Tommi Liimatta: Jeppis 2

 

Vuosina 1987-1990 Tommi kasvaa 11-vuotiaasta 14-vuotiaaksi ja löytää KISSin oheen 60-luvun legendaariset bändit, joita juuri kukaan ei Pietarsaaressa vaikuta kuuntelevan. Tyttökuviot ovat hapuilua hämärässä eikä lumilinnaleikeistäkään vielä päästä irti. Ajanjakso kattaa acid housen, Berliinin muurin, Ceaușescujen teloituksen. Tommin elämää varjostaa lähestyvä muutto Rovaniemelle.

Vanhat kaverit ja koko vuosikymmen ovat jäämässä taakse, samoin lapsuus, sen viattomuus.

Siitä onkin ehtinyt vierähtää yllättävän monta vuotta, kun olen lukenut Jeppiksen, jonka jatko-osa Jeppis 2 on. Olen katsellut tätä kakkososaa kirjastossa moneen otteeseen, ja aina se on ollut jotenkin vääränlainen juuri siihen kirjamakuun. Tällä kertaa otin sen kirjastosta mukaan ihan pelkän periaatteen voimalla - onhan se joskus luettava.

Ehkä asiaan vaikutti se, että ensimmäisen osan kohdalla oli muutamaan otteeseen alkanut jo huomio herpaantua valtavan yksityiskohtavyöryn alla. Tällä kertaa oli enemmän kärsivällisyyttä keskittyä fanituksiin ja orastavan teiniluovuuden puuskiin, sillä missään vaiheessa ei tullut kiusausta hyppiä rivejä tai kappaleita yli.

Osansa oli varmasti myös sillä, kuinka kerronta mielestäni alkaa muuttua jotenkin jäsennellymmäksi, syynä lienevät teini-ikään ehtineen päähenkilö Tommin entistä täsmällisemmät ja analyyttisemmat pohdinnat, jotka myös tunnelmaltaan tuntuvat eriytyvän ensimmäisestä osasta.

Edellisen osan tapaan myös tämä teos herätti monenlaisia tuttuuden helähdyksiä ja muistoja. Omakin  teini-ikäni tuli käytettyä askarrellen ties mitä luovaa, määrän korvatessa laadun. Samalla tavoin tuli käsiteltyä - kömpelösti, mutta kuitenkin - mielessä pyörineitä teemoja ja haettua omaa taidemakua. Parikymppisenä näihin harrastuksiin suhtautui kauhealla kiusallisuudella, mutta sittemmin on alkanut katsoa aina vain hellemmin silmin sen ajan touhuja. 

Jeppis 2 osaltaan vahvisti ajatusta siitä, että sekin aika tuotteineen on ollut osaltaan arvokasta, ei ehkä lopputulosten kannalta sinänsä vaan hakemisen, tutkimisen ja kokeilun vapautta ja leikinomaista turvallisuutta. Varsinaisia leikkejäkin Jeppis 2 kuvaa, ja mielestäni ne kuuluvat ikäkauteen oleellisena osana, oli sitten leikin ilmiasu mikä hyvänsä.

Aikakauden ja miljöön kuvauksena Jeppis 2 oli jälleen jännittävimmillään, ainakin minulle henkilökohtaisesti. Erityisesti mieltä kiehtoneena yksityiskohtana olin saanut jo etukäteen tietooni, että teoksessa esiintyy eräs hyvin tuntemani henkilö, vaikka kuvaus ei olekaan välttämättä kovin imarteleva. En ole koskaan aiemmin lukenut fiktiota, jossa esiintyisi tuntemiini ihmisiin pohjautuvia hahmoja, joten siinä mielessä kokemus oli erikoinen.

Päähenkilö Tommin lisäksi hänen kavereidensa sekä perheenjäsentensä olen ymmärtänyt perustuvan niinikään pitkälti todellisiin henkilöihin. Teosta voi sikäli kaiketi kutsua autofiktiiviseksi, ja sellaisena viimeisen vuosikymmenen kotimaisen kirjallisuuden muoti-ilmiötä myötäileväksi. Rollo-teos, jonka voinee asettaa jonkinlaiselle jatkumolle Jeppiksen ja Jeppis 2:n kanssa, onkin jo askel poispäin fiktiivisyydestä ja lajiltaan muistelma. Epäilen että tulisin sen lukemaan, muistelmat ja elämäkerrat ovat varsin harvoin kiinnostukseni kohteina.

Jeppis 2 oli lukukokemuksena lopulta yllättävän lähellä ensimmäistä osaa: pitkien, liikuttavien lapsellisten hengentuotteiden ja intoiluiden seurantaa, Pietarsaaren kulmien muistelua ja mehukasta ajankuvaa. Kaikkea vain lopulta oli niin paljon, että kovin terävää kuvaa lukukokemuksesta tuskin tulee jäämään, vaikka hyvillä mielen Jeppis 2:n lukikin.

---

Tommi Liimatta 2016: Jeppis 2 ; Kesäkuu 1987 – heinäkuu 1990

Like Kustannus Oy. Helsinki.

569s.