kirjoitetut mieskirjailijan novellit siltikään se ratkaisu muutaman suuremman lukuprojektin ohella nautittaviksi, mihin tarkoitukseen ne lainasin. Ilokseni kävi kuitenkin ilmi, että Haanpään tekstit ovat juuri sitä, mitä tähän hätään kaivattiin: ei liikaa jaarittelua tai tunnelmointia, vaan asiat tiskiin ja miellyttävässä paketissa.

---

Pentti Haanpää 1930-1950/2014: Eräs avioliitto ja muita kadonneita juttuja
Toim. Matti Salminen
Into. Helsinki.
191s.
Kansi: Ninni Kairisalo

Kommentit

Viikon luetuimmat