Eila Pennanen: Valitut novellit

Eila Pennanen on ensimmäisistä kokoelmistaan lähtien kuulunut novellintaitajiemme kärkijoukkoon. Hänen älyllisen terävä ja naseva ilmaisutyylinsä luontuu kuin itsestään lyhyeen kertomukseen. Kieli elää ytimekkäänä, tarkat havainnot elävöittävät kuvattavia, ihmiselämän rikkaus vähässäkin tulee helposti tajuttavaksi. 

Eila Pennanen on osoittanut taitonsa myös kriitikkona ja kääntäjänä. Hän on kääntänyt lähes neljäkymmentä teosta. Tunnustukseksi merkittävästä suomennostyöstään Pennanen sai 1962 Mikael Agricola -palkinnon. 

Kierrätyskirjahylly on parempi sivistäjä kuin voisi äkkiseltään luulla. Sieltä on tullut vastaan yllättävän usein klassikoita ja myös teoksia, jotka ovat olleet pinnalla viisi tai kymmenen vuotta sitten. Ainoa, mitä se ei tarjoa, ovat uutuudet - mutta se ei oikeastaan haittaa yhtään kaltaistani lukijaa, jolle muodin mukana kulkeminen ja päivänpolttavaan keskusteluun osallistuminen eivät ole prioriteetteja. Tällä kertaa mukaan osui Pennasen novellikokoelma, näemmä kouluille erityisesti tehtynä painoksena. En ole Eila Pennasta koskaan aiemmin lukenut, joskin nimi oli kylläkin ennalta tuttu.

Jo ensimmäisestä novellista lähtien huomioni kiinnittivät arkipäiväiset asetelmat ja hahmot, joihin kerronta puhaltaa hengen tehden niistä todella kiinnostavia ja hienovireisiä. Psykologinen uskottavuus on tasolla, joka hellii tällaista ihmisluontoon pureutumisesta nauttivaa lukijaa. Älykäs teksti viihdyttää eikä sorru missään vaiheessa aliarvioimaan lukijaansa, vaikka novellien rakenne ja kieli eivät itsessään ole mitenkään haastavia tai kokeellisia. Kerronta on vain viritetty taajuudelle, joka onnistuu rakentamaan konstailemattomasta ensivaikutelmasta huolimatta tarinoihin syvyyttä. Novellit ovat tiiviitä tutkielmia yksittäisten ihmisten heidän toiminnasta tietyissä olosuhteissa ja ihmissuhteissa - omalla tavallaan luonnekuvia, jopa.

Koska kyseessä on kokoomateos, on kirjoitustyylissä nähtävissä jonkin verran eroavaisuuksia ensimmäisten ja viimeisten novellien välillä. Loppupuolen novelleissa on selvää kokeilullisuutta ensimmäisiin, hyvin maanläheisiin kertomuksiin, vaikka tietty arjessa tiukasti kiinni pitäytyminen leimaakin kaikkia kokoelman novelleja. Omat kerronnalliset suosikkini sijoittuvat teoksen alku- ja keskivaiheille, mutta kiinnostavat asetelmat jatkuivat läpi teoksen. 

Toisaalta ainakin näin ensimmäisellä kerralla kyseiset kiinnostavat asetelmat ja niiden hieno toteutus veivät kaiken huomion ja tulkinnallisten seikkojen pohdinta jäi vähälle. Lisäksi kokoomateos kieltämättä hieman hämärsi tulkinnallista kehystä, sillä yksittäisillä novelleilla varmaankin olisi myös merkitystä suhteessa alkuperäisten novellikokoelmien muihin novelleihin. No, ainakin tällä teoksella - ja myös Pennasen muilla novellikokoelmilla - on uudelleenlukuarvoa.

Novellien aiheet ja teemat ovat hyvin arkisella tavalla kiehtovia. Tekstissä on aina jonkinlainen koukku, joka paikoitellen muistutti minua Castillonin Äidin pikku pyövelistä, vaikka aivan niin suoraviivaista tai groteskia sisältöä Pennasen novelleissa ei olekaan. Tunnelmassa kuitenkin oli sitä samaa hienostunutta tuntua siitä, että elämä on usein paljon ihmeellisempää ja oudompaa kuin äkkiseltään luulisi ja että ihmissuhteet muodostavat omia, pieniä todellisuuksiaan, jotka saattavat eriytyä hyvin omalaatuisiksi. Näitä todellisuustaskuja kokoelman novellit luotaavat tavalla, joka tekee näkyväksi arjen paikoittaisen absurdiuden, surumielisyyden, huvittavuuden ja kauhistuttavuuden.

Tästä novellikokoelmasta en malta vielä luopua, jääkööt hyllyyni odottamaan seuraavaa lukukertaa. Pennasta voisi olla kiinnostava lukea myös jatkossa, joten lisään tyytyväisenä uuden nimen kirjastosta haeskeltavien kirjailijoiden ja teosten listaan. Novelleja ei muutenkaan tule luettua niin paljon kuin toivoisi, joten tässä uusi luottonimi novellikirjailijoiden joukkoon. Ja koska Pennasella on myös romaanituotantoa, voi tässä olla monen uuden, mieluisan lukukokemuksen alku.

---

Eila Pennanen 1973: Valitut novellit
WSOY. Helsinki. 
210s.