Ursula K. Le Guin: Maameren tarinat
Kertomuksia Maamereltä sisältää viisi itsenäistä novellia, jotka laajentavat ja selittävät neljän aikaisemman Maameri-romaanin tapahtumia sekä Saaristomeren mutkikasta maailmanjärjestystä. Novellien aiheet käsittelevät muun muassa velhokoulun perustamista Roken saarelle, nuoren naisen kivistä tietä miehisen koulun oppiin sekä nuorukaisen ristiriitaa rakastamisen ja velhokutsumuksen välillä.
Romaanissa Toinen tuuli kuolleet pyrkivät murtautumaan elävien maailmaan kylätaikuri Lepän unien kautta valloittaakseen Maameren. Vuosisatoja kestäneen rauhan jälkeen myös lohikäärmeet ovat palanneet ihmisten ilmoille ja tekevät tuhojaan läntisessä Havnorissa. Maameren maagien on viimein turvauduttava ihmiskäden mestarillisiin taitoihin korjatakseen elämän ja kuoleman horjuvan tasapainon.
Minusta yksi mielenkiintoisimmista asioista Maameren tarinoissa on sarjaan kuuluvien teosten jakautuminen niin pitkille aikaväleille. Ensimmäiset kolme osaa julkaistiin 60- ja 70-luvuilla, neljäs ja viides osa 90-luvulla ja viides teos on 2000-luvun puolelta. Aivan viimeinen tarinan päätökseen saattava novelli ilmestyi postuumisti 2018, ja sitä ei tähän vuoden 2008 painokseen siis tietenkään sisälly, enkä ole sitä myöskään käsiini toistaiseksi saanut. Aivan viimeinen Maameren tarinoiden osuus on minulle siis vielä hämärän peitossa. Sitä ei ole käsittääkseni suomennettukaan, mikä tietysti vaikuttaa saatavuuteen Suomessa.
Ei sitten auta keskittyä kuin niihin osiin, jotka olen lukenut. Maameri on saanut muotoutua, syventyä ja tislautua monen vuosikymmenen aikana, ja se näkyy mielestäni näissä sarjan kahdessa viimeisessä osassa vahvasti. Ensimmäisten teosten teemat saavat ohelleen uusia teemoja ja näkökulmia, mutta kantavana voimana on yhä alussa jo vaikutuksen tehnyt inhimillisyys ja surumielinen lopullisuuden tunnelma.
On myönnettävä, että romaanimuoto jälleen puhutteli minua enemmän kuin novelli, vaikkakin pisin ja vaikuttavin novelli Sudenkorento olisi käynyt pienoisromaanista alalukuineen. Se on myös pääjuonen kannalta tärkein tarina, sillä Toinen tuuli rakentaa suoraan sen päälle. Kertomuksia Maamereltä sisältää siis kaikkineen novellit Jäljittäjä, Tummaruusu ja Timantti, Maan ytimet, Yläsuolla, Sudenkorento ja Kuvaus Maamerestä. Jokainen niistä - ehkä Kuvauksen Maamerestä teknisehköä kuvausta lukuun ottamatta - oli omalla tavallaan koskettava, ja ne sijoittuivat eri aikakausiin ja näyttivät joukon mielenkiintoisia uusia hahmoja. Myös taikajärjestelmän luonnetta syvennettiin ja monipuolistettiin näiden tarinoiden kuluessa.
Siltikään kertomuskokoelma ei vetänyt emotionaalisesti vertoja Toisen tuulen suurelle finaalille, joka pääsi eeppisten fantasiapäätösosien suosikkilistallani korkealle. Se noudattelee viehättävästi perinteistä kaavaa - mukana ovat kaikki keskeiset hahmot ja aiempien teosten aikana rakennettu maailma käännetään uuteen asentoon - mutta samalla nousee myös mielestäni surumielisyydessään uudelle tasolle.
Maameri-sarjassa aivan ensimmäisen teoksen ensimmäisistä luvuista saakka peruuttamattomuus on ollut tärkeä osa maaliman luonnetta. Huonoa taikaa ei saa kumottua toisella taialla. Saatu vamma ei täysin parane koskaan. Maailmaa ei saada järjestykseen palaamalla ensimmäisen kirjan alkutilanteeseen, vaan vaihtamalla koko maailman suunta. Tai tavallaan voisi sanoa, että maailma on ainoa asia, joka voidaan palauttaa alkutilaansa, kääntää takaisin aikojen alkuun. Mutta sekin tarkoittaa, että jotain menetetään.
Neljännen romaanin Tehanun teemat ovat myös nyt punoutuneet osaksi tarinaa ja vaikutteet näkyvät vahvana, mutta samanlaista mikronäkökulmaa Toisella tuulella ei enää ole. Nyt puhutaan koko Maameren ja kaikkien sen asukkaiden kohtaloista. Fantasiakirjallisuuden päätösosien tyypillinen yksittäisen suuren sankarin narratiivi puuttuu, sen sijaan maailman kohtalon ratkaisee joukko erilaisia naisia ja miehiä. Samoin minkäänlaista päävastustajaa ei Toisessa tuulessa ole. Ei siis ihme, että tarina tuntuu poikkeukselliselta, kun tarina ei kerro erityisyksilöistä, vaan paremman maailman tavoittelusta erilaisten vahvuuksien voimalla.
En oikeastaan muista, milloin olisin viimeksi aloittanut fantasiasarjan ja lukenut sen loppuun asti. Jos ensimmäinen osa on jättänyt tunnetasolla kylmäksi tai toisen osan alku ei ole lähtenyt vetämään, on sarja helposti jäänyt kesken viimeisen kymmenen vuoden aikana. Maameri-sarja oli ehdottomasti läpiluvun arvoinen. Näin pitkälle ajanjaksolle sijoittuvana ja vanhempaan länsimaiseen fantasiatraditioon kytkeytyvänä se onnistui silti olemaan ajatuksia herättävämpi ja vetoavampi kuin kaikki se nykyfantasia, jota olen lukenut.
Fantasia saattaa olla toisinaan eskapismia, mutta paras fantasia on vain yksi tapa käsitellä todellista maailmaa. Maameren osalta tämä pätee kaksin verroin. Tällaiselle hyvin vähän varsinaista filosofiaa lukevalle tämä on lähimpänä filosofista todellisuuden käsittelyä kuin moni "oikeaan maailmaan" sijoittuva teos.
Maameri-sarja
Kertomuksia Maamereltä
Toinen tuuli
---
Ursula K. Le Guin 1997/2008: Kertomuksia Maamereltä
Ursula K. Le Guin 2001/2008: Toinen tuuli
WSOY. Helsinki.
Suom. Kristiina Rikman
Kansi:
Kommentit
Lähetä kommentti