Clive Barker: Abarat

Chickentownissa keskellä Amerikkaa elää nuori Candy Quakenbush, tyttö joka etsii turhaan elämänsä suuntaa ankean pikkukaupungin kuvioista.
 
Candy on odottanut kohtalon pyyhkäisevän hänet Chickentownista. Silloin hän kohtaa preerialla salaperäisen Jonni Velmun (joka kantaa sarvissaan seitsemää veljeään). Eikä Candya pyyhkäise pois aalto, vaan kokonainen meri.
 
Meri kantaa Candyn Abaratiin. Abarat on saaristo jonka jokainen saari on yksi vuorokauden tunti. Siellä Suuri Pää valvoo Iltakahdeksan hämäriä vesiä ja lohikäärmeet uivat Iltapäivän Kello Kolmen rannoilla. Gorgossiumia, Keskiyön saarta, hallitsee Keskiyön Herra, Kristoffer Kalma. Abaratin aika on sikäli erilainen, että siellä on saari myös 25. tunnille...
 
Candy vaeltaa Abaratin oudon maailman läpi. Hänen kohtalonsa on sidottu tähän maailmaan, joka hänen täytyy pelastaa tuholta, pimeiden voimien orjuudelta. Se on outo tehtävä oudolle sankarittarelle, mutta siihen hänen on tartuttava, loitsujen ja rohkeuden avustamana.
 
Sillä Abaratissa kaikki on mahdollista.
 
En suoraan sanottuna seuraa blogimaailmaa kovin tiiviisti. Niinpä aina, kun joku pahoittelee pitkää poissaoloa myönnän nolosti mielessäni, että en edes huomannut koko asiaa. En siis itsekään selittele sen enempiä, vaan sanon vain, että blogi ei suinkaan ole kuollut. Kyse ei ole siitä, että luetuista kirjoista ei tulisi enää blogattua, vaan en ole lukenut oikeastaan mitään edellisen Nabokovin jälkeen.

Sen pidemmittä alustuksitta aiheeseen, koska olettaisin sitä varten tekstin tullut auki klikatuksi. Abarat on vanha tuttavuus ammoisilta ahmintavaiheen fantasia-ajoiltani. Olin epäröinyt sen hankkimista omaan hyllyyni lähes kymmenen vuotta, varsinkin sen jälkeen kun suuri tyhjennysprojekti alkoi. Lopulta viime talvena sitten tein päätöksen: jos kerran mietin tätä teosta edelleen, on kai siinä jotain erityistä ollut.

Yksi keskeinen vaikutin hankinnalle ja uudelleenluvulle ovat teoksen huikeat kuvitukset. Niille on annettu runsaasti tilaa ja sain jostakin rivien välistä myös sen vaikutelman, että vähintäänkin osa maalauksista on ehkä syntynyt ennen itse tekstiä. Maailmanrakennus on tietysti pitkäaikainen projekti, mutta juuri tässä teoksessa on siis vaikea sanoa, kumpi on toiminut ajavana voimana - teksti vai kuvitukset. Eipä sillä kai väliä ole, mutta se toki asettaa jo lähtökohdan hyvin erilaiseksi kuin monilla muilla fantasiateoksilla.

Kuvitukset siis ovat upeita ja hyvin omintakeisia, ja niille on annettu se kunnia, joka niille eittämättä kuuluu: teoksen sivut ovat kiiltävää paperia, jossa kuvitukset pääsevät oikeuksiinsa, vaikka reilun 400 sivuinen teos alkaakin olla ihan fyysisesti tiiliskivimitoissa tämän valinnan vuoksi. Olisin jopa valmis väittämään, että teksti on tässä kirjassa heikompi lenkki. Vaikka tällaiset määreet aina jäävätkin jotenkin epämääräiseksi, minusta sekä teksti että tarinankerronta olivat paikoin jopa suoranaisen kömpelöitä. En tiedä  kuinka paljon tässä on käännösvaikutusta, pitäisihän Barkerin kuitenkin olla pitkän linjan ammattilainen - suomennos oli kuitenkin varsin sujuva, ja siitä lisää myöhemmin.
 
Teoksen suurin ongelma lienee toisteisuus. Tietämättä mitään teoksen kirjoitusprosessista voisin jopa arvailla lopputuloksen perusteella, että mielikuvitukselle on annettu jopa liikaa valtaa. Valitettavasti ihmisen mieli usein improvisoidessaan seuraa itselleen tuttuja kaavoja, on lopputulos toisteisempi kuin tietoisesti punnittu versio. Candyn vierailu eri saarilla pilkkoo tarinan episodimaiseksi, ja ensimmäisen saaren jälkeen loput saaret oikeastaan toistavat toisiaan asetelmiltaan ja juoniltaan hämmentävän vahvasti kaiken mielikuvituksellisen maailmanrakennuksen alla.
 
Toinen omasta mielestäni heikohko kohta on dialogi, joka on usein yhdistelmä hyvin arkista ja tuttavallista kieltä sekä ekspositiota. Oikeastaan Abarat on hieman kuin Liisa Ihmemaassa, josta on riisuttu lähes kaikki nonsense ja astuttu askel kohti kunnianhimoisempaa maailmanrakennusta ja eeppistä, yhtenäistä tarinan kaarta sekä traagisen oloista taustatarinaa. Abaratin asukkaat suhtautuvat Candyyn hyvin samantapaisin oudoin päähänpinttymin kuin Liisaan suhtauduttiin omassa satumaailmassaan. Se kuitenkin tuntuu jotenkin jäykältä ja kaavamaiselta Abaratissa.

Kutienkin jotain omaa taikaansa teoksessa on kaikesta huolimatta. Tärkeimpänä lähteenä toimivat toki kuvitukset. Toinen tärkeä elementti on aivan aidosti ja rehellisesti mielikuvituksellinen fantasia. Fantasiagenre tuppaa olemaan samojen peruspalikoiden variointia, vaikka sitten kuinka mielenkiintoisella meta-twisteillä sitä yritettäisiinkin maustaa. En voi olla kunnioittamatta sitä, että on aidosti tehty jotakin aivan täysin muuta ja ennennäkemätöntä. Tässä välissä on taas hyvä muistuttaa, että olen lukenut satoja fantasiakirjoja, mutta Abarat erottuu silti joukosta silkalla omalaatuisuudellaan.

Sitten vähän siitä suomennoksesta. Fantasian kääntäjillä on edessään ehkä epäkiitollinenkin tehtävä kääntää keksittyjä sanoja kieleltä toiselle ja pyrkiä tasapainottelemaan merkityksen säilymisen kanssa. Toisaalta onnistunut fantasiasuomennos voi tuoda kuolematonta kunniaa, kuten Juvan tai Kapari-Jatan loistaville fantasiasuomennoksille on käynyt. Minusta Abaratin käännös hätyyttelee hyvinkin tätä samaa tasoa vilistessään täysin uusia sanoja, joiden osuvuus jaksaa ilahduttaa. Niinpä olisin taipuvainen antamaan kaiken vastuun tarinan epätasaisuudesta kirjailijalle itselleen.

Takakansi(- tai pikemminkin lieve)teksti ei taaskaan oikein täyttänyt odotuksiani. Se kuvaa jotenkin jälleen aivan eri teosta kertoen Candyn suuresta tehtävästä, joka vaikuttaa olevan tarinan keskiössä. Sen verran voin nyt paljastaa, että ei ole. Abarat on toki kirjasarja, mutta mielenkiintoni ei aikanaan jaksanut kuin hätinä toisen kirjan loppuun. En nostaisi missään nimessä Candyn "suurta tehtävää" teoksen keskeisimmäksi saati kiinnostavimmaksi sisällöksi, sillä ensimmäinen kirja toimii riittävän hyvin itsenäisestikin, jos hyväksyy sille hyvin avoimen lopun.

Loppukevennyksenä on kerrottava, että teoksen kannessa oleva ambigrammi sai minut aikoinaan ensimmäisen lukukerran tienoilla innostettua kehittelemään huvikseni erilaisia ambigrammeja. En ollut koskaan ennen sellaista nähnyt, ja se kiehtoi mielikuvitustani suuresti. Harvon pelkästään kirjan kansi kiinnittää niin paljon huomiota. Se ei ehkä ole nykypäivän kauneusstandardien mukainen, mutta sitä on suorastaan pakko tutkia pitkän aikaa. Ja sehän sopii, sillä itse ainakin valitsen mielenkiintoisen kirjallisuuden pelkän kauniin kirjallisuuden sijasta milloin tahansa.
 
---

Clive Barker 2002/2003: Abarat
Suom. Ilkka Äärelä
WSOY. Helsinki.
439s.
Kansi ja kuvitukset: Clive Barker

Kommentit

Viikon luetuimmat