Mika Waltari: Kiinalainen kissa


Kiinalaisen kissan nyt ilmestyvään laitokseen on ensimmäistä kertaa koottu enin osa niistä Mika Waltarin 1928–45 kirjoittamista saduista, satukertomuksista ja tarinoista, jotka aikoinaan julkaistiin eri yhteyksissä ja ovat sittemmin olleet lähes unohduksissa. Nämä 33 tarinaa osoittavat elävästi suuren kirjailijamestarimme lahjat myös sadunkertojana. 

Tämän teoksen kirkasvärinen kansipaperi peittää erittäin repaleisen kirjan, josta itse asiassa on irronnut selkämyskin. Näin kamalaan kuntoon sen on saanut - osasyyllisenä - pieni Lukijatar. Lapsuuteni satukirja oli seissyt hyllyssäni jo jonkin aikaa, kunnes minut yllätti tunne, että se täytyisi lukea uudelleen. Sen verran monta kertaa tuli näitä satuja silloin aikanaan luettua, että liki kaikkien tarinoiden juonet ovat edelleen tuoreessa muistissa. Mikäpä olisi kiinnostavampaa kuin lukea niitä näin kokeneemmalla silmällä, ja niinpä sitten teinkin.

Olen aiemminkin kertonut, kuinka tämä Mika Waltarin satukokoelma oli lapsuuteni lukemistossa jotakin ihan omanlaistaan ja erityistä. Se ei muistuttanut mitään muuta, mitä luin tuolloin. Toisaalta se ei myöskään ollut täysin makuuni: useat saduista olivat minusta outoja, tylsiä tai tarpeettoman onnettomia. Seassa oli kuitenkin ihmeellisiä seikkailuja ja varsin hauskoja tarinoita, joita luin innokkaasti kerta toisensa jälkeen. Teoksen nimessä olevan kiinalaisen kissan tarina oli erityisen hauska, samoin jännittävä tarina Suuresta Kummituksesta ja Ailan suuresta saippuapallosta.

Waltarin satukokoelma asettuu taidesatujen perinteeseen. Näin jälkikäteen on helppo hahmottaa saduista monenlaisia piirteitä, joita ei ainakaan osannut nimetä, jos huomasikin: vahvan ja eksotisoivan kaukokaipuun, eurooppalaisen kaupunkielämän toistuvan kuvaamisen sekä syvän surumielisyyden, jota ei vielä lapsena osannut nähdä kauniina, mutta joka nyt vetosi huomattavasti paremmin. Vaikka saduissa puhutellaan suoraan nuorta lukijaa ja ne on osoitettu lapsille, ovat teemat ja paikoin käsittelytavatkin osin hyvin aikuismaisia. Uskon tämän olevan syynä sille, miksi lapsena osa saduista jäi hyvinkin etäisiksi ja tunnelmaltaan selittämättömiksi.

Minut yllätti tällä uusintalukukerralla myös se, kuinka vahvan kristillisiä sadut paikoin olivat: yksikin juonista on suoraviivaisen raamatullinen. Monessa muussa sadussa myös kristillinen maailmankuva oli erilaisten satumaailmoiden vankka pohja. Kiinnostavasti myös tätä kautta sadut kytkeytyvät - varmasti sattumalta, mutta silti - varhaiseen fantasiakirjallisuuteen. Useammat kokoelman saduista menisivät ihan suoraan fantasian kategoriaan nykyaikana. 

Kiehtovinta lienee näin fantasian ystävän näkökulmasta, että erityisesti sadussa Sinivalon maa (1929) on nykyään jo hyvin vakiintunutta fantasiakuvastoa - lumottu metsä, pahan ylivaltiaan torni keskellä hänen valtakuntaansa, maaginen suojeleva esine, jättiläishämähäkki, lampi täynnä pahan voimien mustekaloja, erilaisia loitsuja, kuolemanjälkeinen ihanuuden maa - mutta itse asiassa satu on kirjoitettu ja julkaistu ennen fantasiakirjaklassikoita, jotka tällaiset elementit lopulta vakiinnuttivat (kuuluisimpina Tolkienin tuotanto 30-luvulta lähtien ja Lewisin Narnian tarinat 1950-1956).

Edelleen saduissa pitivät pintansa varsin ironinen huumori sekä vekkulit eläinhahmot, jotka olivat jo lapsena ilahduttaneet ja valloittaneet. Pidin nytkin kaikista eniten eläinhahmojen seikkailuista, vaikka toki muutamat surullisemmat ja arkisemmat sadut koskettivat aiempaa enemmän. Huumori oli edelleen myös osuvaa, ja vaikka paikoin se oli pisteliäämpää kuin muistinkaan, oli se myös näin aikuislukijasta huvittavaa.

Waltarin satukokoelma taiteilee siis sisällöltään monen eri perinteen ja virtauksen ristipaineessa. Tavallaan se on kokoelma satuja lapsille, mutta osa saduista koskettanee silti aikuista enemmän kuin lasta. Satukokoelman maailmankuva heijastelee yllättävänkin selkeästi 1900-luvun alkupuoliskon ajatus- ja arvomaailmaa. Ehkä myös tämä oli yksi syistä, joiden takia osa saduista tuntui etäiseltä lapsena: missään muualla en ollut kohdannut samanlaista näkökulmaa tiettyihin asioihin, joita saduissa tulee eteen.

Vaikka kirjaa lukiessa on aina ihan aiheellista ottaa huomioon sen kirjoitusaika tiettyjä asioita selittävänä tekijänä - esimerkiksi erilaisia arvoja suhtautuen vaikkapa etnisiin ryhmiin tai sukupuolirooleihin - on minusta erityisen tarkan harkinnan paikka, kun puhutaan lastenkirjoista. Periaatteessa varsin moni on lukenut vanhaa kirjallisuutta lapsena ja on silti kasvanut varsin tiedostaviksi ja avarakatseisiksi aikuisiksi. Mutuiluni saattaa tietysti mennä ihan metsään, mutta voisin kuvitella (myös omien muistojeni perusteella) että lapsi ei juuri osaa kontekstoida tai vertailla lukemaansa, jolloin ehkäpä olisi hyvä, jos vanhempi jollakin tavalla prosessoisi lapsen kanssa tämän lukemia kirjoja. Jos siis pitää arvokasvatusta oleellisena.

Satujen lumo ja Waltarin hurmaantunut kieli puree vielä monilta osin oikein erinomaisesti, mutta siitä ei pääse yli eikä ympäri, että yksi satukokoelman lumoavimmista elementeistä ovat tässä laitoksessa olevat Samppa Lahdenperän kuvitukset. Ne ällistyttivät kauneudellaan ja viehkeydellään jo lapsena, ja edelleenkin huomasin jääväni tutkimaan niitä pitkiksikin ajoiksi kesken lukemisen. Ne suorastaan huokuvat satumaisuutta kaikessa kimaltelevuudessaan. Vaikka kuvitukset eivät olleet värillisiä, vaan käsittivät ainoastaan siniset ääriviivat, jo ne - tai ehkäpä juuri ne - lisäsivät kirjaan juuri sen lisäsilauksen taikaa, jonka se tarvitsikin.

Tein mitä ilmeisimmin oikean valinnan, kun siirsin Kiinalaisen kissan lapsuudenkotini kirjahyllystä omaani. Sekä satuihin että kuvituksiin kelpaa palata vielä monta kertaa - onhan nyt jo todistettu varsin selkeästi, että tämä teos kestää kulutusta monessakin mielessä. Tosin jos mahdollista, yritän pitää sen fyysisen kulutuksen minimissä myös luettaessa - olisi harmillista, jos tämä kaikin puolin kaunis kirja kävisi lukukelvottomaksi. Satukokoelma toimii yhä erittäin hyvin myös ääneen luettuna.

---

Mika Waltari 1928–45/1983: Kiinalainen kissa - Satuja ja tarinoita
WSOY. Helsinki.
389s. 
Kuvitus: Samppa Lahdenperä

Kommentit

  1. Olipa hyvä kirjoitus rakkaasta kirjasta! Kiinnostuin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että lämmitti! Suosittelen kyllä varauksetta Kiinalaiseen kissaan palaamista näin vuosien päästäkin.

      Poista

Lähetä kommentti

Viikon luetuimmat