Italo Calvino: Jos talviyönä matkamies

Jos talviyönä matkamies on hersyvän hauska kirja kirjasta, sen kirjoittamiseen, tuottamiseen ja vastaanottamiseen liittyvistä ilmiöistä. Teos alkaa siitä kun päähenkilö, Lukija, avaa Italo Calvinon uuden romaanin Jos talviyönä matkamies. Päästyään sivulle 17 hän huomaa että ensimmäinen painoarkki toistuu kirjassa yhä uudestaan. Hän vaihtaa viallisen kappaleen kirjakaupassa toiseen ja tutustuu samalla viehättävään Lukijattareen.

Myöhemmin osoittautuu, että uusi kirja sisältääkin kokonaan toisen kertomuksen, ja sekin katkeaa jännittävässä kohdassa. Sinnikkäästi Lukija jatkaa yrityksiään ja tulee tutustuneeksi kymmeneen romaanikatkelmaan, joiden tyylilaji vaihtelee poliittisesta tendenssiromaanista eroottiseen japanilaiseen perhedraamaan.

Kirja osui käteen kirjastosta, kun haeskelin jotakinkaiken muun lukemiston oheen sopivasti solahtavaa teosta, joka olisi myös lukulistallani. Calvinon teos oli odotellut jo vuoden jos toisenkin lukemista, mutta en ollut lainkaan perehtynyt ennalta siihen, mistä koko kirjassa on kyse. Niinpä sain huomata näin yli vuoden blogia pidettyäni, että koko vuoden ajan joku on saattanut luulla, että blogini nimi on nimenomaan Jos talviyönä matkamies -romaanin inspiroima. 

Voin vakuuttaa: ei ole. Kyseessä on täysi yhteensattuma, joskin ihan hauska sellainen. Tämä on ensimmäinen kerta, kun luen tämän romaanin - itse asiassa myös ensimmäinen kerta koskaan, kun luen Calvinoa. Mutta se alkuhuomioista ja asiaan.

Lukukokemus alkoi pienellä kauhistuksella, kun tajusin kirjan kertovan lukemisesta ja kirjoittamisesta. Eteeni ei oikeastaan ole koskaan tullut lukemista käsittelevää romaania, josta olisin pitänyt, koska ne ovat sisällöltään jotenkin osoittelevia ja kosiskelevat yleisöään sitä lainkaan salailematta. Toisin sanottuna ne harvoin tuottavat mitään uutta. 

Siksi jäinkin aluksi harmittelemaan, josko tosiaan tämä kirja on saanut klassikkoaseman nokkelan rakenteensa ja liehittelevän aiheensa vuoksi, ja siten minun oli vaikea päästä vauhtiin kirjassa. Pian kuitenkin aloin jo hieman lämmetä, sillä Jos talviyönä matkamies on varsin tunnelmallinen ja rakennekin - joka tuntui ja oikeastaan tuntuu edelleen kikkailulta - osoittautui miellyttäväksi lukea.

Teoksen rakennehan tosiaan siis on varsin ovela. Kehyskertomuksia ja "romaanikatkelmia" on teoksessa sykleittäin siten, että tuloksena on suorastaan sipulimainen rakenne. Kun sen sisäisti, oli kirjaan hyvin helppo päästä sisälle. Ehkäpä juuri siksi teoksesta on tullut varsin suosittu, sillä sen kompleksisuus on oikeastaan melko näennäistä ja syvällisyys mukautuu helposti sille tasolle, jota lukija siltä kaipaa. Toisin sanottuna teoksesta voi saada irti kaikenlaista syventymättä sen filosofisiin aineksiin, mutta ilmeisesti niissäkin on pureskeltavaa jos sellaista kaipaa.  

Vaikka ensin pidin hieman halpana lukemisen ja kirjoittamisen dynamiikan pohdiskelua, muutamassa kohdassa huomasin teoksen tarjoamien ajatusten ja ajatusleikkien olevan ihan kiinnostavia. Kirjan rakenne on siten mainio ja paikoin kutkuttavakin, mutta se ei kuitenkaan missään vaiheessa saanut aikaan samanlaista vau-reaktiota kuin esimerkiksi Nabokovin varsin nerokas Kalvas hehku. 

Täytyy tosin sanoa, että keksittyäni lukujen nimien ovelan kikkailun kirjan puolivälissä olin hieman pettynyt, kun se tuotiin lopussa niin eksplisiittisesti esille. Olisin nimittäin voinut jo mysteerin ilosta jäädä pohtimaan asiaa pidempäänkin ja selailemaan teosta selvittääkseni mahdollisia merkityksiä, mutta jutun juonen paljastaminen lässäytti kaiken innon.

Ehkä suurin syy sille, että teos ei kuitenkaan osoittautunut oman tuntuiseksi, olivat hahmot ja juoni. Molemmat tosin olivat jonkin verran absurdeja ja käsitteellisiä, joten on turha edes harkita mitään uskottavuuden punnitsemista. Hahmojen käsittellisyys olikin niissä ehkä paras ja kiinnostavin asia, jota jotenkin sotki toisen persoonan kerronta. Se tuntui turhan selittävältä ja jollakin tavalla tyhmentävältä, kuten teoksen muutama muukin ratkaisu. 

Jos talviyönä matkamies on haastavalla tavalla rakennettu kirja, johon on rakennettu kuitenkin niin valtava määrä apuvälineitä haastavuudesta selviämiseksi, ettei se lopulta ole yhtään haastava. Sen arvoitusten oivaltamisesta ilahtuminen on hieman kuin menisi hissillä vuoren huipulle ja katsoisi alas, että huhhuh millaisen matkan kiipesin, siellähän oli rotkoja ja kielekkeitä ja vaikka mitä vaikeaa. 

Lisäksi teoksen päähenkilö, Lukija, tuntui minusta erittäin etäiseltä. Tapa, jolla häntä käsitteellisyydestä huolimatta koetettiin samaistaa minuun todellisena lukijana, toi hieman jakomielisen olon: aivan kuin kirja puhuttelisi jotakin muuta minun ohitseni, eikä minun kuuluisi lukea sitä alkuunkaan. Niinpä loppuvaikutelmani on, että Jos talviyönä matkamies on ihan kiva, ihan ovela, mutta jää silti jotenkin etäiseksi ja tarinamaailmassa on paikoin vaikea pysytellä.

Olen yhtä kaikki varsin tyytyväinen että luin tämän teoksen. Calvinon tyyli ei kuitenkaan kolahtanut niin paljon, että aikoisin lukea lisää lähiaikoina - tai koskaan. Jos talviyönä matkamies tarjoaisi temaattiselta kannalta todennäköisesti kaikenlaista löydettävää ja oivallettavaa, mutta en ole kovin kiinnostunut palaamaan sen pariin. 

Vaikka tunnelma, rakenne ja osa filosofiasta olivat mainioita, hahmot, juoni, paikoin kerronta ja loput filosofiasta eivät olleet niin houkuttelevia, että niihin haluaisin enää perehtyä. Lisäksi osa asioista vietiin loppuun tyhjentävämmin kuin olisin toivonut. Kohti uusia seikkailuja jonkin muun kirjallisuuden parissa siis.

---

Italo Calvino 1979/2009: Jos talviyönä matkamies
Suom. Jorma Kapari
Tammi. Helsinki. 
275s.
Kansi:  Timo Mänttäri