Esa Mäkinen: Totuuskuutio

Tero Lilja työskentelee Celsiuksen leivissä täsmäyttäjänä. Tero ja hänen kollegansa korjailevat internetin sisältöä maksavien asiakkaiden edun mukaiseksi. Jos suuryritysten tekemästä virheestä alkaa liikkua tietoa, Celsiuksen pojat kiirehtivät vaihtamaan tilalle jotakin harmitonta. 

Sitten Liljan perhettä kohtaa tragedia, jonka Celsius pyrkii mitätöimään. Tero käy taisteluun Celsiuksen mahtia vastaan ja joutuu ensi kertaa tekemisiin yhteiskunnan marginaaliin ajettujen toisinajattelijoiden kanssa. Mutta voiko Celsiusta uhmata?

Päädyin lukemaan jälleen yhden dystopiateoksen opintojen vuoksi (dystopiat ovat kovasti muodissa, nimittäin). Tällä kertaa sain kuitenkin itse valita, minkä teoksen lukisin, ja Totuuskuutio alkoi kiinnostaa samaan aikaan eri kurssille lukemieni tenttikirjojen vuoksi. Sekä Totuuskuutiossa että tenttikirjoissani yhtenä aiheena olivat nykyisen teknologian mahdollistama valvonta sekä tietoturva. Yllättäen Totuuskuutio osoittautui varsin kiinnostavaksi luettavaksi.

Yleensä minun ja dystopioiden erimielisyydet alkavat jo heti siitä, että esitetyn dystooppisen maailman premissit ovat jotenkin harvinaisen naurettavasti poskellaan. Mikäli dystopioiden keskeinen tarkoitus kerran on pääsääntöisesti kritisoida jotakin nykyisen yhteiskuntamme ominaisuuksia, olisi mielestäni erityisen kiinnostavaa se, kuinka dystooppiseen tilanteeseen on päädytty. Juuri tätä selvitystä ei aina tarjota tai edes välttämättä ole mietitty. Mielestäni se silloin menettää myös osan uhkaavuudestaan ja varoitusvoimastaan ja on moralismiin - dystopian yleismausteeseen - yhdistettynä aika ontuva kombo. 


Että "näin tapahtuu, jos emme muuta toimintaamme, paitsi että tämä esitetty tapahtumasarja ei ole jatkumoa millekään olemassaolevalle kehitykselle. Kai kuitenkin näin voisi tapahtua, jos vaikka tulisi joku uusi kehitys tai jotain?" Joskus dystopia on tietenkin vain räyhäkäs ja niin sanotusti hip ja hop ympäristö räiskinnälle, romanssille, seikkailuille tai muulle pääsääntöiselle aktiviteetille ja toisinaan se taas nojaa ennemmin klassiseen ihmisluonnon synkkien puolien analyysiin, mutta nämä kaksi jälkimmäistä alakategoriaa ovat olleet toistaiseksi paljon puuduttavampaa luettavaa makuuni. Palatakseni Totuuskuutioon sen parhaita puolia on juurikin kytkös nykypäivään, jossa ainakin keskeisten elementtien kehityskulut ovat selkeästi näkyvillä. (Robottikoirat taas olivat ihan tuulesta temmatun oloisia, näin sivuhuomiona.) Kehityskulkujen esittäminen toi tekstiin mukavaa spekulaation makua.

Celsius on kieltämättä moraalittomuudessaan inhottavanpuoleinen ylikansallinen korporaatio ja keskiössä oleva täsmäyttäminen aika karua toimintaa, mutta muuten dystooppinen ympäristö vaikutti melko, noh, kesyltä. Kurjimpia vilauteltuja näkyjä olivat vartijoiden mielivaltaisen väkivallan uhrit sekä muutama laitapuolen kulkija, mutta muuten porukka oli pääasiassa vain köyhää ja kurjaa (silloinkin lähinnä mielialaltaan). 

Todellista epätoivoa yhteiskunnasta ei huokunut juuri missään vaiheessa; toisaalta kirjan maailman tiedonvälityksen ollessa mitä on, kaikista kammottavimpia asetelmia ei todennäköisesti edes esitelty. Edelleen päähenkilön subjektiivinen kokemus vahvistaa näkökulman rajausta. Täsmäyttämisen nostaminen keskiöön oli ihan onnistunut valinta, sillä eihän toki dystopian, taidetta kun on, tarvitse ottaa samalla volyymilla kantaa kaikkiin esittämänsä spekulaation osa-alueisiin - pikemminkin painotusten asettaminen tekee kaunokirjallisesta lukukokemuksesta todennäköisemmin miellyttävän. 

"Kiltteyteen" vielä viitaten Totuuskuutiossa oli käynyt toteen aiemmin mainitsemieni tenttikirjojen maalailemia hurjia, dystooppisia tulevaisuudennäkymiä, mutta niillä ei ollut paljoakaan suoria seurauksia. Yksi esimerkki on vaikkapa jääkaapin tarkkailu, jolla voitiin arvioida kansalaisten tulotasoa ja ruokailutottumuksia. Tietysti jälleen päähenkilön subjektiivisuus vaikuttaa siihen, kuinka maailmaa kuvataan ja on tavallaan realististakin, ettei päähenkilö pidä sitä minään - eihän tämänkään päivän keskivertokansalainen erityisesti hätäile verkkoseurantaa vaikkapa arkipäiväisen somekäytön yhteydessä. 

Jäin silti pohtimaan, miksi Totuuskuution esittämässä yhteiskunnassa valtava valvominen on tarpeen, mikäli kaikki tiedot ovat muokattavissa eniten tarjoavan agendaan sopiviksi. Eikö valtava tarkkailu pikemminkin vaaranna tämän toiminnan säilömällä jossakin valtavia määriä "totta" olevaa informaatiota? Tämä selittynee kuitenkin sillä, että valvontaa ja muokkausta harjoittavat ainakin osittain eriytyneet tahot, joilla on erilaisia päämääriä toiminnassaan. Ja tietysti samalla paitsi valvonta myös kontrolli on kovin äärimmäistä, toki tarkoituksella.

Vaikka kaikenlaisia juonellisia tai maailmanrakennuksellisia aukkoja jäinkin nuuskimaan kuin ne kuuluisat robottikoirat, voin sanoa Totuuskuution olleen positiivinen lukukokemus. Totuuskuutio on oivaltava, älykäs ja spekulaation kannalta pääosin tyydyttävä dystopia, jossa on ihan vetävä tarinakin ja johon pelkistetyt hahmot sopivat. Viiltävyys on paikoin turhan vaisua makuuni ja maailma kiinnostaa enemmän kuin hahmot, mutta kokonaisuus on hyvin kasassa pysyvä ja sujuvalukuinen. 

---

Esa Mäkinen 2015: Totuuskuutio

Keuruu: Otava. 

239s.

Kansi: Maria Arnell/Päivi Puustinen