Julien Green: Lähtö ennen päivänkoittoa


Amerikkalaissyntyinen, mutta täysin ranskalaistunut Green on meilläkin ennestään tuttu parin romaanisuomennoksen ansiosta. Näiden, lähinnä psykologisina naistutkielmina luettujen teosten perusteemana lienee ollut jokseenkin sama metafyysinen hyvän ja pahan, puhtauden ja synnin taistelu ihmissielusta, jonka taistelun lähtökohtien löytämisen hän selittää olevan tämän lapsuuden- ja nuoruudenmuistelmateoksensa tavoitteena.

Pelkkänä kaunokirjallisena muistelmanakin tyylikäs teos, jonka totisuutta lievittää hellän haikea itseironia. 

Jälleen kerran kierrätyskirjahylly yllätti minut iloisesti: tulin lukeneeksi kirjan, jota en olisi muuten lukenut koskaan. Mikä parasta, kirja oli lisäksi hyvinkin lukemisen arvoinen. Julien Green ei ollut minulle ennalta tuttu kirjailija edes nimeltä, saati että olisin lukenut häneltä mitään. Koska kansipaperien puute tarkoitti myös kaikenlaisten takakansitekstien ja kirjailijaesittelyiden täydellistä poissaoloa, tein tapani mukaan Julien Greenistä pikagoogletuksen heti hyllyllä. Tulokset miellyttivät. Vasta myöhemmin minulle valkeni, että kyseessä ei ole täysin fiktiivinen romaani, vaan elämäkerrallinen teos.

Greenin tuotanto käsittää kymmeniä teoksia. Keskeisiä aiheita ovat uskonto ja uskonnollisuus, identiteetin etsintä ja psykologiset tutkielmat. Hänen tuotantonsa yksi vähemmän huomioitu osa ovat hänen päiväkirjansa: yhdeksäntoista teosta kahdeksankymmenen vuoden ajalta, vuosilta 1919-1998. Ei siten ihme, että Lähtö ennen päivänkoittoa on hyvin hallittu kokonaisuus - Green on harjaantunut kielellisessä itsereflektiossa.

Ensimmäinen sana, joka minulle tulee mieleen Lähdöstä ennen päivänkoittoa on "elegantti". Kieli ja kerronta soljuvat luoden kauniita ja kuulaita kuvia 1900-luvun ensimmäisistä vuosikymmenistä lapsen silmin. Teos ei kuitenkaan ole mikään fiilistely- tai sievistelymatka, vaan tyylikkään kerronnan alla kamppailevat nuoren Greenin pelot, toiveet, uskonnollinen hurmio ja heräävä seksuaalisuus tavalla, joka välillä antaa teokseen miltei psykoanalyyttisen säväyksen. Kokonaisuuden voima juontuu viiltävän itsetarkkailun ja sulokkaan kerronnan muodon yhdistelmästä.

Psykologinen luonnehdinta tehdään tarkkasilmäisin ja voimakkain vedoin - varsin kunnioitettavaa omaelämäkerralliselle teokselle. Uskonnollinen itsereflektio ei yllä aivan yhtä syvälle, mutta yrityksen puutteesta ei ainakaan käy teosta syyttäminen. Lähtö ennen päivänkoittoa keskittyy Greenin lapsuuteen, joka - kuten teos itsekin - päättyy Greenin listautuessa ensimmäisen maailmansodan ambulanssimieheksi 16-vuotiaana.

Lähtö ennen päivänkoittoa on yhdenlainen syntytarina. Green kasvaa syvän uskonnollisessa ympäristössä, ja uskonnon ihanteet ja ideaalit ovat jo lapsesta asti kiinteä osa hänen identiteettiään niin hyvässä kuin pahassa. Green on syvästi tunteva, onnellinen, taiteellinen lapsi, jonka kehonkuva muodostuu uskonnollisessa kodissa pakkomielteiseksi ja kiertyy puhtauden mahdottoman ihanteen ympärille. Lapsuuden viattomuudessa Green kokee elävänsä tuossa puhtaudessa, mutta teini-iässä mukaan astuvat epäilykset, synnin pelko ja omakuvan polarisoituminen.

Lähtöä ennen päivänkoittoa on tuskin kovin virheellistä kuvailla tunnustuskirjallisuudeksi. Vaikka sen keskeinen tarkoitus ei olekaan shokeerata ja säväyttää, se käsittelee kuitenkin silmää räpäyttämättä hyvin henkilökohtaisia aiheita - vaikkakin, tosin, melko häveliäin ilmaisuin. Luonnehdinta "sisäsiisti tunnustusromaani" on jo ehkä astetta lähempänä maalia, jos nyt ei aivan tieteellisesti pätevä määrittely olisikaan.

Vielä sana teoksen nimestä. Konkreettisimmillaan ennen aamunkoittoa tapahtuva lähtö voi viitata Greenin pitkään koulumatkaan, jota varten hän joutui lähtemään kouluun vielä pimeällä. Astetta temaattisemmalla tasolla lopun lähtö sotaan ja aikuisuuteen on mahdollista nähdä lähtönä lapsuudesta ennen "päivänkoittoa". Päivänkoitto kävisi hyvinkin itseymmärryksen vertauskuvaksi ja sopisi oman itsen etsinnän teemaan, joka Greenin tuotannossa toistuu. Yhtä kaikki teoksen nimellä on kiinnostavan monitahoisia tulkintamahdollisuuksia.

Eipä voi muuta sanoa, kuin että nyt alkoi kiinnostaa lukea Greeniä enemmänkin. Kun hänen romaanejaan kerran luonnehditaan "psykologisiksi naistutkielmiksi", tämän teoksen perusteella Green todella hallitsee tämän areenan. Lisäksi viehkeä ja rosoreunainen kuvaus 1900-luvun alkuvuosikymmenien Pariisista ja lapsuuden omalakisesta maailmasta osoittavat Greenin taidot kerronnan rakentajana. Harmi, että hänen kymmeniä teoksia sisältäneestä romaanituotannostaan on käännetty suomeksi vain kaksi.

---

Julien Green 1963/1966: Lähtö ennen päivänkoittoa
Suom. Marketta Enegren
WSOY. Helsinki.
277s.
Lainaus: Kerttu Manninen: Lähtö ennen päivänkoittoa. Arvosteleva Kirjaluettelo 10/1966.

Kommentit

Viikon luetuimmat