Kristina Carlson: Herra Darwinin puutarhuri

Me pidämme huolen hulluista kun he itse itsensä hulluiksi tietävät, kuten Edwin joka mölisee ja kuolaa, mutta minkä me mahdamme suuren maailman hulluudelle, joka pukeutuu viisauden valepukuun ja johon mikään hoito ei auta.  

Herra Darwinin puutarhuria kohtalo on  koetellut. Ja miksi, sen tietää koko pieni kylä Kentissä 1870-luvun lopulla.  

Finlandia-palkitun kirjailijan romaanissa usko, tiede, pyhä ja arkinen soivat moniäänisesti, satiirin säröjä kaihtamatta. 

Herra Darwinin puutarhuri oli nimeltä etäisesti tuttu, kun opintojen yhteydessä se tänä syksynä nousi esiin ja alkoi vaikuttaa kasvavassa määrin kiinnostavalta. Kirja osui sitten pukinkonttiin ja asettui kotoisasti hyllyyni. 

Herra Darwinin puutarhurin näkyvimpiä erikoisuuksia on sen kieli ja tekstin asettelu. Kyseessä on romaani, joka toisinaan hyödyntää tavallista proosakerrontaa täydellisine virkkeineen, mutta toisinaan kerronta purkautuu virkkeiden ketjuiksi tai repaleiksi. Uusi kappale saattaa alkaa kesken lauseen. Jopa proosarunoon päin nojautuva asettelu on tulkinnallisesti kiinnostava, sillä tokihan tämänkaltainen muotoilu väistämättä vaikuttaa sävyyn ja sisältöön. Itse pidin tuosta vaikutelmasta. Sanottakoon silti, että kohdallani yleensä vie oman aikansa totutella tämäntapaiseen epätyypilliseen asetteluun kirjallisuudessa, mutta tällä kertaa aiemmin lukemani sitaatit olivat valmistelleet minua teoksen tyyliin ja solahdin siihen kerrassaan luontevasti. 

Minun tulee ehkä ryhtyä perumaan sanojani lyhyiden romaanien ongelmista; olen lähiaikoina lukenut useamman erinomaisen, lyhyen romaanin. Voin korjata sanojani siten, että lyhyt romaani on vaikea tehdä hyvin - ainakin sen perusteella, että lukemani lyhyet romaanit ovat säännönmukaisesti olleet jotenkin mitäänsanomattoman oloisia muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Yksi niistä on Herra Darwinin puutarhuri. Teokseen ei kaipaa mitään enempää.

Pintapuolisesti teoksen miljöö on 1800-luvun Britannia. En käytä sanaa "pintapuolisesti" siksi, etteikö historiallista ympäristöä olisi esitetty uskottavasti, vaan pikemminkin koska käsitellyt ilmiöt ja asiat ihmisen ja yhteisön ajattelussa ja toiminnassa eivät ole tuohon aikaan ja kulttuuriin sidottuja, vaan toistuvat kerta toisensa jälkeen läpi aikojen ja kulttuureiden vain erilaisiin muotoihin ja ideoihin verhoutuen. Näitä ilmiöitä ovat esimerkiksi yksilön ja yhteisön suhde sekä uskon ja tiedon rajat vain muutamia mainitakseni: Carlsonin teoksessa on yhtä paljon kerroksia kuin hienovaraisia sävyjäkin.

Carlson on niitä kirjailijoita, jotka osaavat kertoa paljon sanomalla vähän, mikä taito tekee aina suuren vaikutuksen. Monet käsitellyt aihepiirit ovat myös ajattomuudessaan erittäin ajankohtaisia. Herra Darwinin puutarhuri ei ainoastaan kestä vaan myös vaatii useita lukukertoja, ja niitä se jää odottelemaan hyllyyni. Poikkean lopuksi vielä tavoistani ja lainaan katkelmaa, joka hieman kylmäsi vaikuttavuudessaan.

OIKEUDENTUNTO leviää kuin kulkutauti, [--] kosto tuottaa syvää tyydytystä, onhan jokaiselle kostettavaa kertynyt, mutta uhri usein puuttuu, ja kun löytyy yhteinen käytetään se Jumalan tai kirkon tai naisen kunnian nimeen tai siksi että ei maalaiskylässä paljon huvituksia ole. 

---

Kristina Carlson 2009: Herra Darwinin puutarhuri
Otava. Keuruu.
175s.
Kansi: Anna Atkins 1854