François Rabelais: Pantagruel, Dipsodien kuningas

Pantagruel, Dipsodien kuningas on hilpeän hyväntuulinen veijariromaani Pantagruel-jättiläisestä ja hänen kumppaneistaan. Se on samalla pistävä satiiri ajan teologiaa, filosofiaa ja instituutioita vastaan. Pantagruel on ahneuden ja tekopyhyyden kritiikki, inhimillisyyden ja kohtuullisuuden puolustus. Lajihistoriassaan se on vastalause kaikelle kaavoittumiselle.  

Pantagruel on François Rabelais'n pääteoksista toinen ja tähän mennessä suomentamaton. Rabelais'n kieli on täynnä vapaaseen assosisaatioon perustuvaa akrobatiaa ja sanallista ilotulitusta, sanaleikkejä, mielikuvitussanoja, kaksi- ja kolmimielisyyksiä ja väännöksiä antiikin, kirkkoisien ja Raamatun sitaateista.

Jotakin keskeistä teoksen tyylistä kertoo, että sen nimi kokonaisuudessaan alaotsikoineen kuuluu Pantagruel, Dipsodien kuningas: Totuudenmukaisesti kerrottuna, ynnä hänen hirmuiset sankarityönsä ja urotekonsa kirjoittanut herra Alcofribas-vainaa, Kvintessenssin tislaaja. Tämä maailmankirjallisuuden klassikko ranskan kirjakielen merkkivaikuttajalta François Rabelaisilta päätyi luettavaksi, kun itse hankin ja annoin sen lahjaksi, toivotuksi sellaiseksi. Samalla sain itse tilaisuuden tutustua teokseen, jonka nimi ja hullunkurinen asetelma olivat jääneet mieleni perukoille jostakin kirjallisuuden peruskurssilta. 

Palasin takaisin juurikin noiden vanhojen muistiinpanojen ääreen Pantagruelin luettuani ja nyt sivistystäni syventäneenä - tai palauttaneena, kuinka vain - voin lisätä tässä vaiheessa huomion tyylistä, jota nimitetään groteskiksi sen eri rekistereitä sotkevan rakenteen vuoksi. Toisin sanottuna ylevä klassinen ylätyyli sekoittuu iloisesti rahvaanomaisen alatyylin kanssa. Tällöin kokonaisuuden ajateltiin kirjoitusaikana olevan epäsuhtainen, suorastaan viallinen ja siten groteski.

Epäilemättä satiirisessa teoksessa ratkaisu on tehty erittäin tietoisesti. Samoin aiheet vaihtelevat levottomasti, mikä on ollut toinen riemukas loukkaus ajan "hyvän kirjoittamisen" oppeja vastaan. Tyyli on saanut lisäksi vaikutteita myös myöhäiskeskiajan kirkollisesta kielestä, jotka usein lankesivat samaan tyylivaihteluun. Rabelaisin tuotantoon on myös yhdistetty karnevalismin käsite, joka kuvaa nimensä mukaisesti vallitsevan järjestyksen saattamista naurunalaiseksi ja sen päälaelleen kääntämistä.

Pantagruelilla on paljon yhteistä Erasmus Rotterdamilaisen Tyhmyyden ylistyksen kanssa. Molemmat ovat humanismin näkökulmasta kirjoitettuja, satiirisia teoksia, joilla on huikea intertekstuaalinen verkko koko aikansa länsimaisen kulttuurisivistyksen yllä. Molemmissa sekä muoto, kerrotut asiat että kieli ovat rakentamassa satiirista sävyä. Siitä huolimatta ne ovat aivan erihenkiset teokset sikäli, että Pantagruelissa keskiössä on usein räävitön ja varsin absurdi huumori, joka ei tyydy vain piikittelemään Tyhmyyden ylistyksen tavoin vaan heittää koko homman täysin lekkeriksi. Ilottelu ottaa kierroksia luku toisensa jälkeen, mikä korostuu esimerkiksi Pantagruelin koon (ja urotöiden) kasvaessa teoksen loppua kohden. 

Sanotaanpa vielä sananen lukukokemuksen siitäkin puolesta, joka ei liittynyt kirjallisuushistorialliseen merkitykseen, keinoihin, muotoihin tai yhtäläisyyksiin. Pantagruelin kieli on mutkatonta ja ilmaisuvoimaista, josta tosin merkittävä kiitos kuuluu onnistuneelle käännökselle. Esipuheessa kerrotaan tekstin hengen ja tunnelman pysyneen aina sanatarkan käännöksen edellä, mikä osoittautuu teosta lukiessa erinomaiseksi valinnaksi. 

Pantagruelin seikkailut eivät kompastele kielellisesti, vaikka sisältävätkin huimat määrät täysin absurdia sisältöä. Juurikin absurdi osuus huumorista viihdytti kyllä ihan ääneen hekotteluun asti, vaikka osa huumorista oli jopa kirjoitusaika ja sen kulttuuri huomioiden hieman turhan ronskia makuuni. Pantagruelin loppuvaikutelma olikin älykäs ja sivistynyt satiiri, joka on samalla keskiaikaisen karnevalismin tapaan alatyylisen huumorin sävyttämä. 

Olen jo pidemmän aikaa pitänyt Rabelaisin teoksia lukulistallani, ja ensikosketus avasi kiinnostavia kulttuurillisia näköaloja.  Tarkoituksenani olisi lukea Rabelaista myös tulevaisuudessa hänen muiden teostensa muodossa, sen verran viihdyttäväksi ja sivistäväksi Pantagrueliin tutustuminen osoittautui. Mainittakoon vielä, että postauksen alussa olevassa kuvassa esiintyvä jättiläinen on Rabelaisin tuotannosta innoittuneen Gentle Giant -yhtyeen samannimisen levyn kansikuva.

---

François Rabelais 1532/1983: Pantagruel, Dipsodien kuningas
Kustannuskiila Oy. Kuopio.
Suom. Erkki Salo
173s.
Kansi: Kaarina Nuotio