Petteri Pietikäinen: Kipeät sielut

 

Huhtikuussa 1900 Nokian Pitkäniemen mielisairaalaan tuotiin potilaaksi alakuloisuudesta, hallusinaatioista ja pakonomaisista seksuaalisista haluista kärsinyt nuorukainen, Maurits, joka kuvitteli, että hänen päässään oli hämähäkki. Diagnoosiksi annettiin nykyistä skitsofreniaa edeltänyt dementia praecox eli ennenaikainen tylsistyminen. Mauritsia pidettiin sairaalassa yksitoista vuotta, kunnes hänet poistettiin sieltä parantumattomana.

 

Kipeät sielut syventyy Mauritsin ja hänen kohtalotovereidensa sairauskertomusten avulla mielenterveyspotilaiden kokemuksiin ja mielenterveyden häiriöiden hoitoon Suomessa autonomian ajalta 1950-luvulle. Laitospotilaiden ohella tutustutaan kylähulluihin sekä muihin mielisairaaloiden ulkopuolella eläneisiin, tavalla tai toisella poikkeavina pidettyihin ihmisiin. Sairauden syiden ja hoitomenetelmien lisäksi teoksessa avataan sotien kaltaisten kriisien vaikutuksia mielenterveyteen sekä mielisairauden sosiaalisia ja kulttuurisia yhteyksiä.

Innostuin kovasti, kun viime vuoden puolella satuin törmäämään tietoon, että Kipeät sielut oli julkaistu. Sen edeltäjä, länsimaista mielenterveyttä käsittelevä Hulluuden historia (2013) on loistava teos ja suosikkitietokirjojani koskaan. Niinpä tiesikin pukki kääräistä Kipeät sielut konttiinsa.

Kipeät sielut on Hulluuden historian tapaan painavaa asiaa. Vertaisarvioituna julkaisuna se on myös otteeltaan laadukas, ja sellaisia tietokirjoja on aina mukavampi lukea kuin niitä, joissa lähteytys on vähän niin ja näin. Pidän Pietikäisen teoksista mielenkiintoisen sisällön lisäksi erityisesti siksi, että niissä on aina ihmisyyttä kunnioittava ja eettisesti korkeatasoinen ote. Sellainen on käynyt surullisen harvinaiseksi näinä aikoina, ja tuntuu aina raikkaan virkistävältä.

Teoksen näkökulma kattaa noin sadan vuoden kehityskulun 1800-luvun puolivälistä 1900-luvun puoliväliin. Vaikka paikoin teos on varsin tiivistä luettavaa erilaisten diagnostisiin ja hallinnollisiin seikkoihin paneutuessaan, antina oli jälleen juuri se, mitä odotinkin: yhteiskunnallisten virtausten ja aatteiden rooli erilaisissa päätöksissä, rakenteissa ja käsityksissä, jotka päätösten ja tekojen taustalla ovat.

 

Kipeät sielut sisältää yhteiskunnallisen näköalansa lisäksi myös runsaan määrän sairaskertomuksia, joihin takakansitekstissäkin viitataan. Ne perustuvat muutaman suuren mielisairaalan arkistoaineistoihin ja kuvittavat elämänmakuisuudellaan sitä, miltä hoitomenetelmien ja -periaatteiden, diagnoosien ja laitosverkoston toimet näyttivät yksittäisten ihmisten elämissä.

Selvää onkin, että "terveys" ja "sairaus" ovat yhteiskunnallisen määrittelyn tuloksia. Toki tuskaisen ja harhoista kärsivän tilanne on ilmiselvästi ongelma, mutta suuri osa mielenterveysongelmista on silti harmaalla alueella. Ei ole kovin yllättävää, että Suomessa tuo raja on mennyt työkyvyssä. Vähän yksinkertaistaen: jos on työkykyinen ja -haluinen on terve, kaikki muu on sairautta. Esimerkiksi lobotomian - joka saattoi hävittää lähes koko sisäisen elämän - nähtiin toimivan hyvin, sillä parhaassa tapauksessa leikattu oli taas työkykyinen, joskin persoonansa menettänyt.

 

Minusta tästä ajatustavasta on nähtävissä yhä piirteitä. Esimerkiksi perustulokokeilu "ei toiminut" muun muassa siksi, että se "vain" paransi henkistä hyvinvointia, ei lisännyt työllisyyttä. (Ja sitten oli se aktiivimalli, jonka leikkuri saattoi lisätä henkistä pahoinvointia, mutta se oli tietysti silti sen arvoista, koska mukamas työllisyys parani. Paraniko todella - se on taas aivan eri aihe.)

Kuten Hulluuden historiassa, myös Kipeissä sieluissa on huolellisesti toimivaksi muotoiltu rakenne, joka on samaan aikaan teemoiteltu että kuitenkin hieman myös kronologinen. Toisin sanottuna teemat on valittu siten, että niiden painotukset asettuvat mielekkäästi myös kronologisesti. Kipeitä sieluja oli yhtä loistavan miellyttävää ja virtaviivaista lukea kuin edeltäjäänsäkin.

Sen pidemmittä puheitta on todettava, että Kipeät sielut oli lukukokemuksena juuri sitä, mitä odotinkin: hyvin laadukasta, viimeisteltyä ja yhteiskunnallista sekä yksilöllistä sopivassa suhteessa yhdistävää faktakirjallisuutta. Mikäli jatkoa seuraa joskus tällekin teokselle, luen sen aivan takuuvarmasti.

---

Petteri Pietikäinen 2020: Kipeät sielut - Hulluuden historia Suomessa

Gaudeamus. Helsinki.

423s.

Kansi: Jukka Aalto / Armadillo Graphics